Oven pielessä on nippu kylttejä, joissa todistetaan, että kaukonäköinen maatalouspolitiikka on kupla. Oven takaa kaikuu ponteva puhelinkeskustelu siitä, mihin traktorit ajetaan, keitä lähtee mukaan ja mitkä ovat tavoitteet.
Keskustelija on nuori saksalainen maitotilallinen ja paikallisen maataloustuottajien keskusjärjestön piirijohtaja Ina Zwicker. Ollaan Stuttgartin kupeessa sijaitsevassa Rosswäldenin kylässä Baden-Württembergin osavaltiossa.
”Kerran lähdetään vielä traktoreilla Stuttgartiin. Sitten protestit ovat tältä erää ohi”, Zwicker sanoo, vetää pipon päähän ja lähtee esittelemään 60 lehmän lypsykarjatilaansa.
Ulospäin on viime viikkoina näyttänyt siltä, että saksalaisten viljelijöiden raivo kohdistuu ennen muuta maan hallituksen budjettileikkauksiin.
”Maataloudelle jyvitetystä halvemmasta dieselistä luopuminen kirpaisee kaikkia. Se on kuitenkin enemmän oven avaaja laajemmalle keskustelulle koko maataloustuotannon tulevaisuudesta”, Zwicker korostaa lapioidessaan tallissa rehua lypsylehmilleen.
Eurooppalaiset viljelijät ovat olleet barrikaadeilla eri puolilla Eurooppaa. Protestien syyt vaihtelevat. Ina Zwicker paljastaa yhden yllättävän asian, josta muualla kuin Ukrainan naapurimaissa on puhuttu vähemmän.
”Myös tänne virtaa halpaa viljaa Ukrainasta ja hinnat romahtavat”, Saksan maataloustuottajien keskusliiton (DBV) piiripuheenjohtaja korostaa.
EU päätti jo kesällä 2022, yhtenä taloudellisena tukitoimena, sallia ukrainalaisten tuotteiden tullivapaan tuonnin sisämarkkinoille.
Zwickerin mukaan saksalaiset viljelijät ymmärtävät kyllä, että Ukrainaa pitää tukea. Sitä ei kuitenkaan sulateta, että ukrainalaisten maataloustuotteiden annetaan aiheuttaa vakavia markkinahäiriöitä
Lypsykarjatilan nuori emäntä painottaa, että Saksassa kapinoidaan ensisijaisesti liittokansleri Olaf Scholzin hallitusta, ei niinkään EU:n lainsäädäntökoneistoa vastaan. Ei, vaikka EU:n ”pellolta pöytään” -strategia ei saa traktoriprotesteihin osallistuneilta korkeata arvosanaa.
”Meillä erityisesti hallituksessa istuvien vihreiden mielestä EU:n ympäristö- ja ilmastosäädökset eivät ole riittävän tiukkoja. Siksi maataloustuottajilta vaaditaan aina kymmenen tai viisitoista prosenttia enemmän kuin mitä EU edellyttäisi”, Zwicker tuhahtaa.
Yhtenä esimerkkinä Saksan omista viljelijöitä turhauttavista säädöksistä hän mainitsee karjankasvatuksen uudet luokitukset. Eläimillä pitää olla riittävästi tilaa ja niiden pitää päästä liikkumaan vapaasti ulos. Tiloille näiden standardien noudattaminen tarkoittaa huomattavia lisäkustannuksia.
Saksan suuret halpahalliketjut ovat jo ilmoittaneet, että jatkossa ne ottavat hyllyihinsä vain lihaa, joka peräisin korkeimman luokitustason tiloilta.
”Sellaisia ei edes ole vielä olemassa. Pahin skenaario on, että vähittäiskauppa ostaa pian lihansa ulkomailta, kun niiden vaatimuksiin ei pystytä vastaamaan.”
Saksassa asetettiin liittokansleri Angela Merkelin johtaman hallituksen aikana tulevaisuuskomissio taklaamaan maatalouden haasteita. Viljelijät odottivat siltä paljon. Sen loppupäätelmiin sitoutuivat sekä maatalouden edunvalvojat että ympäristöjärjestöt.
Komissio edellytti, että maataloustuottajille pitää maksaa kunnon korvaus luonnon monimuotoisuuden varjelemisesta ja hiilinielujen vahvistamisesta.
”Ehdotukset jäivät ehdotuksiksi. Mielenosoituksilla tavoitellaan nyt ennen muuta sitä, että nuo suositukset, myös uudistusten rahoitusta koskevat, toteutetaan ja että kaikki tietävät, miten tästä jatketaan eteenpäin”, Zwicker linjaa.
EU:n komissio käynnisti viime viikolla ”strategisen dialogin” eurooppalaisen maataloustuotannon tulevaisuudesta. Keskustelua johtaa saksalainen emeritusprofessori Peter Strohschneider, sama mies, joka veti myös Saksan tulevaisuuskomissiota.
EU-dialogin tavoitekin on sama kuin Saksassa: kannattava ruuantuotanto ja tuloksellinen ympäristön- ja ilmastonsuojelu pitää sovittaa yhteen.
Ina Zwickerillä ei juuri ole hyvää sanottavaa Saksan aikaisemmista pyöreän pöydän keskusteluista.
”Meidän suurin pelkomme on, että taas tulee joku uusi työryhmä ilman mitään konkreettisia seurauksia.”
Zwicker taistelee vanhempiensa ja veljiensä kanssa samanlaisten ongelmien kanssa kuin suomalaiset maitotilalliset. Meijerit ja teollisuus eivät pysty maksamaan maidosta sellaista hintaa, että suhteellisen pienen tilan tuotanto olisi kannattavaa.
”Halpahalliketjut ovat hintakilpailun voittajia eikä sille oikeastaan voida enää mitään”, Zwicker murehtii.
Hän on ratkaissut perhetilan haastavan yhtälön omalla jäätelövalmistuksella ja tuotteiden suoramyynnillä automaateissa ja tilamyymälöissä.
”Jäätelöstä saatavien tulojen ansiosta meidän ei välttämättä tarvitse kasvattaa tilakokoa kannattavuuden parantamiseksi. Tulevaisuudessa on mahdollista, että suurin osa vähän supistetusta maidon tuotannosta menee näiden omien suoraan myytävien tuotteiden valmistukseen”, Zwicker puntaroi.
