

Jyväskylän Tikkakoskella asuva Kati Kumpulainen ryhtyi viljelemään leikkokukkia, kun Suomessa elettiin koronasulkujen ikeessä.
”Silloin korona-aikaan oltiin perheen kanssa tiiviisti kotosalla. Tonttimme on melkein 1,5 hehtaarin kokoinen ja suuri osa siitä oli nurmikkoa. Halusin sille parempaa käyttöä”, Kumpulainen muistelee.
”Kävi niin, että vuonna 2021 perustin oman yrityksen ja aloin leikkokukkaviljelijäksi ilman alan koulutusta tai aiempaa kokemusta”, viestinnän ja markkinoinnin parissa työskennellyt jyväskyläläinen toteaa.
Syntyi Kukaties Garden, pienimuotoisesti leikkokukkia kasvattava yritys.
2,5 vuotta Kati Kumpulainen viljeli kukkia päivätyönsä ohella, mutta siirtyi tämän vuoden alussa päätoimiseksi viljelijäksi.
”Minulla ei ole alan koulutusta, joten opiskelen nyt floristiksi. Samalla keskityn kokonaisvaltaisesti leikkokukkiin.”
”Kävi niin, että vuonna 2021 perustin oma yrityksen ja aloin leikkokukkaviljelijäksi.”
Leikkokukkien viljely on kausiluontoista työtä, joka käynnistyy joidenkin lajien esikasvatuksilla jo helmikuussa.
”Kevät menee taimia hyysätessä. Toukokuussa vuoden ensimmäinen kukkasesonki alkaa avomaan tulppaaneilla”, Kumpulainen kertoo.
Tänä vuonna Kukaties Gardenissa kukki toukokuussa kymmenisen tuhatta tulppaania sekä parituhatta erikoisnarsissia.
”Tulppaanisesongin jälkeen, toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa, istutetaan kaikki kesäleikkojen taimet. Näitä ovat esimerkiksi daaliat, punakosmokset ja leijonankidat”, viljelijä luettelee.
Heinäkuun puolivälin jälkeen alkaa kukkaloisto.
”Vuoden toinen ja paras kukkasesonki on kukkeimmillaan elokuussa. Toinen sesonki on ensimmäistä runsaampi. Viljelyssä on kymmeniä erilaisia kukkia.”
”Se on kerta toisensa jälkeen yllättänyt, miten paljon kukat tuovat iloa ihmisten elämään.”
Leikkokukistaan Kumpulainen koostaa asiakkaiden toiveiden mukaisia kukkakimppuja sekä muita floristisia töitä.
”Teen muun muassa yksilöllisiä kukkakimppuja sekä hää- ja juhlakukkia. Myyn myös irtoleikkoja kukkakaupoille”, hän sanoo.
”On kerta toisensa jälkeen yllättänyt, miten paljon kukat tuovat iloa ihmisten elämään. Joskus olen vitsillä sanonut, että tavoitteeni tässä työssä on saada naiset itkemään ilosta ja onnesta ja ihastuksesta, varsinkin jos tehdään morsiuskimppuja.”
Kati Kumpulainen kertoo mainostavansa yritystään pelkästään sosiaalisessa mediassa.
”Suoraan sanottuna kotimaisten leikkokukkien suosio on päässyt yllättämään itsenikin. Kun vielä alkuvuodesta Kukaties Gardenilla oli Instagramissa 1 400 seuraajaa, on heitä nyt yli 17 000.”
Kasvava suosio heijastuu myös kukkapuutarhan kehittämiseen ja laajentamiseen.
”Vuosi vuodelta olen kasvattanut tuotantoa. Laajentaminen on suunnitelmissa nytkin, mutta ensi kesäksi tarvitsen todennäköisesti perheen ulkopuolisia apukäsiä.”
”Pienimuotoinen leikkokukkien tuotanto on Suomessa ja maailmalla nouseva trendi.”
Kumpulainen kuuluu Slow Flowers Finland -verkostoon.
Verkostossa on useita kymmeniä pieniä leikkokukkaviljelijöitä, jotka sitoutuvat tiettyihin viljelyperiaatteisiin.
”Kasvatamme luonnon monimuotoisuutta emmekä tuhoa sitä. Viljelemme niin kutsuttuja hitaita kukkia, jotka ovat kasvaneet luonnon ehdoilla.”
Kumpulaisen mukaan ulkomailta tuotavissa leikkokukissa on monia ongelmia.
”Niiden hiilijalanjälki on erittäin suuri ja myös tuotannossa esiintyy monenlaisia epäkohtia.”
Kumpulainen kasvattaa kukkansa itse ilman torjunta-aineita ja ne myydään lähellä. Lannoitteena käytetään pääasiassa hevosenlantaa.
”Sanoisin, että pienimuotoinen leikkokukkien tuotanto on Suomessa ja maailmalla nouseva trendi. Pieniä leikkokukkayrityksiä syntyy eri puolille maata.”