• MTK:n Pekka Myllymäki neonikotinoidipäätöksen vaikutuksesta sokerijuurikkaalle: Käyttökielto on kompensoitava peltotuilla ja siementen hinnanalennuksella

    EU kielsi perjantaina neonikotinoidien käytön kaikessa peltoviljelyssä.
    Juurisatoa tuottava sokerijuurikas ei kuki.
    Juurisatoa tuottava sokerijuurikas ei kuki. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    28.4.201816:36
    Maikki Kulmala

    Sokerijuurikasasioista MTK:ssa vastaavan neuvotteluryhmän puheenjohtaja Pekka Myllymäki on pettynyt EU:n tekemään neonikotinoidit kieltävään päätökseen.

    Hän sanoo, että sokerijuurikkaan siemenenelle neonikotinoidit ovat olleet toimiva ja riskitön käsittely.

    "Juurikas on kasvina sellainen, että se ei kuki, eikä siinä käy mehiläisiä ja lintuja. Ongelmat ovat löytyneet muitten kasvien suunnasta. Poikkeus olisi ollut erittäin perusteltu", Myllymäki sanoo.

    "Viljelijöitten työmäärää tämä lisää valtavasti ja peltojen tarkkailun täytyy olla aivan eri tasolla", Myllymäki harmittelee.

    Koska kieltopäätös on Myllymäen sanojen mukaan tullut "kansalaisyhteiskunnan suunnasta" eli EU:lta "Ranska ja Saksa mukaanlukien" hän vetoaa, että viljelijöille kielto kompensoidaan peltotuissa.

    "Esitän ministeri Lepän suuntaan, että seuraavissa eli vuoden 2019 kylvöjä koskevissa tukineuvotteluissa, joita tämä koskee, viljelijöille valtavasti työmäärää lisäävä päätös pitää kompensoida."

    Myös teollisuuden täytyy Myllymäen mukaan tulla viljelijöitä vastaan. Hän vetoaa Nordzuckerin omistamaan Sucrokseen, joka on viljelijöitten sopimuskumppani sokerijuurikastoimialalla.

    "Aikanaan sokeriteollisuus toimitti viljelijöille siemenet ilman, että niistä täytyi maksaa. Nyt tapahtuu, että siemenen laatu, tekninen ominaisuus heikkenee merkittävästi. Aletaan lähestyä ajatusta: tuliko ilmaisten siementen aikakausi? Joka tapauksessa merkittävä alennus täytyy tulla siementen hintaan", Myllymäki sanoo.

    Sokerijuurikastoimialalla on voimassa kaksivuotinen sopimus. Seuraava sopimukseton aika koskee vuoden 2020 kylvöjä.

    "Varmaan neuvottelut aloitetaan hyvissä ajoin, vuoden 18 puolella. Tämä asia nousee prioriteetiksi ihan varmasti", Myllymäki ennakoi.

    Hän kuitenkin uskoo suomalaisen sokerinviljelyn tulevaisuuteen.

    "Tämä on syklinen ala ja se on bioraaka-aine. Sokerin kysyntä on sellainen, että tämä tarvitsisi hoitaa tässä. Kun nämä saadaan hoidettua, olen luottavainen, että suomalainen sokeri lähtee tästä eteenpäin, ja kasvuun", Myllymäki sanoo.

    Artikkelin aiheet
    neonikotinoidikielto
    sokerijuurikas
    maataloustuet
    MTK
    EU-päätös
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle