• ”Nyt on kyse siitä, pystyvätkö tilat jatkamaan toimintaansa vai ei: riittävätkö rahat maksuihin ja saavatko tilat enää lykkäystä rehulaskuille”

    Sika- ja siipikarjatiloilla sykli on nopea ja eletään paljolti ”kädestä suuhun”.
    Tilaajalle
    Sika- ja siipikarjatilat ovat tutkijan mukaan herkempiä kustannusten äkillisille nousuille kuin esimerkiksi maitotilat.
    Sika- ja siipikarjatilat ovat tutkijan mukaan herkempiä kustannusten äkillisille nousuille kuin esimerkiksi maitotilat. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    17.9.202210:00
    Satu Lehtonen

    Sika- ja siipikarjatilat kamppailevat nyt maksuvalmiusongelmien kanssa, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Jukka Tauriainen toteaa.

    ”Kustannusten nopeat nousut näkyvät kassassa. Nyt on kyse siitä, pystyvätkö tilat jatkamaan toimintaansa vai ei: riittävätkö rahat maksuihin ja saavatko tilat enää lykkäystä esimerkiksi lainanlyhennyksille ja rehulaskuille.”

    Luken ennuste kertoo, että tuottajahintojen nousu ja kriisituet pitävät näillä näkymin maatalouden kannattavuuden suunnilleen edellisvuoden tasolla, vaikka kustannukset ovat kasvaneet rajusti. Vertailuvuosikin oli kuitenkin heikko, joten maatalousyrittäjän tuntipalkka jää noin 8,2 euroon ja oman pääoman korkotuotto 1,9 prosenttiin.

    Keskiarvojen takaa löytyy isoja eroja. Viljan hinta on viimevuotista korkeampi ja sadot parempia, joten viljantuotannon kannattavuus kohenee viime vuodesta.

    Kotieläintiloilla luvut ovat synkkiä. Maidontuotannon kannattavuuskerroin jää tämänhetkisin tiedoin alle 0,2:n. Se tarkoittaa, että palkka- ja oman pääoman korkotavoitteesta saavutetaan vain viidennes.

    Sikatilojen kannattavuuden ennustetaan pysyvän suunnilleen viime vuoden lukemissa maatalouden tukipaketin sekä viljatuottojen kasvun myötä. Moni sikatila tuottaa osan viljastaan itse.

    Siipikarjatalouden tulos painuu ennusteen mukaan alle nollan.

    Koko vuoden ennuste ei anna tarkkaa kuvaa juuri tämänhetkisestä tilanteesta. Esimerkiksi sähkön hinta pomppaa monella tilalla sopimuksen päätyttyä pilviin, ja tuotantopanosten hintamuutoksia on mahdoton ennakoida.

    Tilakohtaiset erot ovat isot. ”Paljon riippuu siitäkin, miten yrittäjä on kyennyt optimoimaan tuotantopanosten käyttöä ja tilan tuotantomääriä ja tuotettavia tuotteita markkinasuhdanteiden mukaan”, Tauriainen sanoo.

    ”Joillakin tiloilla siihen on olosuhteiden puolesta paremmat mahdollisuudet kuin toisilla.”

    Keskiarvojen takaa löytyy isoja eroja.

    Sika- ja siipikarjatilat ovat Tauriaisen mukaan herkempiä kustannusten äkillisille nousuille kuin esimerkiksi maitotilat. Niillä tuotantokustannus- ja tuottopotit ovat suuret ja tulomarginaali pieni, hän selittää.

    ”Jos lihan hinta pysyy ennallaan, mutta esimerkiksi rehujen hinta yhtäkkiä nousee rajusti, se saattaa syödä viivan alta koko yrittäjätulon.”

    Maitotilojen tilanne on tässä suhteessa erilainen, hän kertoo. ”Siellä kotoisten rehujen osuus on merkittävästi suurempi ja niiden hinta kiinnittyy silloin, kun ne kesällä tehdään.”

    Sika- ja siipikarjatiloista harva ostaa koko vuoden rehut kerralla, joten hintamuutokset tuntuvat heti. ”Niillä sykli on paljon nopeampi ja eletään paljon enemmän kädestä suuhun. Siksi näillä tuotantosuunnilla tulos heittelee hyvin nopeasti markkinatilanteen mukaan.”

    Tauriainen antaa esimerkkilukuja, joiden avulla sikatilan tuotto- ja kustannusrakennetta voi hahmottaa.

    Vuonna 2020 keskimääräisen sikatilan tuotot olivat 651 000 euroa ja tuotantokustannus 674 000 euroa. Tuet ovat laskelmassa mukana.

    Tänä vuonna samankokoisen ”keskiarvotilan” tuottojen ennustetaan nousevan 868 000 euroon ja tuotantokustannus peräti 1 062 000 euroon. Kulut ovat siis nousseet suhteessa paljon tuottoja nopeammin.

    Lisää aiheesta
    • 82 prosenttia kyselyyn vastanneista arlalaisista maidontuottajista pitää omaa työtään merkityksellisenä tai erittäin merkityksellisenä. Kuva on Ranualta.

      Maidontuotanto | Arlalaisten tuottajien talous ja jaksaminen heikentyneet, motivaatio silti korkealla

    • Virikemunien tuotanto on supistunut voimakkaasti. Arkistokuva.

      Maatalous | Suomalaisten munien kulutus kyykkäsi: luomukanaloita tyhjillään, virikemunien tuottaja uskoo halvemman vaihtoehdon nousuun

      Tilaajalle
    • Kasvintuotanto | Sato tiedetään vasta puintien jälkeen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä