• Puolassa paljastui maatalouskonekartelli: Lähes 80,5 miljoonan euron sakot kahdeksalle yritykselle

    Hintojen lisäksi kartelliin kuuluneet olivat jakaneet markkinat keskenään.
    Tilaajalle
    Puolassa palastunut kartelli koski muun muassa Casen traktoreita.
    Puolassa palastunut kartelli koski muun muassa Casen traktoreita.  Kuva: Tapio Vesterinen
    Maatalous|Maatalouskoneet
    14.1.202604:00
    Maija Ala-Siurua

    Noin 11 vuotta puolalaiset viljelijät maksoivat maatalouskoneista hintoja, joista konemyyjät olivat keskenään laittomasti sopineet. Kartellissa oli mukana New Holland-, Case- tai Steyr-merkkisten koneiden jälleenmyyjiä, kertoo Puolan kilpailu- ja kuluttajavirasto verkkosivuillaan.

    Virasto kertoi viime joulukuun puolivälissä, että se on määrännyt lähes 80,5 miljoonan euron sakot kahdeksalle yritykselle ja kahdelle yksityishenkilölle.

    Hinnoista sopimisen lisäksi yritykset ja henkilöt olivat jakaneet markkinat. Koneita ”sai” myydä vain oman alueensa viljelijöille.

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo verkkosivuillaan tapauksesta, jossa CNH Industrial Polska uhkasi sähköpostissa jälleenmyyjiä, etteivät nämä myisi koneita asiakkaille oman alueensa ulkopuolelle.

    Viraston mukaan juuri CNH Industrial Polska johti laitonta toimintaa. Määrätyistä sakoista sen osuus on noin 57,4 miljoonaa euroa.

    Viraston puheenjohtaja Tomasz Chróstny pitää yritysten toimintaa erityisen tuomittavana huomioon ottaen sen, miten kalliita uudet traktorit tai leikkuupuimurit ovat.

    Lisää aiheesta
    • Varsovasta on kehittynyt nykyaikainen metropoli, jonne virtaa ihmisiä ja pääomia.

      Politiikka | Itä-Euroopan talousihme porskuttaa – tässä maassa Suomi nähtäisiin mieluusti läheisenä aseveljenä

    • Maatalouskoneiden markkinatilanne on ollut tukala jo kaksi ja puoli vuotta. Arkistokuva.

      Maatalouskoneet | Konevalmistajien toiveet noususta siirtyvät eteenpäin

      Tilaajalle
    • Contransin konekauppa on Pekka Liimataisen (vas.) ja Marko Toivakan (oik.) vastuulla. Timo Kapanen (keskellä) huoltaa ja korjaa McHalen paalaimia.

      Maatalouskoneet | Konekauppias vannoo kättelyn ja silmiin katsomisen nimiin: ”Tuo turvallisen tunteen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kartelli
    Case
    New Holland
    Steyer
    maatalouskonekauppa
    Sakko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta