• Luomuvienti tuplaantui kahdessa vuodessa – kaura veturina, luomutuotteiden jalostusaste on noussut kiitettävästi

    Muutaman vuoden päästä luomuviennin arvo voi olla 100 miljoonaa euroa.
    Kotimaan ruokaostoksissa luomun osuus on alle kolme prosenttia. Suomen ruokaviennistä luomua on yli kolme prosenttia.
    Kotimaan ruokaostoksissa luomun osuus on alle kolme prosenttia. Suomen ruokaviennistä luomua on yli kolme prosenttia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    7.4.202115:01
    Tuure Kiviranta

    Luomutuotteiden viennin arvo vuonna 2020 oli 60 miljoonaa euroa. Kahdessa vuodessa viennin arvo on kaksinkertaistunut, kertoo Pro Luomu ry. Vuonna 2018 luomuviennin arvo oli 25–30 miljoonaa euroa.

    Yritysten mukaan viennin kasvunäkymät ovat edelleen hyvät.

    ”Melko maltillisen kasvuarvion mukaan luomuvienti saattaisi hipoa jo 100 miljoonan euron rajaa vuonna 2025”, arvioi selvityksen toteuttanut Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta.

    Selvityksen mukaan luomuviennin osuus Suomen koko elintarvike- ja juomaviennistä oli viime vuonna 3,4 prosenttia.

    Siten viennissä luomun osuus oli suhteellisesti suurempi kuin kotimaan elintarvikemyynnistä, josta luomua oli 2,6 prosenttia.

    ”Luomuviennin vahva kasvu ei sinänsä ole yllätys. Luomu on kansainvälinen laatustandardi, jonka markkina kasvaa kaikilla mantereilla. Hienoa on se, että suomalaisetkin yritykset ovat onnistuneet hyödyntämään tätä kasvua,” sanoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

    Luomuviennin arvon kasvuun lienee vaikuttanut myös se, että vientituotteiden jalostusaste on parantunut.

    Omalla brändillä vietävien tuotteiden osuus oli noin neljännes koko viennin arvosta. Noin puolet viennin arvosta on puolivalmisteita, joita teollisuus edelleen jalostaa luomuelintarvikkeiksi.

    Ilman jalostusta vietävien tuotteiden osuus on vain 10 prosenttia, joka sisältää lähinnä luonnonmarjoja. Esimerkiksi luomuviljaa ei selvityksen mukaan viety vuonna 2020 lainkaan jyvinä.

    Kaurapohjaiset tuotteet ovat luomuviennin suurin tuoteryhmä. Niiden menestystä edesauttaa hyvä laatu sekä kasvipohjaisten tuotteiden suosion kasvu. Osa yrityksistä piti myös gluteenittomuutta hyvänä lisäarvona luomutuotteissa.

    Luomun osuus jauhojen ja myllytuotteiden viennistä oli jo noin kolmannes.

    ”Suomalainen luomukaura on korkealaatuista ja sen määrät ja saatavuus on vakaata. Viemme kauratuotteita jopa Australiaan saakka”, kertoo Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Niklas Kumlin.

    Muita tärkeitä luomuviennin tuoteryhmiä ovat maitopohjaiset tuotteet, leipomotuotteet, ja luonnontuotteet. Suomesta viedään luomuna myös merkittäviä määriä perunatärkkelystä, makeisia, lastenruokaa ja alkoholituotteita.

    Tärkein vientimaa on edelleen Saksa, toiseksi tärkein Ruotsi. Myös muut Pohjoismaat sekä Keski- ja Etelä-Eurooppa ja joillakin yrityksillä myös Itä-Euroopan maat ovat merkittäviä vientikohteita.

    Selvitykseen luomutuotteiden viennistä vuonna 2020 vastasi 52 yritystä, joista 34 harjoitti luomutuotteiden vientiä. Selvityksen rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

    Artikkelin aiheet
    luomuvienti
    luomutuotteet
    kaura
    Pro Luomu
    elintarvikevienti
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle