• Hevoslaitumia hoidetaan kehnosti

    Liian suuri osa hevoslaitumista toimii lähinnä eläinten säilytyspaikkana, tutkija sanoo.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    1.5.201210:00
    MT toimitus

    Laidunta kannattaa hoitaa huolella, sillä se tarjoaa hevoselle parasta mahdollista rehua.

    Liian moni hoitaa laitumiaan heikosti, tutkija Susanna Särkijärvi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta sanoo.

    ”Ei se käy niin, että heitetään hevonen portista sisään ja haetaan kuukauden päästä pois”, Särkijärvi sanoo.

    Jos laitumesta haluaa parhaan sadon, sitä pitää lannoittaa kaksi–kolme kertaa kesässä.

    Laidun pitää ehdottomasti myös lohkoa. Vähintään kolmeen lohkoon jakaminen antaa mahdollisuuden hyvään laidunkiertoon.

    Kun hevoset siirretään lohkolta pois, on heti arvioitava, onko alueella uudistusniiton tarvetta.

    Artikkelin aiheet
    hevoslaitumet
    laidunhoito
    hevonen
    Susanna Särkijärvi
    maatila
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle