• Kärnä: Maataloustukirahat eivät riitä ekosysteemipalveluiden tukemiseen – "Näennäisviljelyn tukeminen vaarantaa koko maaseudun elinvoiman"

    Kansanedustaja asettaa ruuantuotannon etusijalle.
    Ympäristökorvausta maksetaan esimerkiksi vesistöjen varsille jätettävistä suojavyöhykkeistä. Kuvan suojavyöhyke on Vantaanjoen varressa.
    Ympäristökorvausta maksetaan esimerkiksi vesistöjen varsille jätettävistä suojavyöhykkeistä. Kuvan suojavyöhyke on Vantaanjoen varressa. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    12.12.201717:23
    Juhani Reku

    Viljelijätukia ei pidä maksaa "hömppäheinien" viljelystä. Ympäristönurmien kuten luonnonhoito- ja riistapeltojen tai suojakaistojen sijaan tuki pitää kohdentaa aktiiviviljelijöille ja ruuantuotantoon, toteaa keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä.

    Kärnä pureutuu viljelijätukiin blogitekstissään, jossa hän toteaa: "Pahinta -- on, että näennäisviljelyn tukeminen vaarantaa koko maaseudun elinvoiman".

    "Kansantaloutemme ja elintarvikeketjumme ei hyödy tästä millään tavalla, vaan päinvastoin."

    MT tiedusteli Kärnältä, miten hän suhtautuu viime aikoina esitettyihin keskustelunavauksiin tukijärjestelmän muutoksista.

    Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström pitää todennäköisenä, että tukia ryhdytään tulevaisuudessa suuntaamaan yhä voimakkaammin erilaisten taloudellista arvoa tuottamattomiin ekosysteemipalveluihin.

    Esimerkiksi hiilensidonta on tällainen ekosysteemipalvelu.

    "Totta kai ne ovat tärkeitä asioita, mutta kyllä minä asetan elintarviketuotannon kaiken etusijalle", Kärnä toteaa.

    "Meidän täytyy muistaa, että kaikki tukijärjestelmät ovat rajallisia. Jos aletaan tukea hiilensidontaa, siinä avataan sellaiset portit, ettei raha riitä millään sen kattamiseen."

    Artikkelin aiheet
    maataloustuet
    ekosysteemipalvelut
    ruuantuotanto
    näennäisviljely
    maaseudun elinvoima
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle