• Valio teki hyvän tuloksen hankalana vuonna – osuuskunnille maksettava maidon hinta nousi vuodessa 36 prosenttia

    Valion vienti on noin 25 prosenttia Suomen koko elintarvikeviennistä.
    ”Vaikeassa tilanteessa Valio pystyi tehostamaan toimintojaan, tekemään kustannussäästöjä ja viemään kohonneita kustannuksia hintoihin”, Annikka Hurme kuvaa viime vuotta Valion tiedotteessa.
    ”Vaikeassa tilanteessa Valio pystyi tehostamaan toimintojaan, tekemään kustannussäästöjä ja viemään kohonneita kustannuksia hintoihin”, Annikka Hurme kuvaa viime vuotta Valion tiedotteessa.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Talous
    27.4.202309:18
    Satu Lehtonen

    Viime vuosi oli Valiolle ja maitotiloille myllerrysten vuosi. Toimitusjohtaja Annikka Hurme on kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen.

    ”Vaikeassa tilanteessa Valio pystyi tehostamaan toimintojaan, tekemään kustannussäästöjä ja viemään kohonneita kustannuksia hintoihin. Myös maailmanmarkkinahinnat olivat suotuisat”, Hurme toteaa yhtiön tiedotteessa.

    ”Näistä syistä teimme ennätysmaitotuoton ja pystyimme nostamaan osuuskunnille maksettavaa maidon tilityshintaa yhteensä noin 36 prosenttia. Se on iso onnistuminen erittäin haastavassa markkinatilanteessa.”

    Valio-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 2 236 miljoonaa euroa. Kasvua kertyi 15,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

    Valion taloudellista onnistumista mitataan maitokatteella ja -tuotolla.

    Maitokatetta kertyi 1 008 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden luku oli 862 miljoonaa euroa. Maitotuotto oli 52,5 senttiä litralta (edellisvuonna 43,7 senttiä).

    Keskimääräiseksi osuuskunnille maksetuksi maitolitran tilityshinnaksi tuli 52,1 senttiä. Hinta sisältää osuuskunnille vuodelta 2022 maksetun jälkitilin.

    Valion kotimaan liikevaihto kasvoi 17,6 prosenttia ja ulkomaan liikevaihto 12,4 prosenttia. Osan kasvusta selittää Heinon Tukun osto kesällä 2021. Heinon Tukku oli mukana vuoden 2021 vertailuluvuissa vasta toiselta vuosipuoliskolta alkaen.

    Tilanne maitotiloilla oli vuoden aikana äärimmäisen tiukka, koska lannoitteiden, energian ja rehun hinnat paikoin jopa moninkertaistuivat.

    Noin 3 700 suomalaista maitotilaa omistaa Valion osuuskuntien kautta. Valion päätehtävänä on maksaa parasta mahdollista tuottoa omistajille eli osuuskuntien kautta maitotiloille, tiedotteessa todetaan.

    Tilanne maitotiloilla oli vuoden aikana äärimmäisen tiukka, koska lannoitteiden, energian ja rehun hinnat paikoin jopa moninkertaistuivat ja tuotantokustannukset tiloilla kasvoivat merkittävästi. Joidenkin tuotantopanosten kohdalla oli myös saatavuusongelmia.

    Vuoden 2022 lopussa valiolaisia tiloja oli noin 3 700 eli noin 300 vähemmän kuin vuonna 2021.

    ”Tavoitteemme on turvata valiolaisten maitotilojen tulevaisuus niin keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä ja varmistaa, että suomalaisiin luonnonolosuhteisiin erityisen hyvin sopiva maidontuotanto säilyy Suomessa”, Hurme korostaa.

    Vuoden 2022 lopussa valiolaisia tiloja oli noin 3 700 eli noin 300 vähemmän kuin vuonna 2021.

    Suomessa Valio kasvatti markkinaosuuttaan esimerkiksi välipaloissa, juustoissa ja kasvipohjaisissa tuotteissa. Yhtiö laajensi muun muassa Valio Herkku -jogurttien ja Valio PROfeel -välipalojen tuoteperheitä ja toi lisää juustoviipaleita hyllyyn.

    Oddlygood -gurtit ja Oddlygood Barista saivat uusia makuja. Markkinoille tuotiin Oddlygood Dreamy Dessert -vegejälkiruoat.

    Suomesta vietiin tuotteita noin 553 miljoonalla eurolla noin 50 maahan.

    Valion ulkomaantoiminnan liikevaihto oli 832 miljoonaa euroa. Suomesta vietiin tuotteita noin 553 miljoonalla eurolla noin 50 maahan.

    Valion vienti on noin 25 prosenttia Suomen koko elintarvikeviennistä.

    Kansainvälisten teollisuustuotteiden kuten teollisuusvoin ja rasvattoman maitojauheen maailmanmarkkinahinnat jatkoivat alkuvuonna nousuaan saavuttaen poikkeuksellisen korkean hintatason. Maailmanmarkkinahintojen hintapiikki nähtiin keväällä ja sen jälkeen maailmanmarkkinahinnat kääntyivät laskusuuntaan. Maailmantalouden ja erityisesti Kiinan epävarmuudet sekä inflaatio heikensivät voin ja maitojauheen yleistä kysyntää globaalisti.

    Kiinassa euromääräinen liikevaihto kasvoi 28 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Kasvu tuli pääosin perustuotteiden kuten rasvattoman maitojauheen ja herajauheen hintojen noususta.

    USA:ssa euromääräinen liikevaihto kasvoi 19 prosenttia ja Ruotsissa 17 prosenttia. Viron liikevaihto kasvoi 29 prosenttia.

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa teki Valion toiminnan jatkamisesta Venäjällä mahdotonta niin eettisesti kuin liiketoiminnan kannalta, tiedotteessa todetaan. Huhtikuun lopussa Valio sai päätökseen neuvottelut Venäjän toimintojen myymisestä Velkom Groupille.

    Venäjän liikevaihto muodosti noin viisi prosenttia Valion vuotuisesta liikevaihdosta.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisten kuluttajien näkemyksiä brändien vastuullisuudesta on jälleen mitattu. Ykköseksi listauksessa ylsi Valio.

      Ruoka | Suomalaiset pitävät tuttuja ruokabrändejä tuotemerkeistä vastuullisimpina

    • Osa lehmien syömästä rehun hiilestä palautuu ilmakehään metaanina.

      Maidontuotanto | 43 maitotilaa testaa 3 100 lehmän voimin, miten eläinten röyhtäilemää metaania voidaan vähentää rehun lisäaineen avulla

      Tilaajalle
    • Maitotilat saavat lisähintaa muun muassa luonnon monimuotoisuutta vahvistavista ja ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista. Laiduntava lehmä lisää tutkitusti biodiversiteettiä.

      Maidontuotanto | Tuotannon vastuullisuus näkyy yhä enemmän euroina tuottajan kukkarossa

    • Valiolta lähtee satamien kautta viikossa maailmalle noin 50–60 konttia. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Lakko jarruttaa pahasti Valion vientiä – ”Pidemmän aikavälin seurauksena voi olla Suomi-kuvan heikkeneminen”

      Tilaajalle
    • Taija ja Timo Arvelan tila on mukana kansainvälisessä tutkimushankkeessa.

      Maidontuotanto | Metaanimittari maistui märehtijöille – tunkeilevista lehmistä huolimatta Arvelan tilalla saatiin kaasupitoisuus mitattua

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle