• Maitotilalla kasvaneet siskokset tähtäävät kaurapohjaisilla juuston korvikkeilla ulkomaille – miljoonarahoitus kasassa

    Suomalainen Mö Foods tähtää keräämänsä rahoituksen avulla laajemmin kansainvälisille markkinoille.
    Marjaana Vuorio ja Annamari Jukkola perustivat kaurapohjaisia tuotteita valmistavan Mö Foodsin vuonna 2017.
    Marjaana Vuorio ja Annamari Jukkola perustivat kaurapohjaisia tuotteita valmistavan Mö Foodsin vuonna 2017. Kuva: Päivi Karjalainen
    Maatalous|Ruoka
    15.1.202610:05
    Tuure Kiviranta

    Suomalainen kauratuotteiden valmistaja Mö Foods on kerännyt 2,4 miljoonan euron rahoituksen, jonka avulla se tähtää kansainväliseen laajentumiseen.

    Mö uskoo kasvipohjaisten juuston korvikkeiden siirtyvän vaihtoehtotuotteiden kategoriasta arkipäivän valintoihin.

    Maitotilalla kasvaneiden sisarusten, Annamari Jukkolan ja Marjaana Vuorion, vuonna 2017 perustaman Mön tuotteissa yhdistyvät pohjoismainen design ja kaurainnovaatiot.

    Kaurapohjaiset juuston korvikkeet, vuustot, toimivat juuston tavoin niin makunsa, koostumuksensa kuin käyttökohteidenkin osalta, yrityksen julkaisemassa tiedotteessa sanotaan.

    Yrityksen teknologia on patentoitu. Tuotteet valmistetaan suomalaisesta kaurasta.

    ”Kauran ansiosta vuustotuotteiden hiilijalanjälki on perinteisiä juustoja pienempi ja maankäyttö on vähäisempää läpi koko tuotantoketjun”, tiedotteessa todetaan.

    “Tavoitteemme on aina ollut innovoida tuotteita, jotka vastaavat ihmisten tarpeisiin. Maitotilalla kasvaminen on auttanut meitä ymmärtämään ja kunnioittamaan sitä, miten juustoa valmistetaan ja miten paljon ihmiset juustoa arvostavat”, sanoo Mö Foodsin toimitusjohtaja Annamari Jukkola.

    ”Tuomme saman laadun uuteen prosessiin, jossa käytämme kauraa tutun tuotteen valmistukseen samalla maapallon resurssien kulutusta vähentäen. Rahoitus auttaa meitä tekemään sitä laajemmalla skaalalla.”

    Viime vuonna Mön vähittäismyynti kasvoi 88 prosenttia edellisvuodesta.

    Rahoitus on Mö Foodsille merkki siitä, mihin suuntaan ruokateollisuus ja ruoantuotanto ovat liikkumassa.

    Tällä hetkellä kuluttajat etsivät kasvipohjaisia tuotteita, joissa yhdistyvät maku, ympäristöystävällisyys ja kilpailukykyinen hinta, tiedotteessa todetaan.

    Mö on kasvanut nopeammin kuin kasviperäisten juustotuotteiden kategoria, joka kasvoi Suomessa viime vuonna noin 18 prosenttia.

    Viime vuonna Mön vähittäismyynti kasvoi 88 prosenttia edellisvuodesta, yrityksestä kerrotaan.

    Kasvua ajoivat uudet tuotteet, jakelun laajentaminen ja tasainen myynti S-ryhmän, Keskon ja Lidl Suomen vähittäismyymälöissä.

    Vähittäismyynnin lisäksi Mö Foods valmistautuu teknologiansa lisensoimiseen suurille eurooppalaisille ruoantuottajille.

    Lisensointimallin tarkoituksena on kiihdyttää kasvipohjaisten tuotteiden kasvua.

    Lisää aiheesta
    • Mön vuustojen maku ja rakenne ovat Annamari Jukkolan mukaan jo aika lähellä aitoa juuston rakennetta. Chavren etuna on kotimaisuus ja hinta – se voi olla jopa halvempaa kuin tuontivuohenjuusto chevre.

      Elintarviketeollisuus | Kaurajuustojen vallankumous: Meijerissä Lohtajalla lehmänmaito vaihtui kauraan

      Tilaajalle
    • Lohtajalta viedään maailmalle kreikkalaistyyppistä vegejuustoa. Annamari Jukkola (vas.) ja Jenny Röning pakkaavat tuotteita lähtövalmiiksi.

      Ruoka | Suomalainen kaurameijeri tähyää maailmalle – ”Kotimainen kaurateollisuus voi vielä kasvaa”

      Tilaajalle
    • Marjaana ja Annamari Jukkolan tavoitteena on näyttää, mitä kaikkea kaurasta voi tehdä.

      Viikossa kasaan 300 000 euroa – sijoittajat kiinnostuivat kaurameijeristä ja naisyrittäjistä

    • Marjaana ja Annamari Jukkolan kauratuotteita valmistavan yrityksen tärkein markkinointikanava on sosiaalinen media.

      Maitotilalla kasvaneet siskokset alkoivat vegaaneiksi, mutta ikävöivät maitotuotteita – kaipuusta syntyi kaurajugurtteja valmistava yritys

    Artikkelin aiheet
    Mö Foods
    kaurapohjainen juusto
    kasvipohjainen ruoka
    rahoitus
    kansainvälistyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle