• Piltin Puutarhan yrittäjä Hanna Helenius tarjoaa tänä vuonna avomaanleikkoja ensi kertaa markettimyyntiin. Kukkien kasvatusta on testattu puutarhalla jo useamman vuoden ajan.
    Piltin Puutarhan yrittäjä Hanna Helenius tarjoaa tänä vuonna avomaanleikkoja ensi kertaa markettimyyntiin. Kukkien kasvatusta on testattu puutarhalla jo useamman vuoden ajan. Kuva: Sanne Katainen

    Hanna Helenius kasvattaa avomaan leikkokukkia ensimmäistä kertaa myyntiin: ”Tämä on myrkytön vaihtoehto”

    ”Jokainen työntekijä tekee hieman erilaisia nippuja. Kaikilla on osoittautunut olevan erittäin hyvä silmä kukkien suhteen”, Helenius kertoo kimppujen poimimisesta.
    Tilaajalle
    Maatalous|Kasvintuotanto
    4.9.202604:00
    Heli Lehtelä
    Pöytyä

    Pöytyäläisellä Piltin Puutarhalla eletään yhtä vuoden kiireisimmistä ajoista.

    ”Askelia kertyy helposti nyt yli 10 000 päivässä”, puutarhayrittäjä Hanna Helenius naurahtaa.

    Vaikka kesäistä kasvukautta on vielä jäljellä, aletaan puutarhalla valmistautua kiireen keskellä jo jouluun.

    ”Hyasintin sipulit saapuivat juuri, ja ne pitäisi istuttaa.”

    Hyasintin sipulit odottavat jo istuttamista.
    Hyasintin sipulit odottavat jo istuttamista.  Kuva: Sanne Katainen

    Lisäaskelia kertyy elo- ja syyskuulle tänä vuonna myös aivan uudesta aluevaltauksesta.

    ”Kasvatamme tänä vuonna ensimmäistä kertaa avomaan leikkokukkia markettimyyntiin. Toukokuussa kylvettyjen kukkien keruuaika on käsillä nyt”, Helenius kertoo.

    Piltillä on tuotannossa 600 neliön alalla seitsemän eri leikkolajia ja joistakin lajeista useampia lajikkeita. Tilanteen mukaan kimppuihin valikoidaan niputusvaiheessa seitsemän eri kukkaa.

    ”Määrää pitää olla. Kaikki kukat, mitä olemme pystyneet toimittamaan, ovat menneet.”

    Hanna Helenius
    Korkeat leikot tarvitsevat avomaalla tukea tuuleen ja sateeseen.
    Korkeat leikot tarvitsevat avomaalla tukea tuuleen ja sateeseen. Kuva: Sanne Katainen

    ”Valikoin viljeltävät kukat niin, että ne kestäisivät maljakossa mahdollisimman pitkään. Ja tietysti värien ilottelua pitää olla.”

    Kullakin kukalla on tarkka leikkuuaste, josta ohjeistetaan työntekijöitä kuvallisin ohjein, jotta kasvusto tuottaisi laadukkaita kukkia leikkuun jälkeenkin.

    ”Ensin pohdin, että pitääkö myös nipun kokoamiseen olla ohje, mutta on kiva, että jokainen työntekijä tekee hieman erilaisia nippuja. Kaikilla on osoittautunut olevan erittäin hyvä silmä kukkien suhteen.”

    Prakhrong Salminen on työskennellyt Piltin Puutarhalla viiden vuoden ajan.
    Prakhrong Salminen on työskennellyt Piltin Puutarhalla viiden vuoden ajan. Kuva: Sanne Katainen

    Kotimainen leikkokukka on selvästi kiinnostanut kuluttajia.

    ”Määrää pitää olla. Kaikki kukat, mitä olemme pystyneet toimittamaan, ovat menneet. Olemme valinneet kukat nippuihin niin, että nipun hinta on saatu tarkoituksella pidettyä edullisena.”

    Hinnoittelun suhteen helpotusta on tuonut se, että avomaan tuotanto on edullisempaa kuin kasvihuonetuotanto. Siitäkin huolimatta, että kesäkuuhun saakka kylvöksiä hoidettiin kasvihuoneissa ja joitakin kukkia jäi myös pysyvästi kasvamaan kasvihuoneeseen, johon vapautui tilaa kesäkukkakauden päätyttyä.

    ”Siemenkustannus on edullinen, eikä energiaa, taimia, erillisiä ruukkuja tai multaa tarvita. Työkustannus on suurin.”

    Seitsemän erilaisen kukan niput olevat menneet myytäviksi Lidleihin ja K-ryhmän kauppoihin.

    Marta Wasilewska kertoo nippujen sommittelemisen olevan mieluista työtä. Värikylläisessä hommassa on tarjolla roppakaupalla estetiikkaa.
    Marta Wasilewska kertoo nippujen sommittelemisen olevan mieluista työtä. Värikylläisessä hommassa on tarjolla roppakaupalla estetiikkaa. Kuva: Sanne Katainen
    0:00
    0:00

    Luonto sanelee tahdin, kun kukkia kasvatetaan avomaalla.

    ”Heinäkuu oli viileä, ja se venytti satokautta pidemmälle kuin odotimme. Toisaalta nyt näyttää, että kukkia saataisiin vielä pitkään, ehkä jopa syyskuun loppuun saakka.”

    Helenius kertoo, että avomaalla kasvatettujen leikkojen laatu on lyömätön.

    ”Avomaan leikkojen laatuun ei edes päästä kasvihuoneessa. Ne ovat paljon jämäkämpiä ja kauniimpia kuin verrokit, joita olen kasvattanut sisällä. Ja onhan avomaantuotanto ympäristöystävällistä, siihen ei tarvita energiaa.”

    Penkkien päistä löytyy työntekijöille kuvalliset leikkuuohjeet.
    Penkkien päistä löytyy työntekijöille kuvalliset leikkuuohjeet. Kuva: Sanne Katainen

    Tänä vuonna erityisesti kirvoja on näkynyt paljon. Avomaan leikkokukille ei silti käytetä kemiallista torjuntaa.

    ”Tämä on myrkytön vaihtoehto. Olen levittänyt ennaltaehkäisevästi penkkeihin biologisten torjunnan eliöitä. Näyttää, että se on tepsinyt aika hyvin, eivätkä eliöt ole marssineet kukkamaalta muualle.”

    Suuri osa Suomessa myytävistä kukista tuodaan pitkän matkan takaa Afrikasta tai Etelä-Amerikasta. Siellä myös torjunta-aineita käytetään aivan eri tavoin.

    ”Hämmästyin, kun katselin asiasta tehtyä tutkimusta. Yhdestä kukasta voi löytyä jäämiä jopa 10 eri tehoaineesta. Osa terveydelle haitallisista aineista tulee iholle jopa kertakäyttöhanskojen läpi”, Helenius kertoo.

    0:00
    0:00
    Yhdestä seitsemän kukan nipusta syntyi näyttävä kimppu, kun Hanna Helenius lisäsi siihen punertavia pionin lehtiä pihaltaan.
    Yhdestä seitsemän kukan nipusta syntyi näyttävä kimppu, kun Hanna Helenius lisäsi siihen punertavia pionin lehtiä pihaltaan. Kuva: Sanne Katainen

    Kotimaisia leikkokukkia on kaupoissa tarjolla vähänlaisesti.

    ”Tulppaani on poikkeus, siinä kotimaisuusaste on kyllä korkea. Me toimitamme kesäkuukausina myös kotimaista kasvihuoneessa kasvatettua liljaa”, Helenius muistuttaa.

    Tänä vuonna liljakausi oli intensiivinen ja kauppa kävi hyvin.

    ”Kausi tuli ja meni heinä–elokuussa”, Helenius naurahtaa.

    Avomaan leikkokukkien kokeilu vaikuttaa menestykseltä ja kysyntääkin selvästi on. Onko tuotanto siis jatkumassa ensi vuonna?

    ”Olemme olleet nyt aivan uuden edessä. Kun kausi on ohi, niin pitää laskea, oliko myynti kannattavaa ja hinnoittelu oikea. Myös jälleenmyyjien kanssa on keskusteltava, ovatko he olleet tyytyväisiä kukkiemme laatuun ja nippuun tuotteena”, Helenius pohtii.

    Piltin Kauppapuutarhan elämää seurataan MT:ssä kuluvan vuoden ajan noin kuukauden välein ilmestyvissä jutuissa.
    Niput on pakattu kartonkina kierrätettäviin suojuksiin.
    Niput on pakattu kartonkina kierrätettäviin suojuksiin. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Piltin Kauppapuutarhan toimitusjohtaja Hanna Helenius ei lämpene datakeskusten kasvihuoneille.

      Puutarhatuotanto | Datakeskusten omat kasvihuoneet vääristäisivät kilpailua, sanoo puutarhuri – ”Pitääkö kansainvälisille jäteille ylipäätään tarjota jokin porkkana?”

      Tilaajalle
    • Pinkki ja vaaleanpunainen ovat kesäkukkien trendivärejä, kertoo Piltin Kauppapuutarhan toimitusjohtaja Hanna Helenius.

      Puutarhatuotanto | Pinkki loisto täyttää puutarhat – kustannusten nousu varjostaa kasvihuoneyrittäjien arkea

      Tilaajalle
    • ”Minua rohkaisee yrittäjänä oma innostus kukkiin ja se, kuinka paljon on lähikukkia arvostavia asiakkaita”, Marianna Liikonen sanoo.

      Puutarhatuotanto | Marianna Liikonen jätti työt Helsingissä ja luotsaa nyt 400-vuotiasta sukutilaa

      Tilaajalle
    • Marianna Liikonen vaihtoi alaa, opiskeli puutarhuriksi ja viljelee nyt kukkia entisen mummolansa pihapiirissä Päijänteen rannalla.

      Puutarhatuotanto | Näin sidot kauniin kukkakimpun ja saat sen kestämään − katso video

      Tilaajalle
    • Pinaatti on korjuuvalmista kolmen viikon kuluttua kylvöstä.

      Puutarhatuotanto | Ruusuiset unelmat vaihtuivat maistuvaksi pinaattimatoksi: Näin pyöritetään menestyvää puutarhayritystä

      Tilaajalle
    • Hanna Helenius luotsaa Pöytyällä isovanhempiensa 1950-luvulla perustamaa puutarhaa.

      Puutarhatuotanto | Babypinaattia ja pelargoneja – Kauppapuutarhaliitto palkitsi vuoden 2025 parhaat

    Artikkelin aiheet
    leikkokukka
    puutarhayrittäminen
    avomaaviljely
    kotimainen kukka
    biologinen torjunta
    Kasvukausi 2026
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle