

Hannu Tukiainen aloitti maataloustuottajana 20 vuotta sitten ja perusti 2013 toimintamuodonmuutoksella Aito Maa osakeyhtiön. Maatalouden yhtiöittämiseen kannustimena oli parantaa riskien hallintaa ja erottaa oman ja maatalouden tulot ja menot selkeästi erilleen.
”Arvonlisäveron kuukausi-ilmoitusten ansiosta talouden seuranta on ajankohtaisempi ja yhtiömuoto antaa työkaluja verotuksen hallintaan,” Tukiainen arvioi.
Maataloustuotantoa Tukiainen on kehittänyt maltilla. Peltoala on noin 170 hehtaaria ja viljelyssä on nurmen ohella ohraa, kauraa ja monimuotoviljelykasveja.
”Pieni ala nurmea on suunniteltu biokaasun tuotantoa varten Lieksaan valmistuvalle biokaasulaitokselle.”
Lieksa
Perustaja Hannu Tukiainen 2013
Maidontuotanto
Kasvinviljely
Viimeiset muutokset 70-paikkaiseen parsinavettaan tehtiin kymmenisen vuotta sitten.
”Kymmenen vuotta sitten laadittiin myös ensimmäiset muutospiirustukset pihatoksi ja nyt täytyy sanoa, että onneksi sitä ei toteutettu.”
Toiset piirustukset pihatolle ovat laatikossa odottamassa ja niiden toteuttamisen järkevyyttä ja tuotantosuuntia punnitaan vielä.

Investoinnit ovat kohdistuneet toistaiseksi viljapuolelle. Vanha kaksoissolakuivuri korvattiin uudella Arska-kuivurilla ja Latviasta hankittiin käytetty Sampo 3065 -puimuri.
”Vanha kuivuri kävi pieneksi ja remontin lisäksi olisi pitänyt rakentaa varastoja rinnalle.”
Uusi kuivaamo rakennettiin 10 kilometrin päähän toisen tilakeskuksen reilun 300 neliön tasovaraston yhteyteen. Paikkaa puolsi myös se, että sijainti on peltojen suhteen keskeisempi.
”Meillä on lisäksi yksi siilo varattuna asiakaskuivauksia varten ja sille on ollut kysyntää. Tähän asti kuivauksesta 2/3 on tehty muille ja 1/3 ollut omaa käyttöä.”
”Näillä nurkilla viljapuoleen sijoittaminen on enemmän uskon kuin puhtaasti talouden puolella oleva asia.” Hannu Tukiainen
Arskan kuivuripaketti on osoittautunut Tukiaisen mukaan hyvin yrityksen käyttöön sopivaksi. Viljapuoleen panostamisen järkevyyttä joutuu kuitenkin pohtimaan. Joitakin kehitysjuttuja on mielessä, mutta aika näyttää onko niitä perusteltua lähteä viemään eteenpäin.
”Näillä nurkilla viljapuoleen sijoittaminen on enemmän uskon kuin puhtaasti talouden puolella oleva asia.”
Tukiainen ennakoi kuivurin asiakaskäytön vähenevän tulevana syksynä, sillä tämän kesän lähiympäristön viljan viljelyalat ovat tuntuvasti vähentyneet.
Oman tilan kevätkylvöistä puitavat viljat saatiin hyvissä ajoin maahan. Vihantana korjattavat ja riistakylvöt hoidettiin peltoon kesäkuun toisella viikolla. Kylvökelit olivat loistavat, mutta kesäkuun kuivuus haittasi pitkään kasvustojen kehittymistä.

Kustannusten raju nousu näkyi erityisesti viime vuoden tuloksessa. Menoja on pidetty kurissa laittamalla ostoja tärkeysjärjestykseen ja vain pakollisia hankintoja tehden.
”Kevät oli jo maidon osalta hitusen parempaa. Katsotaan mihin tämä kehittyy ja käännetään tavoitteet ja katseet pidemmälle aika välille.”
Lämmitysenergian suhteen tila on omavarainen. Hakeainespuu saadaan itse korjaamalla omasta metsästä. Suurin osa kertyy teiden varsien ja pellon laitojen siistimisestä. Myös jo olemassa olevaa aurinkovoimalaa aiotaan laajentaa.
Uudelta hallitukselta Tukiainen odottaa aitoa kiinnostusta maatalouteen. Viime hallituksen päätökset kuvasivat lähinnä oikean kiinnostuksen puutetta, laastareita haavoihin. Toiveena on, että maatalouden painopiste siirtyisi aitoon ruuan- ja sadontuotantoon.