Kun Sole Raittila sai käsiinsä lehmänsä genomitestin tulokset, hän ei uskonut silmiään: Pihvikarjan jalostus on mullistunut Suomessa tavalla, joka auttaa paljastamaan karjan salaisuudet

Testitulos sen näytti: Lehmän isyys oli sukutiedoissa väärin.

Asiassa oli kuitenkin ongelma. Raittiloiden tilalla Vilppulassa asusteli tällöin vain yksi astujasonni.

Kun Sole Raittila sai käsiinsä lehmänsä genomitestin tulokset, hän ei ensin uskonut silmiään.

Oikean tiedon saaminen oli kuitenkin myös helpotus. Väärillä polveutumistiedoilla olisi voinut olla karjassa karvaita seurauksia.

Menneinä vuosina Raittila ei olisi koskaan saanut edes tietää, että kyseisen naudan tiedoissa on virhe.

Lihakarjan jalostus ei kuitenkaan ole enää entisensä.

Suomi on Pohjoismaista eturintamassa ottamassa käyttöön uutta genomisen valinnan teknologiaa.

Raittilan karja on ollut mukana Satafoodin hankkeessa, jonka yhteydessä kaikki tilan tuolloiset astujasonnit, emot ja uudistushiehot testattiin.

Genominen valinta perustuu nimensä mukaisesti eläimen dna:n perusteella tehtävään jalostusarvon ennustamiseen. Sen lisäksi valinnassa hyödynnetään muuta eläimestä saatavaa tietoa, kuten painoa ja teurastietoja.

Menetelmän odotetaan polveutumisen tarkastelun helpottamisen lisäksi edistävän myös esimerkiksi eläinten hyvinvointia.

Kolmivuotinen hanke on ollut iso voimainponnistus, kuvailee asiakas- ja kehityspäällikkö Kaisa Sirkko Fabalta.

Lypsykarjalla genominen valinta on ollut käytössä jo pidempään. Menetelmän hyödyt myös näkyvät, Sirkko kuvailee. Esimerkiksi lehmien elinikäistuotos on kasvanut.

Mitä enemmän tietoja eri eläimistä saadaan, sitä enemmän arvostelun luotettavuus paranee. Sitä taas mitataan arvosteluvarmuudella, joka vaihtelee nollan ja sadan välillä.

Menetelmä on jo arkipäivää esimerkiksi Irlannissa, missä lihakarjan genomitestaus on kytketty jopa maataloustukiin. ”Tuottava emolehmäkarja on myös ilmastoystävällisempi.”

Genomivalinta helpottaa nupojen eläimien jalostusta. Limousinen kohdalla myös sarvelliset myyvät, koska niitä on eniten ja ne ovat laadultaan usein varsin hyviä.  Kuva: Rami Marjamäki

Erityinen apu genomivalinnasta on perinnöllisten sairauksien tunnistamisessa. Vaikka eläin olisi terve, se voi kantaa haitallista geeniä.

Aiemmin näytteitä naudasta oli lähetettävä eri laboratorioihin. Käytännöt vaihtelivat ja kaikesta piti maksaa erikseen, Sirkko kuvailee.

Genomitestissä sen sijaan hyödynnetään sirua, jonka avulla voidaan tutkia kerralla suuri joukko perinnöllisiä sairauksia.

Esimerkiksi charolaisilla tavataan ataksiaksi kutsuttua neurologista sairautta, joka tekee nuorista naudoista liikuntakyvyttömiä.

Simmentaleilla taas esiintyy geenivirhettä nimeltä BH2. Se aiheuttaa vasikoille keuhkojen kehittymättömyyttä.

Kasvattaja ei välttämättä keksi mistä on kysymys, sillä lehmä herkästi luo geenivirhettä kantavan vasikkansa.

Kantajien jäljittäminen karjasta on myös hyvinvointikysymys, Sirkko pohtii. ”Eettinen näkökulma on vahva.”

Genomivalinta helpottaa myös sarvettomuuteen tähtäävää jalostusta.

Luontainen nupous tekee karjan käsittelystä turvallisempaa. Se myös säästää vasikat nupoutukseen liittyvältä stressiltä.

Joissakin roduissa kehitys on jo hyvin pitkällä.

Charolaisten ja herefordien kohdalla liki kaikki Suomessa myytävät sonnit ovat nupoja, Sirkko toteaa. ”Noiden rotujen kohdalla saa olla todella uskomattoman upea sonni, jotta sarvellinen menee kaupaksi.”

Se, jättääkö nupo yhdistelmä myös nupoja jälkeläisiä, selviää vanhempien genomitestauksella.

Indeksilaskentoihin liittyvät tiedot ovat saatavilla Minun maatila -ohjelmassa. Kuva: Rami Marjamäki

Uudistusemojen valinnassa genomivalinnasta on ollut Sole Raittilalle suuri apu. Tuloksista hänelle selvisi, että karjan eläinten emoindeksit olivat osin odotettua parempia.

Pelkkää tiedostojen tuijottelua karjan kehittämistyöstä ei silti tule. Elävien eläinten rakenne ja luonne on yhä suuressa roolissa.

Risteytyseläinten kohdalla genomivalinnasta on aivan erityistä hyötyä. Risteytyksien kohdalla on tavallisesti huomioitava niin sanottu heteroosivaikutus.

Heteroosi tarkoittaa, että kahden eri rodun jälkeläinen on esimerkiksi painoltaan yleensä tasoltaan parempi kuin vanhempansa keskimäärin.

”Risteytysvaikutus pitää mallintaa jalostusarvolaskentaan, koska se ei periydy”, Sirkko tiivistää.

Näyte genomitestiä varten otettiin nappaamalla reippaalla nykäisyllä kultakin pieni tukko häntäjouhia. ”Ei ollut vaikea homma”, Raittila tokaisee.

Saksia ei saa käyttää, sillä mukaan tarvitaan myös karvatuppea. Näytteen voi ottaa myös verinäytteenä tai dna-korvamerkin avulla.

Tulosten tarkastelussa on hyödyksi, kun osaa tulkita indeksejä, Raittila kuvailee.

”Tieto on minusta helposti luettavaa. Myös emoneuvojat Faballa osaavat auttaa”, hän jatkaa.

Ja niin, entäpä se mysteeriemo?

Tutkiessaan vanhoja eläin- ja laidunlistoja Raittila lopulta muisti, että vuoden 2018 kesällä yksi teurassonni oli päässyt hetkeksi karkaamaan laitumelle.

Laitumella syttyneen pikaromanssin seurauksena karkurista olikin tullut erään lehmävasikan isä.

Vaikka maailma kehittyy, sattumalla on tiloilla aina sormensa pelissä.