• Tutkimus osoittaa: Ohutturpeinen pelto on merkittävä typpioksiduulin ja hiilidioksidin päästölähde

    Suomessa 13 prosenttia viljelykäytössä olevasta maa-alasta on turvepeltoja. Niistä 40 prosenttia on ohutturpeisia eli niissä on enintään 0,6 metriä turvetta.
    Ruukin turvepeltojen viljelymenetelmien koeruutuja viime toukokuussa.
    Ruukin turvepeltojen viljelymenetelmien koeruutuja viime toukokuussa.  Kuva: Timo Heikkala
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    16.9.202315:07
    Maija Ala-Siurua

    Ilmatieteen laitoksen johdolla tehdyn tutkimuksen mukaan ohutturpeinen turvepelto, jolla viljellään nurmea, on merkittävä hiilidioksidin ja typpioksiduulin lähde.

    Tutkimuksessa selvitettiin, miten erilaiset sääolot ja viljelytoimet vaikuttavat turvepellon kasvihuonekaasutaseisiin. Mittaukset tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla Ruukin säätösalaojitetulla NorPeat-tutkimuskentällä marraskuusta 2019 joulukuuhun 2021. Tutkimus kattoi kaksi täyttä vuotta, joista molempina pellolta kerättiin tuorerehua. Peltolohkon turpeen paksuus oli 15–30 senttimetriä.

    Lisää aiheesta
    • Luonnonvarakeskuksen tutkija Maarit Liimatainen mittaa kastelujärjestelmän syöttökaivon vedenpinnan korkeutta Ruukissa.

      Ympäristö | Tutkimus: Nurmi hillitsee selvästi turvepeltojen ilmastopäästöjä

    Hiilidioksidipäästöt muodostivat suurimman osan pellon vuotuisesta ilmastokuormituksesta, Ilmatieteen laitos kertoo tiedotteessaan. Pelto oli molempina vuosina selkeä hiilidioksidin lähde.

    Tutkimuksen mukaan maan jäätyminen ja sulaminen, lannoitus, sateet sekä glyfosaatin käyttö nurmen lopettamiseen aiheuttivat hetkellisesti voimakkaasti kohonneita typpioksiduulipäästöjä ilmakehään.

    Lämpimänä talvena typpioksiduulipäästöt olivat kaksinkertaiset verrattuna kylmään talveen, mikä oli seurausta maaperän jäätymisestä ja sulamisesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan jäätyminen ja sulaminen lisäävät typpioksiduulia muodostavien maaperämikrobien aktiivisuutta sekä vapauttavat maaperään varastoitunutta, mikrobien aiemmin tuottamaa kaasua.

    Vuosittaiset typpioksiduulipäästöt olivat päästöpiikeistä huolimatta pienemmät kuin Suomen kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa käytetyn päästökertoimen tuottama ennuste kyseiselle maankäyttömuodolle.

    Mittaukset jatkuvat Ruukin pellolla. Tutkimusjakson jälkeen pellolla on viljelty viljaa osana nurmiviljelykiertoa. Nyt julkaistut tulokset auttavat Ilmatieteen laitoksen mukaan tarkentamaan ohutturpeisten peltojen päästökertoimia, mutta mittauksia tarvitaan lisää.

    Suomessa 13 prosenttia viljelykäytössä olevasta maa-alasta on turvepeltoja. Niistä 40 prosenttia on ohutturpeisia eli niissä on enintään 0,6 metriä turvetta.

    Pohjois-Pohjanmaalla peltopinta-alasta noin kolmannes on turvepeltoja. Kun etsitään keinoja vähentää turvepeltojen ilmastopäästöjä, on tärkeää mitata päästöjä siellä missä nurmiviljelyllä on suurin merkitys, Ilmatieteen laitos toteaa.

    Tutkimuksen tulokset on julkaistu Agricultural and Forest Meteorology . Tutkimusta johti Ilmatieteen laitos, ja se tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Päästökeskustelussa huomiota tulisi kiinnittää enemmän fossiilisen energian vähentämiseen luonnonkierrossa vapautuvien päästöjen sijasta,  toteaa lapinlahtelainen Mikko Piippo.

      Ympäristö | Päästölähteiksi syytetyt turvepellot parantavat Suomen ruokaturvaa – ”Syyllinen on aina tiedossa, se on maatalous, syyte vain vaihtuu”

    • Hiilensidontamarkkinassa olisi kehitettävää, jotta viljelijälle maksettaisiin maahan sidotusta hiilestä.

      Ilmastonmuutos | Maatalouden ilmastotoimet toisivat rahaa maaseudulle – viljelijöille ja koneyrittäjille voisi aueta luonnonhoidosta kannattavia vaihtoehtoja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    turvepelto
    kasvihuonekaasupäästöt
    Ilmatieteen laitos
    typpioksiduuli
    hiilidioksidi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle