
Naudanlihan hinnat ovat jatkaneet kotimaassa nousuaan, mutta edelleen ero muihin EU-maihin on suuri.
Toisaalta Irlannissa, jossa hinnat ovat olleet EU:n korkeimpia, ovat hinnat laskeneet alkusyksyllä.
Suomessa viikolla 38 eli syyskuun puolivälissä sonnin O2-luokan hinta oli Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan 5,21 euroa kilolta. Viikolla 29 hinta oli vielä alle viisi euroa.
Lehmän P2-hinta oli viikolla 38 kotimaassa 4,51 euroa kilolta. Viikolla 29 se oli noin 3,70 euroa.
Hiehon hinta O2-luokassa viikolla 38 oli 4,86 euroa. Viikolla 29 se oli 4,72 euroa.
Irlannissa sonnin hinta O2-luokassa oli viikolla 37 noin 7,09 euroa kilolta. Elokuussa hinta oli siellä yli 7,30 euroa.
Lehmän P2-hinta oli viikolla 37 Irlannissa 6,42 euroa kilolta. Elokuussa hinta kävi siellä lähes 6,70 eurossa.
Hieholla O2-luokassa hinta oli viikolla 37 Irlannissa 7,16 euroa. Elokuussa hinta kävi yli 7,40 euron.
Viime viikolla Irlannissa uutisoitiin naudan hintojen kääntyvän uudelleen nousuun.
Niukkuus naudanlihasta jatkunee myös ensi vuonna, mikä todennäköisesti pitää hintatasoa korkeana.
Irlantilainen maatalouslehti Irish Farmers Journal kertoo, että ennusteiden mukaan naudanlihan vienti vähenee ensi vuonna niin Mercosur-maista kuin Australiasta ja Yhdysvalloista.