• Yle: Salmonellaa löydetty kanatilalta ‒ 40 000 kanaa lopetukseen

    Pöytyäläiseltä Ylitalon tilalta on löytynyt salmonellaa. Tilan kananmunia on ehtinyt myyntiin eri puolille Suomea, ja kaupat ovat käynnistäneet takaisinvedot.
    Kuvituskuva, joka ei liity tapaukseen.
    Kuvituskuva, joka ei liity tapaukseen. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    18.8.202618:52
    Jussi Vehkala

    Ylitalon tilalta Pöytyältä on löytynyt salmonellaa, kertoo Yle. Näytteet otettiin tilalta viime viikon maanantaina, ja tulos varmistui tänään tiistaina.

    Tilalla on noin 40 000 munivaa kanaa. Ylitalon tila on Munamax-kanamunapakkaamon sopimustuottaja.

    Munaxin varatoimitusjohtaja Petri Varjonen kertoo Ylelle, että mahdollisesti saastuneita munia on ehtinyt myyntiin asti. Munax toimittaa munia keskusliikkeille, joten niitä on voinut päätyä kauppoihin eri puolille Suomea.

    Kauppojen lisäksi munia on ollut myynnissä myös Yläneen, Säkylän ja Paraisten toreilla sekä Turun Länsikeskuksen Reko-lähiruokaringissä.

    Rauno Kajander Ylitalon tilalta kertoo, että kananmunien hävittämisestä ja takaisinvedosta on tiedotettu eri kanavissa. Tilalla on edessä mittavat puhdistustoimet.

    Ruokaviraston ohjeiden mukaan saastuneen tilan linnut lopetetaan ja tuotantotilat tyhjennetään, pestään ja desinfioidaan ennen uusien kanojen ottamista.

    Kajander arvioi taloudellisten menetysten olevan mittavia. Tuotanto päästään käynnistämään uudelleen aikaisintaan ensi vuoden puolella

    K- ja S-ryhmä ovat käynnistäneet kananmunien takaisinvedot.

    Munax ilmoitti takaisinvetoa koskevien munaerien koodit. Munat suositellaan hävittämään sekajätteenä, jos leima on 2FI164181 tai 2FI164182.

    Tuotteiden parasta ennen -päiväys voi olla 8.9. tai sitä aiempi.

    Korvausta varten munan leimasta pitää ottaa valokuva ja tyhjä rasia palauttaa kuvan kanssa ostopaikkaan.

    Kanatilalta löytyi salmonellaa Pöytyällä – 40 000 kanan munat vedettiin myynnistä | Varsinais-Suomi | Yle

    Lisää aiheesta
    • MTK vaatii, että ASF:n pitkäaikainen taloudellinen vaikutus sikataloudelle on tutkittava. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | MTK haluaa euromääräisen arvion ASF:n vaikutuksista sikatalouteen

      Tilaajalle
    • Kuvan eläin ei liity tapaukseen.

      Eläintaudit | Neljä uutta afrikkalaisen sikaruton tapausta

    • Ina Liljeström pyrkii puolentoista vuotta kestävän kokeilun aikana löytämään 20 lantaa luovuttavaa ja 20 vastaanottavaa tilaa eri puolilta Saaristomeren valuma-aluetta.

      Talous | Luovuttajan ja vastaanottajan mätsejä luodaan nyt lantaylijäämille – lannan käyttö tehostuu ja Saaristomeren tila kohenee

      Tilaajalle
    • Kuvituskuvan lammas ei liity tapaukseen.

      Yhteiskunta | Naapurit hermostuivat kesälampaista Ylöjärvellä – määkimisestä tehtiin valitus

    • ”Teurastamiseen poikkeuslupa on nyt kaksi kuukautta voimassa. Jää nähtäväksi tuleeko siihen sen jälkeen muutoksia”, Timo Ikonen kertoo.

      Eläintaudit | Myönteinen uutinen ASF-vyöhykkeeltä: Tilateurastamo Ikonen saa nyt jatkaa toimintaansa kahden viikon tauon jälkeen

    Artikkelin aiheet
    salmonella
    kananmuna
    kanatila
    takaisinveto
    Munax
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle