Kasvustot ovat talvehtineen Euroopan unionin alueella hyvin, kertoo JRC MARS Bulletin. Keski- ja Itä-Euroopassa tarvitaan kuitenkin lisää sateita hyvän satopotentiaalin ylläpitämiseksi, siellä on selvä sadevaje.
Länsi-Romaniassa ja Bulgariassa syyskylvöt ovat kärsineet rajallisesta veden saatavuudesta kauden alusta lähtien. Ukrainan itäosissa rajallinen sademäärä on estänyt kasvustojen toipumisen huonoista olosuhteista. Lumipeitteen puute ja odotettavissa olevat tavanomaista kylmemmät olosuhteet lisäävät huolta entisestään. Muualla Keski- ja Itä-Euroopassa sato on pääosin hyvässä kunnossa, mutta sadetta tarvitaan välittömästi, kasvun käynnistyessä todenteolla.
Iberian niemimaalla ja Ranskassa tilanne on päinvastainen. Tammikuun ja maaliskuun alun runsaat sateet palauttivat Iberian niemimaalla maaperän kosteuden riittävälle tasolle, mikä piti yllä positiivisia näkymiä satokaudelle. Tällä hetkellä ennustetaan kuitenkin voimakkaita lisäsateita, joilla voi olla negatiivinen vaikutus sadon kehitykseen. Runsaat sateet voivat myös viivästyttää keväisiä kylvöjä. Pohjois-Ranskassa keskimääräistä suurempi sademäärä on vaikuttanut kasvustoihin haitallisesti.
Maghrebin alueella Marokossa ja Länsi-Algeriassa ankaran kuivat olosuhteet ovat haitanneet kasvustoja syksystä lähtien. Tämä on johtanut selvästi keskimääräistä pienempään sato-odotukseen. Sitä vastoin Algerian keski- ja koillisalueilla helmikuun huomattavat sateet ovat elvyttäneet kasvustoja.
Eletään siis taitekohtaa sen suhteen millaisiksi Euroopan syyskylvöisten kasvustojen sadot mahtavat kääntyä; ja mitä se vaikuttaa viljan hintoihin.