

Sipulit vilistävät hinnalla sellaista vauhtia, että silmät meinaavat mennä sikkaraan. Meneillään on sipuleiden lajittelu Ålands Trädgårdshallin (ÅTH) modernilla optisella sipulinlajittelijalla. Läpivalaisu varmistaa, että sipulit ovat kunnossa kokonsa, värinsä, painonsa ja muotonsa perusteella.
Päivässä hihnalla kulkee 300 000 sipulia, kertoo ÅTH:n toimitusjohtaja Tord Sarling. Pelkkään tekniikkaan ei luoteta, vaan sipuleiden kunnon tarkistaa myös ihmissilmäpari.

Sipulit ovat yksi ÅTH:n tärkeimmistä tuotteista, joita tämä ahvenanmaalainen tuottajaorganisaatio pakkaa ja markkinoi. Suomen sipuleista noin 25 prosenttia ja omenoista peräti 70 prosenttia tulee ÅTH:n tuottajilta.
ÅTH on vuonna vuonna 1975 perustettu osuuskunta, joka toimii yhtiön viljelijöiden neuvonantajana sekä heidän tuotteidensa varastointi-, pakkaus- ja markkinointiyhtiönä. Osuuskunta on myös yksi Suomen vanhimmista tuottajaorganisaatioista.
Hyväksyntä tuottajaorganisaatioksi haetaan Ruokavirastolta.
Perustettu tuottajajäsentensä aloitteesta.
Oltava rekisteröity yhteisö (esim. yritys tai osuuskunta).
Vähintään viisi tuottajajäsentä tai vaihtoehtoisesti kaupan pidetyn tuotannon arvo vähintään 500 000 euroa. Hedelmä- ja vihannesalan tuottajaorganisaation täytettävä molemmat edellytykset.
Säännöt oltava jäsenten keskenään sopimat ja vahvistamat.
Tuottajajärjestöt liittoineen ja yhdistyksineen eivät ole EU-säädösten tarkoittamia tuottajaorganisaatioita.
Hyväksytyt tuottajaorganisaatiot Suomessa: Andelslaget Närpes Grönsaker, Ålands Trädgårdshall Andelslag, Leppävirran Marja Osuuskunta, Vihannes-Laitila Oy, Lounais-Suomen Lampurit ry, Kieku Oy, Potwell Oy, Suomen Lammasosuuskunta, Milkenture Oy, ViljaTavastia osuuskunta ja Suomen Vilja-Aitta Oy.
Tuottajaorganisaatio on Sarlingin mukaan byrokraattinen tapa toimia, mutta hyödyt peittoavat haitat. ÅTH:n tarjonta on keskusliikkeiden kautta keskitettyä ja markkinoihin sopeutettua, toimitusjohtaja painottaa.
Kaiken toiminnan perusta on avoimuus ja yhteisymmärrys viljelijöiden välillä. ÅTH:n hallituksessa onkin vahva viljelijäedustus. Hallitus käy tarkkaan läpi, mitä tuotteita ja kuinka suuria määriä markkinoilla kysytään. Sitten neuvotellaan viljelijöiden kanssa tuotteista ja tuotantomääristä. Lopputuloksena on erittäin tarkka tilannekuva, Sarling kertoo.
Budjettiin lasketaan mukaan kaikki kustannukset sähköstä, työvoimasta ja investoinneista alkaen, Sarling selittää. Kulut jaetaan tuotteittain eli esimerkiksi sipulinviljelijät eivät maksa omenantuottajien kustannuksia.
”Satoarvion ja budjetin perusteella saadaan kate.Viljelijöille maksetaan voittoa tuottaneet tuotteet huomioiden.”
Sää voi muuttaa tarkimmatkin laskelmat, kuten kävi kesällä 2018. Silloin pilasi monen kasvin sadon, Sarling muistelee. Katovuoden jälkeen ÅTH teki paljon töitä, jotta kastelulaiteet yleistyivät tiloilla. Talven ja kevään sulamisvedet otetaankin nykyään monilla tiloilla talteen peltojen ja hedelmätarhojen kastelua varten.
ÅTH on taloudellisesti tukenut viljelijöidensä hankintoja, koska kyse on yhteisestä edusta. Uudet teknologiat myös säästävät vettä, tihkukastelu on nykyään käytössä myös monilla hedelmätarhoilla, Sarling kertoo.
ÅTH:n viljelijät noudattavat IPM-periaatteita (Integrated Pest Management). Tuholaisia ja kasvitauteja torjutaan ensisijaisesti ehkäisevin toimin. Torjunta-aineita käytetään vain silloin, kun niiden käyttö on välttämätöntä.

Viljelyvalikoimaan koitetaan Sarlingin mukaan jatkuvasti löytää uusia kasveja. Ideoita tulee niin asiakkailta kuin tuottajilta.
”Hienoa, jos aloite tulee viljelijältä. Tällöin tietää, että hän on kiinnostunut viljelystä.”
Uutuuksien saamien markkinoille vaatii toimitusjohtajan sanoin sitkeyttä. Esimerkkinä hän mainitsee salottisipulin.
Ensimmäisenä viljelyvuotena se ei kauppaa kiinnostanut ja ÅTH:lle koitui uutuudesta tappiota, Sarling kertoo. Viljely päätettiin kuitenkin jatkaa. Kaupan kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella salottisipulin pakkauskoko muutettiin, ja näin sipuli pääsi kuin pääsikin markkinoille.
Osa toiveista on sellaisia, että ne eivät käytännössä toteudu. Kauppa myisi mielellään esimerkiksi kotimaista maissia grillisesonkina mutta suomalainen maissi kypsyy vasta myöhemmin syksyllä, Sarling toteaa.

Toimitusjohtajan mukaan keskusliikeet haluavat ostaa kotimaista mutta samalla kaupan on kohdattava kuluttajilta tulevat hintapaineet. Suomalainen suosii suomalaista, mutta ei ole halukas siitä maksamaan.
”Kilpailu on kovaa.”
Hiljalleen kustannuspaineet alkavat päästä läpi ketjussa, sillä erilaiset ruokakriisit lisäävät kuluttajien ymmärystä alkutuotannon tilanteesta, Sarling sanoo.
Toimitusjohtaja ottaa esimerkiksi viime kesän, joka säidensä puolesta aiheutti suoranaisen pulan sipuleista niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
”Ympäristöystävällisyys nostaa viljelijöille koituvia kustannuksia.”
ÅTH:n kustannuksia lisää myös kaupan asettamat vaatimukset sertifioinnille. Osuuskunta on sitoutunut Laatutarha-ohjeistoon, joka on Kotimaiset Kasvikset ry:n hallinnoiman laatumerkin (sirkkalehtimerkki) käyttöön oikeuttava laatujärjestelmä. Sarlingin mukaan Laatutarha-ohjeisto on toiminut hyvin.
Lild edellyttää tavarantoimittajiltaan kansainvälistä IP Sigill sertifiointia. Sen käyttöön ÅTH:n on taivuttava, vaikka järjestelmä on Sarlingin mukaan kallis, monimutkainen, viljelijöille työläs ja vaatii paljon paperityötä
”Ympäristöystävällisyys nostaa viljelijöille koituvia kustannuksia”, Sarling muistuttaa. Samaan aikaan nousevat työntekijöiden palkat, pakkausmateriaalit ja aikaa kuluu byrokratian pyörittämiseen.
Kauppaketjut on Sarlingin mukaan saatava ymmärtämään, että kaikkea ei vaan voi tehdä niin, ettei siitä synny kustannuksia.
Ålands Trädgårdshall (ÅTH) on Ahvenanmaalla toimiva osuuskunta, jonka omistaa noin 90 hedelmien, vihannesten ja juuresten tuottajaa.
Työntekijöitä vajaa 30, toimitusjohtaja Tord Sarling.
Toimittaa hedelmiä, vihanneksia ja juureksia keskusliikkeiden kautta kauppoihin kaikkialle Suomeen.
Toimitusmäärä yhteensä noin 13 miljoonaa kiloa vuodessa.
Kuluttajapakkauksia noin 12 miljoonaa kappaletta vuodessa.
Liikevaihto vuonna 2022 noin 20 miljoonaa euroa.
Kolmasosa pakkaamon energiasta saadaan omista aurinkopaneeleista.
Keskuspakkaamon jäähdytysjärjestelmän tuottama lämpö varastoidaan kallioon.
Pakkaamon ylijäämälämpö varastoidaan kallioon. Lämpöä syntyy hedelmien ja vihannesten jäähdyttämisestä. Kesän ylijäämälämpö käytetään lämmitykseen ja sipulien kuivaukseen.