
Maatalous on muutosten ja murrosten polttopisteessä.
Maatalousyrittäjät kohtaavat työssään monia elinkeinoja aikaisemmin ja rajummin ilmaston ja ympäristön muutosten seuraukset, kuten kuivuus ja märkyys. Samaan aikaan he kärsivät suurista taloudellisista ongelmista.
Vihreiden oululainen kansanedustaja ja eduskuntaryhmänsä toinen varapuheenjohtaja Jenni Pitko on huolissaan siitä, onko maataloudella valmiutta sopeutua muutoksiin tai kykyä myöntää muutostarpeita.
Hän ottaa esimerkiksi turvetuotannon. Jos polttoturpeen käytön väheneminen olisi hyväksytty 10 vuotta sitten, olisi voitu suunnitelmallisesti miettiä, miten turveyrittäjiä murroksen kourissa tuetaan.
”Nyt alasajo tapahtuu rytinällä aiheuttaen paljon inhimillistä kärsimystä ja taloudellisia tappioita.”
Pitko toivoo, että maataloudelle ja erityisesti eläintuotannolle ei käy samoin.
Pitko on huolissaan maatalouden huonosta kannattavuudesta.
”On päivänselvää, että maatalouden tehtävä on tuottaa ruokaa ja sitä täytyy kyetä tekemään kannattavasti."
Samalla hän toteaa, ettei nopeita keinoja taloustilanteen korjaamiseksi ole.
Ongelmat ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa eivätkä ole seurausta vain Venäjän Ukrainassa aloittamasta sodasta. Tukipaketit ovat Pitkon mielestä tekohengitystä. Pitkän päälle ne eivät ole elinkeinon kannalta kestävä ratkaisu.
On päivänselvää, että maatalouden tehtävä on tuottaa ruokaa ja sitä täytyy kyetä tekemään kannattavasti.
”Vihreille maatalouden kannattavuuden parantaminen kulkee käsi kädessä ilmasto- ja ympäristötoimien kanssa”, Pitko sanoo.
Hän on myös eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen. Toinen vihreiden edustaja valiokunnassa on Satu Hassi.
Keinoja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi vihreät esittävät maatalouspoliittisessa ohjelmassaan.
Ohjelman tavoitteena on puolittaa eläinperäisten tuotteiden kulutus vuoteen 2030 mennessä ja vastaavasti lisätä kasviproteiinien tuotantoa.
”On ilmastoviisasta vähentää lihankulutusta”, Pitko sanoo ja muistuttaa, että lihankulutus on jo vähentynyt.
Kulutuksen pieneneminen tarkoittaa kotieläintuotannon vähentymistä, mutta sen täytyy tapahtua hallitusti ja olla inhimillistä ja reilua, Pitko korostaa.
”Kotieläintuotannon alasajo ei ole vihreiden tavoite. Yhdenkään tilan ei pidä lopettaa kannattavaa tuotantoaan, olipa tuotantosuunta mikä tahansa. Ajamme kuitenkin vaikuttavampaa ympäristöohjaavuutta maataloustukiin.”
Lihalle ja maidolle on ja saa olla kysyntää, Pitko sanoo. Kun kyseisiä tuotteita käyttää, niin mieluiten suomalaisia, jotka ovat tuontitavaraa kestävämpiä vaihtoehtoja.
Kasviproteiinien tuottamisesta voitaisiin Suomessa innostua nykyistä enemmän. Tukea ja kannustimia kasvinviljelyyn Pitko hakisi esimerkiksi tukipolitiikan kautta. Tuotekehittelyn ja tuotannon uudelleen järjestelyjen kautta voisi löytyä kauran veroisia menestystarinoita.
Yhdenkään tilan ei pidä lopettaa kannattavaa tuotantoaan, olipa tuotantosuunta mikä tahansa. Ajamme kuitenkin vaikuttavampaa ympäristöohjaavuutta maataloustukiin.
Hallittua muutosta varten tarvittaisiin yhteinen visio siitä, mihin suuntaan maataloutta halutaan kehittää. Nyt yhteiskunnallinen näkemys puuttuu. Pitkosta tuntuu, ettei Suomessa kukaan johda maatalouspolitiikkaa.
Vihreiden maatalouspoliittinen ohjelma on yksi visio ja keskustelun avaus, Pitko toteaa. Hänen mielestään Suomessa eletään liikaa yhden totuuden mallissa, jota poliitikot itse pitävät yllä.
”Ei myönnetä tehtyjä virheitä, joita toimimaton politiikka mahdollisesti on aiheuttanut.”
Onko vihreillä siis halua ottaa seuraavassa hallituksessa maa- ja metsätalousministerin salkku?
Kysymykseen Pitko ei suoraan vastaa. Hän sanoo kuitenkin, että voisi olla hyvä, jos pestiä hoitaisi joku muu kuin keskustalainen ministeri.
Sitä Pitko pitää hyvänä, että maatalouden parissa on poliitikoita, joilla on itselläkin kädet syvällä savessa ja omaa kokemusta elinkeinosta.