Yksi eläingeenivaraohjelman viidestä tavoitteesta on, etteivät alkuperäisrotumme kuole sukupuuttoon. Kuva: Jarno Mela
Millainen suomenkarjan nauta on geneettisesti arvokas?
Suomenkarjaväen mielestä Suomesta puuttuu selkeä käsitys siitä, millaisia alkuperäisrotuisten nautojemme pitäisi olla.Tilaajalle
Tämä itäsuomenkarjan vasikka on niin nuori, ettei sille ole vielä ehditty laittaa korvamerkkejä. Kuva: Kari SalonenSuomenkarjaväen keskuudesta on tullut kritiikkiä siitä, että Suomessa ei ole strategiaa tai visiota siitä, millaisia ominaisuuksia suomenkarjalla pitäisi olla.
Suomessa toteutetaan maa-, metsä- ja kalatalouden kansallista eläingeenivaraohjelmaa, muistuttaa tutkimusprofessori Juha Kantanen Luonnonvarakeskus Lukesta. Kantanen on eläingeenivarasektorin koordinaattori.
Ohjelman tarkoitus on turvata Suomessa perinteisesti kasvatettujen kotieläinlajien perinnöllinen monimuotoisuus. Muun muassa suomenkarjan alkioita ja siemennestettä on pakastettu talteen tulevaisuutta ajatellen, kertoo Kantanen kertoo.
Ohjelmassa todetaan, että kotieläinten tuotantokyvyn ja kestävyyden tasapainoinen kehittäminen on pääosin eri kotieläinjalostusorganisaatioiden ja niiden tekemien jalostuspäätösten varassa.
Suomenkarjan osalta nämä päätökset tekee osuuskunta Faba, joka toimii yhteistyössä pohjoismaisen siementuotantoyhtiö Viking Geneticsin kanssa.
”Eläingeenivaraohjelman tavoitteet ovat selkeät ja hyvät. Alkuperäistuen sukusiitosaste-ehto ei ole ristiriidassa eläingeenivaraohjelman tavoitteiden kanssa.” Terhi Vahlsten
Eläingeenivaraohjelman viisi keskeistä tavoitetta ovat: alkuperäisrotumme eivät kuole sukupuuttoon, niitä ylläpidetään taloudellisesti kestävällä tavalla, geneettinen vaihtelu säilyy roduissa mahdollisimman laajana, kotieläinten tuotantokyvyn ja kestävyyden tasapainoinen kehittäminen on huomioitu jalostusohjelmissa sekä kotieläingenetiikkaan, jalostukseen ja kotieläingeenivaroihin liittyvää osaamista ja tietoutta ylläpidetään ja vahvistetaan.
”Edellä mainitut tavoitteet eivät kulje strategian nimellä, mutta sellaisena sitä voitaisiin pitää”, sanoo Faban kehitysagronomi Terhi Vahlsten.
”Eläingeenivaraohjelman tavoitteet ovat selkeät ja hyvät. Alkuperäistuen sukusiitosaste-ehto ei ole ristiriidassa eläingeenivaraohjelman tavoitteiden kanssa.”
Jotta voitaisiin määritellä, onko joku eläin geneettisesti arvokas vai ei, pitäisi määrittää millainen on geneettisesti arvokas eläin, Vahlsten pohtii.
Esimerkiksi itäsuomenkarjan kohdalla mainitaan monesti tietyt linjat, joiden edustajia pidetään enemmän alkuperäisinä kuin joitain muita itäsuomenkarjan eläimiä.
”Jos tietyn linjan eläimen sukusiitosaste on yli 40 prosenttia, niin onko tällainen eläin geneettisesti arvokas vai ei? Ainakaan kyseistä eläintä ei voi pitää geneettisesti monimuotoisena”, Vahlsten sanoo.
”Entä lehmä, joka on poikinut useita kertoja ja tuottaa rodun keskitasoon nähden enemmän maitoa. Lehmästä ollaan kiinnostuneita ostamaan jälkeläinen keinosiemennys käyttöön ja se edustaa sukuja, joita ei ole yleisesti rodussa käytetty.”
Vahlstenin mukaan riippuu todennäköisesti vastaajasta, kumpi edellä kuvatuista eläimistä on geneettisesti arvokas vai ovatko molemmat vai ei kumpikaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
