• Siat ovat Saksan energiakriisin uusin uhri

    Maan sikamärä on laskenut kahdessa vuodessa lähes viidenneksen.
    Saksan sianlihantuotanto on ollut pitkään tiukoilla. Kuvan porsaat ovat kotimaisia.
    Saksan sianlihantuotanto on ollut pitkään tiukoilla. Kuvan porsaat ovat kotimaisia. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Lihantuotanto
    27.12.202214:30
    Satu Lehtonen

    ”Siat ovat Saksan energiakriisin uusin uhri.” Näin uutisoi mediayhtiö CNN jouluaaton aaton juttunsa.

    Saksan tilastokeskuksen mukaan maan sikamäärä on laskenut marraskuusta 2021 tämän vuoden marraskuuhun 10,2 prosenttia, 21,3 miljoonaan sikaan. Kahdessa vuodessa vähennys on ollut 18,2 prosenttia.

    Tilastokeskuksen mukaan taustalla vaikuttavat tuottajien pitkäaikaiset talousongelmat. Etenkin energian, lannoitteiden ja rehun hinnannousut ovat kasvattaneet tuotantokustannuksia rajusti.

    Lokakuussa lihantuotannon kustannukset olivat Saksassa 47 prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin.

    Saksassa oli marraskuussa 16 900 sikatilaa. Vuotta aiemmin niitä oli 1 900 enemmän. Sitä edellisellä vuoden jaksolla sikatilojen määrä laski 1 600:lla.

    Tuotantokustannusten nousu on vain yksi Saksan sikatilojen ongelmista. Taustalla vaikuttavat myös taannoinen afrikkalaisen sikaruton leviäminen maahan ja siitä johtuneet menetykset viennissä.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalaisen sikaruton leviäminen Saksaan oli katastrofi maan sianlihantuottajille. Sen vaikutukset markkinoihin ovat erittäin laajat.

      Se alkoi yöllisellä viestillä Brysselistä – näin MT uutisoi Suomessa ensimmäisenä ja laajimmin pelätystä katastrofista, joka sekoitti koko EU:n sianlihamarkkinat

    • Saksa on eristänyt sikaruton löytöpaikan Gross Drewitzin kylän liepeillä lähellä Puolan rajaa. Kyltissä lukee "Villisiasta löytyneen afrikkalaisen sikaruton ydinalue".

      Teurastamoille alkoi tulla välittömästi kyselyitä sianlihasta Aasiasta – Saksan ASF-kriisi ohjaa kysyntää muiden maiden lihantoimittajille

    • Viime vuonna Suomessa kulutettiin sianlihaa arviolta 158 miljoonaa kiloa ja jättimaa Intiassa 295 miljoonaa kiloa. Intiassa esimerkiksi Punjabin ja Haryanan osavaltioissa on modernia sianlihantuotantoa.

      USA aloittaa sianlihan viennin Intiaan – paikalliset lihafaniklubit innoissaan tuontilihasta

    • Honkalan tilan tuotantosuunta vaihtui vuonna 2002. Silloin lehmät pantiin pois, ja porsaiden kasvatus alkoi, Pentti Honkala kertoo.

      Sikatilojen talous miinuksella: "Tilanne on karu, selviytymistaistelua” – tuottajan mielestä sianliha tarvitsisi kunnianpalautuksen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Saksa
    energiakriisi
    siat
    sikatilat
    lihantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys