• Perheyhtiö Berner on vakiinnuttanut asemansa maatalouskaupassa

    "Ulkomaisten viljelijöiden omistamilta kaupoilta ostaessa tukee samalla kilpailijoita eli toisten maiden viljelijöitä."
    Berner pyrkii tuomaan asiantuntijuuttaan esiin viljelijöille suunnatuissa tapahtumissa. Kalle Erkkola Bernerin resistenssipäivässä kesällä 2012.
    Berner pyrkii tuomaan asiantuntijuuttaan esiin viljelijöille suunnatuissa tapahtumissa. Kalle Erkkola Bernerin resistenssipäivässä kesällä 2012. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    12.2.201708:00
    Tuure Kiviranta

    ViljelijänBerner aloittaa kolmatta vuottaan maatalouskaupassa.

    Kahtena ensimmäisenä vuotena tavoitteet on saavutettu, kertoo osastonjohtaja Kalle Erkkola.

    "Asiakasmäärä on koko ajan kasvanut ja markkinaosuus on hyvä."

    Erkkola ei lähde tarkemmin kommentoimaan markkinaosuutta, mutta sanoo, että tavarantoimittajat odottavat kaupalta tietynkokoista osuutta, jotta luottamus syntyy.

    Berner on tälle kaudelle saanut seitsemän uutta kasvinsuojeluainetta, joita ei muilta myyjiltä Suomesta löydy. Se kertonee luottamuksesta.

    Valikoimista löytyy nykyisin tuotteita myös kotieläintiloille. Muun muassa säilöntäaineita ja muoveja.

    Berner on pyrkinyt asemoitumaan perinteisen kauppiaan lisäksi asiantuntijaksi. Se on Erkkolan mukaan toiminut.

    Asiakkaina on erikoiskasvien viljelijöitä ja viljelyyn vahvasti yrittäjäasenteella suhtautuvia tuottajia.

    Yhtiö on myös järjestänyt tapahtumia ja tuonut tietoa vaihtoehtoisista kasveista viljalle, jotta viljelyn kannattavuus paranisi.

    Erkkola myös toteaa, että viljelijät arvostavat suomalaisessa omistuksessa olevaa yhtiötä.

    "Ulkomaisten viljelijöiden omistamilta kaupoilta ostaessa tukee samalla kilpailijoita eli toisten maiden viljelijöitä."

    Perinteisestä maatalouskaupasta ViljelijänBerner eroaa siinä, että sillä ei ole kivijalkamyymälöitä.

    "Myymäläverkostoa ei ole kaivattu", Erkkola toteaa.

    Yhtiöllä on Vantaalla keskusvarasto, josta jakelu on toiminut Erkkolan mukaan erittäin hyvin.

    Lisäksi myyjillä on pieniä aluevarastoja.

    Artikkelin aiheet
    Berner
    ViljelijänBerner
    maatalouskauppa
    kasvinsuojeluaineet
    suomalainen omistus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle