

Okra kokoaa samalle varsinaissuomalaiselle aukiolle Suomen maatalousväen ja heidän perheensä. Ihmislauman lisäksi lentokentän areenoille astelee suuri määrä maatilojen eläimiä eri puolilta maata.
Jopa satojen näyttelyeläinten kokoinen tapahtuma vaatii asettajiltaan tarkkuutta sekä ennakolta valmistautumista. Valmistelutyö muistuttaa vanhan hevosvetoisen armeijan huoltoa, kun paikalle on järjestettävä kuljetus, kuormittain rehua sekä riittävät aitaukset ja kuivikkeet.
Eläintaudeista tarkkana aikana on myös valvottava, ettei yksikään näyttelyyn osallistuva eläin vaaranna muiden eläinten terveyttä tai tilallisten toimeentuloa. Kun usealta tilalta kerääntyy eläimiä samalle alueelle, liittyy siihen väistämättä riskejä tartuntatautien leviämisestä.
Riskejä pyritään kuitenkin hallitsemaan hyvällä suunnittelulla ja seuraamalla Ruokaviraston sekä Eläinten terveys ETT ry:n ohjeita.
Luulen, ettei täällä ole yhtään sellaista tilaa, joka ei lähettäisi työvoimaa näyttelyn rakentamiseen.
”Terveystilanteen valvontaa helpottaa se, että jokainen tila tuo näyttelyyn parhaimmat, tilansa toimintaa edustavat eläimet”, kertoo Okran vastaava eläinlääkäri Karin Dahl.
Dahl suhtautuu tehtäväänsä määrätietoisesti mutta lempeällä huumorilla. Paikkakuntalaisena hän osallistuu järjestelyihin muiden oripääläisten mukana. Puhelin soi kesäkuussa paljon ja yhteyttä pidetään etenkin näytteilleasettajien sekä eläinosastosta vastaavien talkoolaisten kanssa – paikallisia maatalouden toimijoita hekin.
”Jos Oripäässä asuu ja alalla työskentelee, ei Okralta voi välttyäkään”, kertoo Dahl hyväntuulisena.
”Luulen, ettei täällä ole yhtään sellaista tilaa, joka ei lähettäisi työvoimaa näyttelyn rakentamiseen.”
Totta on, että koko paikallisen maataloussektorin lisäksi Okran järjestelyissä ovat mukana lähes kaikki Oripään yhdistykset ja järjestöt. Kerrotaan jopa seurakunnan saaneen palautetta, kun jonkin kesän rippijuhla oli aikataulutettu päällekkäin Okran kanssa.
Vaikka vapaaehtoisia näyttelyn rakentajia riittää, on eläinlääkärillä aivan oma keskeinen roolinsa.
Hänen on pyrittävä varmistamaan paikalle tuotavien eläinten terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Dahl tarkistaa eläinten kunnon ja niiden tunnistetiedot, ehkäisee tartuntatauteja sekä tarpeen mukaan neuvoo näytteilleasettajia tapahtuman käytännöissä.
Suurin osa työstä tehdään ennakkoon ennen näyttelyä, ennen kuin yksikään sorkka on astunut kuljetusautoon. Okrassa tavattavien nautojen, hevosten, alpakoiden ja lampaiden on ennakolta läpäistävä muun muassa salmonellatesti sekä herättävä kuljetuspäivän aamuun terveinä kuin pukit.
Säännöt ovat samat eläimen lajista riippumatta: myös lampaita paimentavilta ja laumoja vartioivilta koirilta on löydyttävä puhtaat paperit. Vaikka eläinlajeja on runsaasti, niin sikoja tai siipikarjaa ei näyttelyyn enää tuoda. Niitä kun ei tautiuhan takia saisi kotitilalleen enää palauttaa.
Kun näyttelyn aika lopulta koittaa, Dahl tarkastaa saapuvilta eläimiltä tunnistusmerkinnät ja tarvittavat todistukset. Terveyttä valvotaan myös silmämääräisesti ja tarkemmin aina tarpeen mukaan.
”Näyttelyalueella ei tulisi roiskua räkä eikä ripuli”, Dahl tiivistää.
Mahdollisuutta tautien leviämiselle ehkäistään myös hyvällä hygienialla sekä eläinten sijoittelulla. Näyttelyalue on suunniteltu niin, että eri eläinlajit ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Tarvitseville tehdään uudet pohjat kuivikkeista, jotka tarjotaan näyttelyn puolesta.
Myös vierailijoiden toivotaan omalta osaltaan osallistuvan tartuntatautien ehkäisyyn ja seuraavan näytteilleasettajien ohjeistuksia esimerkiksi käsihygieniasta. Eläinten koskettamista pyritään rajaamaan, jotta vältyttäisiin käsien välityksellä siirtyviltä taudeilta. On muistettava, että jotkin eläintaudit tarttuvat myös ihmisiin.
Hyvin valmisteltu näyttely sujuu eläinlääkärin kannalta tyynesti. Taustakonsultiksi itseään kuvaava Dahl kertoo, ettei hänen aikanaan ole tullut vastaan suurempia sattumuksia kesken näyttelyn. Rauhallisuus on merkki onnistuneista ennakkovalmisteluista.
Jos kaikesta huolimatta jotain tapahtuisi, toimittaisiin tilanteessa nopeasti. Sairastunut eläin vietäisiin todennäköisimmin takaisin kotitilalle, ja muiden näyttelyyn jäävien eläinten terveydestä huolehdittaisiin tehostetulla tarkkailulla. Sairastapauksissa voidaan olla yhteydessä sekä kunnaneläinlääkäriin että valvontaeläinlääkäriin.
Kun näyttely pyörii suunnitellusti, voivat järjestäjät nostaa katseensa rehupaalien ja rokotustodistusten yläpuolelle. Okra ei ole pelkkä työrupeama, vaan myös suomalaisen eläinosaamisen juhla.