
”Suurin pelko on, että jos EU:n nautapalkkio viedään, niin lihanautojen kasvatus loppuu kokonaan täältä A/B-alueelta”, toteaa vampulalainen Mikko Matintalo, jonka 950 hehtaarin tilalla kasvaa 1600-päinen lihakarja.
Hän selventää, että nautasektori on ainoa, jossa Suomi on tukien suhteen jaettu kahteen eri osaan, eteläiseen A/B-alueeseen ja pohjoisempaan C-alueeseen.
”Me emme saa täällä A/B-alueella kuin tämän EU:n nautapalkkion, kun taas C-alueelle maksetaan myös kansallista tukea. Ero on merkittävä jo nyt. Laskimme porukalla, että 800 eläinyksikön tilalla se on 800 000 euroa viimeisen viiden vuoden aikana johtuen tukisiirroista. Tulevaisuudessa ero ei ole yhtä suuri.”
Matintalo kertoo yllättyneensä, kun hänelle selvisi keväällä, että eriarvoisuus ei ole EU:sta johtuvaa, kuten tuottajien on annettu ymmärtää.
”Asia on täysin oman ministeriömme käsissä ja siellä päätetty. Kaiken lisäksi asiasta päättäneistä suurin osa on itse kotoisin C-alueelta. Se pisti harmittamaan.”
”Emme pyydä enempää tukea kuin muut, pyydämme vain tasapuolisuutta tukipotin jakamisessa. Eriarvoisuus on jo nyt valtava.”
Mikko Matintalo toivookin, että maa- ja metsätalousministeriö pitäisi nyt huolen siitä, ettei eriarvoisuus kasvaisin enää entisestään EU:n maatalousbudjetin pienentymisen myötä.
”On ministeriön käsissä, loppuuko A/B-alueelta lihanautojen kasvatus kokonaan tukileikkausten myötä.”
Matintalo toivoo ministerille päätöksentekoon maalaisjärkeä ja tasapuolisuutta.
”Emme pyydä enempää tukea kuin muut, pyydämme vain tasapuolisuutta tukipotin jakamisessa. Eriarvoisuus on jo nyt valtava.”
Nautapalkkio tulee tuottajan tilille kaksi kertaa vuodessa: 70 prosenttia helmikuussa ja loput kesäkuussa, edellisen vuoden eläimistä.
”Se tekee kassanhallinnan vaikeaksi. C-alueelle jaettava kansallinen tuki maksetaan etukäteen huhtikuussa. Lisätilitys auttaisi täälläkin kummasti asiaa.”
Matintalo toteaa, että, jos Suomi pitää jakaa erilaisiin tukialueisiin, tulisi rajan kulkea ennemminkin pystysuorassa kuin vaakasuorassa.
”Jos vertaan olosuhteita esimerkiksi Loimaalla, joka on saviseutua ja Lapualla, niin väitän, että viljely on viime vuosina ollut huomattavasti vaikeampaa saviseudulla, jossa pellot kärsivät nopeasti kuivuudesta.”
Hän huomauttaa, että nautasektorilla harjoitettavan nurmiviljelyn hyödyt ympäristön kannalta ovat myös suurimmat savi- ja kivennäismailla.
”Jos ajatellaan toimia valumien estämiseksi, hiilen sitomiseksi ja monimuotoisuuden lisäämiseksi. Halutaanko nämä menettää Etelä-Suomen osalta tekemällä lihanautojen pitäminen A/B-alueella mahdottomaksi?”
Eläintukiin kajoaminen olisi Matintalon mukaan viimeinen virhe.
”Niin kauan, kun leikkaukset kohdistuvat peltoon, kohdellaan viljelijöitä sentään leikkausten suhteen samalla tavalla.”