• Professori kannustaa palaamaan tehometsätalouteen

    Jos biotalous halutaan ottaa Suomessa vakavasti, pitää palata 1960-luvun tehometsätalouteen, sanoo professori Antti Asikainen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
    Maatalous
    25.5.201514:49
    Juha Kaihlanen

    Tehometsätalouteen paluu ei tarkoittaisi Luonnonvarakeskuksen professorin Antti Asikaisen mukaan luopumista metsien monimuotoisuudesta ja biodiversiteetistä.

    Kaikkea 1960-luvulla tehtyä ei Asikainen toistaisi. Lapin metsien syväaurauksissa tai kaikissa soiden ojituksissa ei onnistuttu viisi vuosikymmentä sitten.

    "Äärimmäisyyksiin ei ole syytä mennä ja monimuotoisuus pitää ottaa huomioon. Mutta samalla metsiä pitäisi ajatella enemmän myös taloudellisena investointikohteena", Asikainen sanoi Bioenergia ry:n tilaisuudessa maanantaina Helsingissä.

    Asikainen totesi, että hyvin hoidetuissa metsissä monimuotoisuus voi säilyä paremmin kuin hoitamattomissa.

    Suomen metsissä puuta kasvaa nyt 600 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin 30 vuotta sitten. Tärkein tekijä puustopääoman kasvuun on soiden ojitus 1960–70-luvuilla.

    Artikkelin aiheet
    tehometsätalous
    biotalous
    metsien monimuotoisuus
    Luonnonvarakeskus
    Suomi
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle