• Reuters: Espanjalaiset viljelijät vyöryivät traktoreineen Barcelonaan

    Espanjassa maanviljelijöiden tyytymättömyys on purkautunut laajamittaisiin traktorimielenosoituksiin. Viljelijät ovat marssineet traktoreillaan kaupunkien kaduille vastustaakseen nousevia kustannuksia, hallinnollista taakkaa ja EU:n ulkopuolisten alueiden kanssa käytävää epäreiluksi koettua kilpailua.
    Espanjassa protestoidaan tänään.
    Espanjassa protestoidaan tänään. Kuva: Ed Jones
    Maatalous|Politiikka
    8.2.202415:13
    Piia Lehojärvi

    Maanviljelijät ovat ajaneet traktoreillaan kaupunkeihin ja tukkivat liikennettä tänään eri puolilla Espanjaa.

    Kyseessä on protesti nousevia kustannuksia, byrokratiaa ja Euroopan unionin ulkopuolelta tulevaa halpaa kilpailua vastaan.

    Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

    Tiistaina alkaneita mielenosoituksia tukevat maan kolme suurinta viljelijäjärjestöä.

    Kymmenet traktorit piirittivät Barcelonan alueparlamentin sen jälkeen, kun niiden kuljettajat olivat viettäneet yön kaupungin keskustassa.

    Lisää aiheesta
    • Saksan maataloustuottajien keskusjärjestön puheenjohtaja Joachim Rukwied kuunteli Berliinissä, kun valtiovarainministeri Christian Lindner torjui vaatimukset kaikkien budjettileikkausten perumisesta.

      Maatalouspolitiikka | Saksan viljelijät jyristivät yli 5 000 traktorilla Berliiniin – Saksan hallitus lupaa turvata tilojen tulotason ja kaventaa elintarvikejättien markkinamahtia

    Maanviljelijät häiritsivät liikennettä myös pienemmissä kaupungeissa ympäri maata.

    Espanjalaiset maanviljelijät ovat liittyneet samaan rintamaan saksalaisten, ranskalaisten, italialaisten ja belgialaisten kollegoidensa kanssa. Esimerkiksi Ranskassa mielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisiksi.

    Lisää aiheesta
    • Myös belgialaisviljelijät ovat yhtyneet protesteihin. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Mediat: Ranskalaisviljelijä kuoli mielenosoituksissa – viljelijöiden protestit jatkuvat Euroopassa

    Reutersin mukaan viljelijät kaikkialla EU:ssa väittävät, että ympäristönsuojelua koskevat säännöt heikentävät heidän kilpailukykyään muiden alueiden viljelijöihin verrattuna.

    Maataloustuotteita tuodaan paljon Ukrainasta, jonka kiintiöistä ja tulleista EU luopui Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Uudet neuvottelut EU:n ja Etelä-Amerikan Mercosur-kauppasopimuksesta ovat herättäneet tyytymättömyyttä epäreilua kilpailua kohtaan.

    Lisää aiheesta
    • Maitotilallinen Ina Zwicker korostaa, että Saksan viljelijämielenosoitusten keskeinen tavoite on painostaa maan hallitusta toteuttamaan muutama vuosi sitten asetetun maatalouden tulvaisuuskomission ehdotukset.

      Maatalouspolitiikka | MT Saksassa: Nuori maitotilallinen paljastaa, ettei dieseltuen leikkaus olekaan viljelijäkapinan perimmäinen syy

      Tilaajalle
    • Viljelijöiden mielenilmaus täytti Senaatintorin 2016.

      Maatalouspolitiikka | Viljelijöiden mitta tuli täyteen ympäri Eurooppaa – ratkaisu on olemassa, ja sitä on jo kokeiltu

      Tilaajalle
    • Kaupan harjoittamaa, aggressiivista hinnalla kilpailua Karstulassa tilaa pitävä lihavaliokunnan puheenjohtaja Tero Lahti ei täysin ymmärrä. ”Lidlin liikevaihto on suurempi kuin Suomen valtion budjetti. Kuinka suomalainen kauppa kuvittelee pärjäävänsä hintakärjellä? Nyt täytyy alkaa ajatella asioita uudella tavalla.”

      Maatalouspolitiikka | Tuottajien mielenosoituksia saatetaan nähdä myös Suomessa – ”Viljelijöiden tuntemuksista voi aistia, että momentumia sellaiseen on”

    Artikkelin aiheet
    traktorimielenosoitukset
    maanviljelijät
    Barcelona
    Euroopan unioni
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa