• Ahvenanmaan omenapuut kasvavat kuin viiniköynnökset ja hedelmät myy yhteinen osuuskunta

    Tiheäviljelytekniikalla hehtaarille mahtuu paljon puita. Osasta omenoista tehdään mehua ja syöntiomenaakin voi kohta olla tarjolla ympäri vuoden.
    Tilaajalle
    Omenapusseissa näkyy markkinoija ÅTH:n logon lisäksi viljelijän nimi.
    Omenapusseissa näkyy markkinoija ÅTH:n logon lisäksi viljelijän nimi. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    29.11.202517:15
    Eija Mansikkamäki
    Finström

    Ahvenanmaalaisessa omenatarhassa puut eivät ole pyöreitä ja kurota korkeuksiin. Pikemminkin mieleen tulee viinitarha, sillä rungot kasvavat riveissä ja oksisto on sidottu tukipuihin.

    Niin myös täällä Grannasin omenatarhalla, joka on yksi Ahvenanmaan suurimpia: omenaa kasvaa 45 hehtaarilla.

    Perhetila aloitti 301 vuotta sitten viljanviljelyllä, veneenveistolla ja kalastuksella. Pelloilla on kasvanut myös perunaa, sipulia, kurkkua ja kiinankaalia, mutta omenoihin keskityttiin ammattimaisemmin 1960-luvulta lähtien isoisä Robertin johdolla, kertoo pojanpoika ja omenanviljelijä Ken Mattsson.

    Tilalla aiemmin toimineen maustekurkkutehtaan paikalla on nyt bistro.

    Yhteinen markkinaosuuskunta ÅTH toimii hyvin ja  perii jäseniltään vain hyvin pienen kynnysrahan, Ken Mattson kertoo.
    Yhteinen markkinaosuuskunta ÅTH toimii hyvin ja perii jäseniltään vain hyvin pienen kynnysrahan, Ken Mattson kertoo. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Lopullisen siirtymisen monesta viljelykasvista pelkkiin omenoihin aiheutti EU-jäsenyys.

    ”EU:n myötä monet omenanviljelijät luulivat, että kotimainen omena ei pärjäisi kilpailussa. Me puolestaan ajattelimme, että muiden lopettaessa meille voisi löytyä paikka kotimaan markkinoilla.”

    Jos johonkin keskittyy ja muusta luopuu, pitää olla tosissaan. Niinpä omenoita istutettiin vuoden 2000 kieppeillä kymmenelle hehtaarille uudella tiheäviljelytekniikalla. Hehtaarille mahtuu 3 000–3 500 puuta, kun tavallinen määrä on 400–500.

    Puita on tilalla kaikkiaan noin 130 000.

    Ahvenanmaa tuottaa yli 70 prosenttia Suomen kaupalliseen käyttöön päätyvistä omenoista.

    Grannas myy tuotteensa yhteisen markkinaorganisaation, 50-vuotiaan Ålands Trädgårdshall Andelslag ÅTH:n kautta. Osuuskunnan jäseninä on noin 120 puutarhatuotteiden viljelijää.

    Suurimmat ostajat ovat mantereen S- ja K-ryhmät.

    Yhteisestä myynnistä huolimatta kaupassa näkyy Grannasin nimi myös kaupan merkkien omenapakkauksissa sekä mehuissa, joita myydään pienistä pulloista kolmen litran hanapakkaukseen. Siiderintuotantoakin aloitellaan.

    Omenapuiden rivien väli on 3,5 metriä ja puiden 90 senttimetriä. Viimeiset omenat poimittiin lokakuun lopussa.
    Omenapuiden rivien väli on 3,5 metriä ja puiden 90 senttimetriä. Viimeiset omenat poimittiin lokakuun lopussa. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Vaikka puut ovat tavallista pienempiä ja kasvavat köynnösmäisesti, satoa tulee istutuksen jälkeen tavallista nopeammin. Myös hedelmät ovat tasalaatuisempia ja sadonkorjuu helpompaa.

    Syötäväksi myytävät omenat säilytetään suurissa kylmiöissä.

    ”Vuonna 2006 investoimme ULO-varastoon eli alhaisen happipitoisuuden varastoon, jotta pystyisimme pidentämään myyntikautta”, Mattsson kertoo.

    Niissä pidetään matalaa lämpötilaa ja happi vaihdetaan typeksi. Omenoiden kypsyminen pysähtyy ja säilyvyys pitenee aina seuraavaan kevääseen.

    Ruotsissa myydään kotimaisia omenoita tuoreena jopa ympäri vuoden.

    ”Juuri nyt myymme omenoita maaliskuulle asti, ja tavoitteemme on pystyä tarjoamaan mahdollisimman hyvälaatuisia omenoita vielä myöhemminkin keväällä.”

    Mehupussit jäähtymässä. Omenassa on mehua noin 65 prosenttia, joten mehulitraan tarvitaan pari kiloa omenaa.
    Mehupussit jäähtymässä. Omenassa on mehua noin 65 prosenttia, joten mehulitraan tarvitaan pari kiloa omenaa. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Päättynyt kesä oli kylmä ja kuiva, minkä vuoksi väri ja sokeripitoisuus kärsivät hieman ja sadonkorjuu viivästyi.

    Viimeinen syyslajike on Discovery, mutta viimeisenä poimitaan talvilajiketta, Kanadassa kehitettyä kylmänkestävää Loboa. Viljelyssä on myös Amorosaa, Santanaa, Rubinolaa, Zaria, Jaspia ja tusinaa muuta lajiketta.

    ”Kaikki ostamamme taimet ovat ympättyjä: niissä on juuri, Golden delicious -lajikkeen keskiosa sekä ylimpänä varsinainen lajikeosa” , Mattsson kertoo.

    Lajike kasvaa 2–4 vuotta ennen kuin se tuottaa satoa seuraavat 20 vuotta.

    Viljelmiä kastellaan, ja tuholaisia torjutaan IPM-menetelmällä (Integrated Pest Management) eli minimoimalla torjunta-aineiden käyttö.

    ”Ilmastonmuutos on tehnyt säästä entistä arvaamattomamman, mutta lämpimämpi ilmasto on mahdollistanut sellaisten lajikkeiden viljelyn, joita emme voineet aikaisemmin viljellä.”

    Toisaalta sato voi myös kypsyä aikaisempaa aiemmin ja enemmän samanaikaisesti, mikä haastaa poimintaa.

    Naapurissa viljellään myös päärynää.

    Suurin osa sadosta myydään sellaisenaan kauppoihin.

    Tämän vuoden omenasato oli hieman keskivertoa pienempi, Mattsson kertoo.

    Suurin osa sadosta myydään sellaisenaan kauppoihin ja noin kymmenesosa menee mehuksi erilaisten vaurioiden vuoksi.

    Grannas ostaa mehustusomenoita myös naapuritiloilta, joten mehuksi puristetaan lähes yhtä paljon omenoita kuin tila myy sellaisenaan.

    Omenatarhan työ on melko kausiluontoista, vaikka tekijöitä tarvitaankin jo talvella puiden leikkaukseen, keväällä istutukseen ja elokuusta lokakuun lopulle poimintaan, lajitteluun ja mehustamoon.

    Tilan noin 50 työntekijästä valtaosa on Latviasta ja Ukrainasta. Moni heistä on ollut kausityöntekijänä tilalla jo useita vuosia, osa jopa yli 20 vuotta.

    Lisää aiheesta
    • Kimmo Järvisen tilalla kasvatetaan omenaa seitsemällä hehtaarilla. Ensimmäisten joukossa poimitaan Piikkiössä jalostettu Petteri.

      Kasvintuotanto | Pihapuissa on nyt niukasti omenoita, mutta ammattilaisen sato pysyy vakaana – näistä syistä ero johtuu

      Tilaajalle
    • Ukrainalaiset Tetiana Tripolska (vas.) ja Vitalii Chopivskyi poimivat maanantaina kesäomenaa Lohjan Karjalohjalla.

      Tarhurin ohje poimijoille: Omenaa pitää käsitellä hellemmin kuin raakaa kananmunaa

    • Päivässä optinen sipulinlajittelija ehtii tarkistaa noin 300 000 sipulin kunnon perinpohjasesti.

      Puutarhatuotanto | Video: Näin sipulit vilistävät optisen lajittelijan syynättäviksi – ahvenanmaalainen tuottajaorganisaatio pakkaa neljänneksen Suomen sipuleista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    omenan viljely
    Grannas
    Ahvenanmaa
    Ken Mattson
    ÅTH
    omenamehu
    ULO-varasto
    IPM-viljely
    Hedelmät
    Marjat, hedelmät ja vihannekset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle