• Maatilan lämpökeskus tuhoutui tulipalossa Punkalaitumella – palo uhkasi myös viereistä navettaa, jossa oli yli 250 nautaa

    Jos tulipaloa ei olisi havaittu, olisi päivystävän palomestarin mukaan ollut mahdollista, että navettakin olisi päässyt syttymään.
    Pelastuslaitos sammutti palon ja poistui paikalta keskiviikon puolella alkuyöstä. Arkistokuva.
    Pelastuslaitos sammutti palon ja poistui paikalta keskiviikon puolella alkuyöstä. Arkistokuva. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Maatalous
    29.9.202109:28
    STT

    Pirkanmaalla Punkalaitumella syttyi tiistaina tuleen maatilan lämpökeskusrakennus. Palo uhkasi myös viereistä navettaa, jossa oli yli 250 nautaa.

    Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Johannes Valkaman mukaan tuulensuunta oli kuitenkin otollinen ja tulipalosta navettaa kohti lentäneet kipinät saatiin poljettua sammuksiin alle kymmenen metrin päähän navetasta.

    Navetassa olleet eläimet olivat palomestarin mukaan lihakarjaa. Jos tulipaloa ei olisi havaittu, olisi Valkaman mukaan ollut mahdollista, että navettakin olisi päässyt syttymään.

    "Jos tuulensuunta olisi ollut pikkuisenkin toiseen suuntaan, olisi (palo) mennyt kyllä rakennukseen ihan täysin", Valkama lisää.

    Noin 300 neliön lämpökeskus tuhoutui syttyviltä rakenteiltaan täysin.

    Ilmoituksen tulipalosta teki naapuri. Hälytys tuli iltayhdeksän jälkeen. Naapurin saapuessa paikalle tulipalo ei ollut levinnyt vielä koko rakennukseen, mutta pelastuslaitoksen saapuessa lämpökeskus oli jo ilmiliekeissä.

    Pelastuslaitos sammutti palon ja poistui paikalta keskiviikon puolella alkuyöstä ennen kello kahta.

    Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta omaisuusvahingot ovat pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan merkittävät. Pääosa palaneesta rakennuksesta oli Valkaman mukaan hakevarastoa.

    Eläimiä ei jouduttu tässä tapauksessa siirtämään navetasta pois. Valkaman mukaan navetan tyhjentäminen olisi voinut kuitenkin olla tarpeen tullen mahdollista.

    Palomestarin mukaan pelastustoiminnan kannalta on varsin olennaista, ovatko eläimet tottuneet ulkoilemaan. Jos eläimet ovat tottuneet ulkoilemaan säännöllisesti, osaavat ne Valkaman mukaan silloin poistua rakennuksesta.

    Eräässäkin tapauksessa yksi lehmä oli laittanut jarrut kiinni kesken navetasta poistumisen, Valkama kertoo. Lehmä oli jouduttu vetämään pihalle pienellä pyöräkuormaajalla.

    Valkaman mainitsemassa esimerkkitapauksessa kaikki eläimet saatiin lopulta hengissä ulos. Eläimiä oli tuolloin pelastettavana kuitenkin paljon vähemmän kuin Punkalaitumen tapauksessa olisi ollut.

    Eläinten suojaamisessa on vaikutusta myös sillä, miten paljon savua palosta muodostuu ja vauhkoontuvatko eläimet. Valkama kertookin kuulleensa tapauksesta, jossa pelastajat ovat joutuneet menemään sammutusauton katolle turvaan, kun eläimet ovat vauhkoontuneet.

    "Sanotaan näin, että noin ison määrän pelastaminen varsinkin pelastuslaitoksen toimesta, niin kyllä siinä melkoisen haasteen kanssa ollaan. Lopputuloksesta ei tiedä, kuinka siinä käy", Valkama sanoo.

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    Punkalaidun
    pelastuslaitos
    maatila
    navetta
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle