”Syksy näyttää, mihin naudan tuottajahinta lopulta Suomessa asettuu”, pohtii pietarsaarelaisen Snellmanin ruokatalon lihanjalostusliiketoiminnasta vastaava Roland Snellman.
Syksy senkin vuoksi, että silloin nähdään, mihin suuntaan hinnat Euroopassa kehittyvät.
Snellman toteaa, ettei tasapainoisen hinnan löytyminen naudalle ole yksioikoista.
”Kun naudan hinta nousi Suomessa yllättäen rajusti vuonna 2022, sen kuluttaminen tyssäsi kuin seinään. Vuonna 2023 jouduimmekin pelaamaan valtavien pakkasvarastojen kanssa.”
Osittain ruokatalojen suuret pakkasvarastot myös hämärsivät sitä, kuinka naudanlihan tuotanto väheni Suomessa vähenemistään. Lopulta kuluvan vuoden alussa vaje naudasta alkoi näkyä kuluttajillekin muun muassa jauhelihahyllyillä.
”Kyse on pitkäjänteisestä työstä, jota olemme tehneet.”
Roland Snellman toteaa, että Snellman on kuitenkin saanut tarjonnan niukkuudesta huolimatta hankittua nautaa suurin piirtein samalla volyymilla kuin viime vuonna. Sitä kautta konsernin naudanlihan hankintaosuus on kasvanut.
”Volyymit ovat laskeneet Suomessa noin kahdeksan prosenttia.”
Snellman arvioi tilanteessa näkyvän sen, että konserni on tehnyt vuosien ajan ponnisteluja naudan hankintamäärien turvaamiseksi.
”Koska arvoketju ja kasvatuskausi ovat pitkiä, suuria muutoksia ei ole mahdollista tehdä lyhyellä aikavälillä. Kyse on pitkäjänteisestä työstä, jota olemme tehneet.”