• Ei tietoa suurista ongelmista

    Maatalous
    18.2.201515:00
    Maija Ala-Siurua

    Viljelyneuvoja Tuija Tanska Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kertoo, ettei sen tiedossa ole tuontikimalaisiin liittyviä ongelmia.

    Kaksi ulkomaisia kimalaisia myyvää yritystä eivät nekään kerro asiakkaidensa valittaneen pölyttäjistä. Asiakkaita opastetaan pesien asettelussa.

    Schetelig myy Koppertin hollantilaisia kontukimalaisia. Hankintapäällikkö Jarmo Lemströmin mukaan pesien laadussa ei juuri ole ollut ongelmia.

    Lemström kertoo, että kimalaispesien kysyntä avomaalle, lähinnä mansikoille ja omenoille, on lievässä kasvussa

    Järvenkylä on myynyt muutaman vuoden ajan Belgiassa kasvatettuja kontukimalaisia. Tuoteryhmäpäällikkö Mikael Norrteirin mukaan asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä kimalaisten toimintaan.

    ”Toisinaan on ilmennyt ongelmaa siitä että pesät on sijoitettu vain peltoalueen reunalle. Pesät pitäisi asettaa pellolle tasaisin välein, 2–3 kappaletta hehtaarille.”

    Kimalaispesien kysyntä on kasvanut, Norrteir kertoo. ”Luonnonpölyttäjien määrä on laskenut ja viljelijät haluavat parempilaatuisia marjoja ja isommat sadot.”

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pitää verkkosivuillaan listaa avomaalle ja kasvihuoneisiin hyväksymistään pölyttäjälajeista ja -tuotteista.

    Listalla ovat virastolta luvan saaneet Suomessa käytettävät, maahantuodut ja markkinoitavat pölyttäjälajit ja -tuotteet.

    Kolme luvan saaneista tuo kimalaisia ulkomailta. Joukon ainoa suomalainen on Forestum, joka kasvattaa kimalaisensa täällä.

    Lisäksi Suomen Mehiläishoitajain liitolla on lupa tuoda mehiläisiä.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Pesät pitäisi asettaa pellolle tasaisin välein,

    2–3 kappaletta

    hehtaarille.«

    mikael norrteir

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tuontikimalaiset
    pölytys
    marjanviljely
    maatalous
    pölyttäjät
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle