• ”Minua rohkaisee yrittäjänä oma innostus kukkiin ja se, kuinka paljon on lähikukkia arvostavia asiakkaita”, Marianna Liikonen sanoo.
    ”Minua rohkaisee yrittäjänä oma innostus kukkiin ja se, kuinka paljon on lähikukkia arvostavia asiakkaita”, Marianna Liikonen sanoo. Kuva: Juha Tanhua

    Marianna Liikonen jätti työt Helsingissä ja luotsaa nyt 400-vuotiasta sukutilaa

    Entinen assistentti kasvattaa Loisto-kukkatilallaan kimppukukkia ja suunnittelee tilasta elämyskohdetta.
    Tilaajalle
    Uutiset|Puutarhatuotanto
    5.8.202605:00
    Eija Mansikkamäki
    Asikkala

    Tien varressa on navetta, kukkapenkkejä ja kasvihuone.

    Jos Marianna ”Malla” Liikosen unelma toteutuu, lisäksi täällä Asikkalan Vesivehmaalla Kopsuontiellä näkyy ensi kesänä ihmisiä viettämässä leppoisia kesäpäiviä kahvilla, kuljeskelemassa kokemuspuutarhassa ja kokoamassa unelmiensa kukkakimppuja.

    Yksivuotisia leikkokukkia kasvaa nyt 15 aarilla, mutta tulossa on monivuotisia kasveja, pionipelto, jaloruusuja ja kaunislehtisiä koristepensaita. Liikonen on valinnut kaikki kasvit niin, että ne ovat kauniita kukkakimpussa.

    ”Viileä kesän vuoksi leijonankita kukkii komeasti, mutta daalioita pitää vielä hetki odotella. Isotsinniaa on vain yksi penkki, sillä siemenet itivät keväällä huonosti”, Liikonen kertoo.

    Isotsinnia sopii monenlaisiin kimppuihin.
    Isotsinnia sopii monenlaisiin kimppuihin. Kuva: Juha Tanhua

    Lajikkeita on paljon, ja osa kasvaa pienessä kasvihuoneessa. Eukalyptuksen ja eustoman kasvatuksen Liikonen aloitti jo tammikuussa kotona Lahdessa kerrostalon vaatekomerossa.

    Itsepoimintaa Liikonen tarjoaa vasta elokuussa, koska kukkien leikkauksen kanssa pitää olla tarkkana jatkokukintaa ajatellen.

    ”Elokuussa kukkapelto räjähtää kauneimpaan kukintaan, eikä väärästä kohtaa leikkaaminen ole enää niin vaarallista, kun satoa tulee paljon.”

    Marianna Liikonen valikoi sopivan kypsät kukat valmiiksi kukkabaariin, josta sidontakurssilaiset voivat kerätä mieluisensa kimpun.
    Marianna Liikonen valikoi sopivan kypsät kukat valmiiksi kukkabaariin, josta sidontakurssilaiset voivat kerätä mieluisensa kimpun. Kuva: Juha Tanhua

    Kukkatila Loisto jatkaa Liikosen mummolan ja 400-vuotiaan sukutilan pihapiiriin elämää Päijänteen rannalla Kopsuon kylän perustamispaikalla. Vielä vuonna 2021 Liikonen oli siistissä sisätyössä konsulttifirman assistenttina Helsingissä.

    ”Tuijottelin Töölönlahdelle ja mietin, että minun pitäisi varmaan työskennellä tuolla ulkona. Muutosneuvottelut ja korona pistivät arvot lopullisesti uusiksi”, Liikonen kertoo.

    ”Mieleeni piirtyi heti, mitä tällä tilalla voisi tehdä kukkien kanssa.”

    Marianna Liikonen

    ”Kun luin mökille mennessä Rääkkylän Kukkakuhhauksesta, selvitin jo samana viikonloppuna, miten jäädään opintovapaalle ja opiskellaan puutarhuriksi. Mieleeni piirtyi heti niin selvästi, mitä juuri tällä tilalla voisi tehdä kukkien kanssa.”

    Hän opiskeli puutarhuriksi, aloitti kukkien kasvatuksen opintojen ohella ja nyt on menossa kolmas kunnollinen kukkavuosi.

    Leijonankita tuoksuu huumaavasti ja siinä on todellakin avautuva kita.
    Leijonankita tuoksuu huumaavasti ja siinä on todellakin avautuva kita. Kuva: Juha Tanhua

    Maat ja rakennukset Liikonen omistaa toistaiseksi yhdessä neljän isoveljensä kanssa. Tilan yhdeksännen polven sopu on säilynyt, ja veljet auttavat kykyjensä mukaan.

    ”Vanhin tekee traktorihommia, nuorin tulee voimaksi, keskimmäinen insinööri miettii kastelua ja muuta ja toiseksi vanhin on lähettänyt vaimonsa avukseni kukkien sidontaan. Ja puolisoni tekee minulle kesät ruokaa!”

    Tilan yhdeksännen polven sopu on säilynyt.

    Talkooapua tulee myös ystäviltä, mutta pääasiassa Liikonen tekee työtä yksin: hoitaa kukat ja myynnin ja siivoaa parhaillaan navettaa, jossa on työ- ja kurssitila ja lantalassa pieni myymälä.

    ”Haaveilen, että jatkossa ihmiset voisivat kokea täällä maaseudun rauhaa ja elämyksiä, ostaa kukkia ja herkkuja ja syödä lähiruokaa. Ja että apunani olisi vakituiset kädet pellolla ja myös floristi, jolloin voisin keskittyä itse viljelyn suunnitteluun ja markkinointiin.”

    Kukkien kasvatus on käsityötä ja yksilöiden vaalimista. Tutkittavana tuoksuherne.
    Kukkien kasvatus on käsityötä ja yksilöiden vaalimista. Tutkittavana tuoksuherne. Kuva: Juha Tanhua

    Kilpailua on, mutta se ei pelota, vaan edistää koko alaa.

    Isompi mörkö on ilmastomuutos, sillä normaaleja kesiä on vähän.

    ”Juuret meinaavat hukkua veteen tai on tosi kuivaa ja tuholaisia. Pellon pitäisi taistella kumpaakin vastaan eli olla katettuja ja kasteltuja kohopenkkejä. Syksyn ostoslistalla ovatkin kunnon pumput ja paloletkut Päijänteeseen.”

    Pionit ovat jatkossa päätuotantosuunta, joten Loisto voi tarjota kukkia ja elämyksiä jatkossa varmemmin myös heinäkuussa.

    Daalia kestää huonosti kuljetusta, joten kotimaisella kukalla on kysyntää.
    Daalia kestää huonosti kuljetusta, joten kotimaisella kukalla on kysyntää. Kuva: Juha Tanhua

    Avomaan tulppaaneita Liikonen aikoo vähentää, koska Hollannissa sipulien hinnat ovat nousseet ja hävikkivaara on suuri.

    ”Avomaalla on pari tuntia aikaa poimia kukka, ettei se aukea liikaa. Haluan myydä pitkää maljakkokestoa enkä pettymyksiä.”

    Vaikka siemenpusseja pitää tilata ympäri maailman, se on ekologisempaa kuin kylmäkuljetettujen kukkien, Liikonen sanoo.

    Kukkatila Loisto

    Perustettu 2021, omistaja Marianna Liikonen

    Kasvattaa leikkokukkia Kopsuontien varrella Asikkalan Vesivehmaalla.

    Myy kukat kimppuina, järjestää avoimia ovia sekä yksityiskursseja esimerkiksi lahjoiksi ja työhyvinvointipäiville. Kahden tunnin pajoja on vielä elokuussa ja ne maksavat 58 euroa.

    Myy kimppuja navetan lantalassa kukkakioskissa elokuun viikonloppuina ja 12.9. lähiruokapäivässä.

    Tarjoaa itsepoimintaa elo- ja syyskuussa ennalta ilmoitettuina ajankohtina.

    Kuuluu Slow Flower -yhdistykseen, jossa on noin 60 jäsentä Raaseporista Kajaaniin.

    Yhdistys vaalii kukkien kasvatusta ja poimintaa käsin, luonnossa ja luonnon rytmissä. Torjunta-aineita ei käytetä ja kukat myydään lähelle.

    Aiemmin Liikonen toimitti kukkiaan Lahteen kukkakaupoille, mutta nyt sato riittää vain omiin kimppuihin. Hän vie niitä myyntiin Vääksyyn Toivon Talolle, Heinolan Heilaan, Lahden kauppahaliin ja alueen tapahtumiin.

    ”Parasta on saada kuluttajilta suoraan raha käteen.”

    Kiinanasteri kestää hyvin maljakossa, kuten kerrotut kukat yleensäkin.
    Kiinanasteri kestää hyvin maljakossa, kuten kerrotut kukat yleensäkin. Kuva: Juha Tanhua

    Liikosen kimppuja tilaa ja asiakkaina pistäytyy lahtelaisia ja Asikkalan mökkiläisiä. Jos kimpussa on leijonankitaa ja tuoksuhernettä, autoon ei tarvita wunderbaumeja.

    Loisto on saanut toimintaansa nuoren viljelijän aloitustukea.

    ”Se on ollut huippujuttu! Mutta minusta on vähän epäreilua, ettei sitä saa kuka tahansa, joka lähtee näin riskialttiille alalle, jossa sadon ja tuloa saa vasta usean vuoden kuluttua.”

    Jos kimpussa on leijonankitaa ja tuoksuhernettä, autoon ei tarvita wunderbaumeja.

    Loiston liikevaihto on nyt noin 20 000 euroa, ja ”sillä elää just ja just kesän”.

    Talvet Liikonen työskentelee vastaanottovirkailijana laskettelukeskus Messilässä Hollolassa.

    Koristeporkkana on hurmannut viljelijän ja asiakkaat.
    Koristeporkkana on hurmannut viljelijän ja asiakkaat. Kuva: Juha Tanhua

    Tila on ollut uudelle yrittäjälle kasvun paikka.

    ”Aluksi mietin, että tämän pitää olla valmis ennen kuin tänne voi ottaa ihmisiä. Sitten ymmärsin, miten iso työ tässä on ja minun on pakko pystyä näyttämään keskeneräisyys”, Liikonen pohtii.

    ”Rakennan tätä neliö ja aari kerrallaan.”

    ”Tämä ei näytä vielä minun unelmieni kukkatilalta, mutta rakennan tätä neliö ja aari kerrallaan. Se tuo samalla merkityksellisyyttä ja sellaisen ylpeän äiti-olon, että kasvatin nämä ihan omin pienin kätösin.”

    ”Sävymaailma ei kyllä tästä parane! Uusista ikkunoista haaveilen”, Malla Liikonen sanoo. Hän kuvaa kukkia usein tämän ainoan ehjän ikkunan edessä.
    ”Sävymaailma ei kyllä tästä parane! Uusista ikkunoista haaveilen”, Malla Liikonen sanoo. Hän kuvaa kukkia usein tämän ainoan ehjän ikkunan edessä. Kuva: Juha Tanhua
    Lisää aiheesta
    • Marianna Liikonen vaihtoi alaa, opiskeli puutarhuriksi ja viljelee nyt kukkia entisen mummolansa pihapiirissä Päijänteen rannalla.

      Puutarhatuotanto | Näin sidot kauniin kukkakimpun ja saat sen kestämään − katso video

      Tilaajalle
    • Tommi Långström ja Mikael Lindholm viljelevät puutarhassaan leikkokukkia kohopenkeissä.

      Piha ja puutarha | Tsinniat, asterit ja eukalyptus viihtyvät lantapatterin päällä kohopenkissä – leikkokukkaviljelijän kausi alkaa jo syksyllä

      Tilaajalle
    • Suurin osa Kati Kumpulaisen leikkokukista kasvatetaan avomaalla ja pienempi määrä kasvihuoneessa.

      Puutarhatuotanto | Kotimaisille leikkokukille on nyt runsaasti kysyntää – ”Pieniä leikkokukkayrityksiä syntyy eri puolille maata”

      Tilaajalle
    • Elokuu on sadonkorjuun aikaa Tanja Seleniuksen leikkokukkafarmilla.

      Kasvintuotanto | Lohjan Sammatissa leikkokukat kasvavat taivasalla – kysyntää on enemmän kuin tarhuri ehtii kasvattaa

    Artikkelin aiheet
    kukkaviljely
    leikkokukka
    maaseutuyrittäjyys
    Asikkala
    Kukkatila Loisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria