ViljaTavastia osuuskunnasta tuli kesäkuussa Suomen ensimmäinen vilja-alan tuottajaorganisaatio.
”Tuottajaorganisaatiostatus ei tuo heti muutoksia ViljaTavastian toimintaan. Ajatuksena on varautua sen avulla tulevaisuuteen”, kertoo toimitusjohtaja Eero Kovero ViljaTavastiasta.
Idea tuottajaorganisaatioksi hakemisesta lähti jäsenistöltä ja ViljaTavastian hallitus päätti hakemuksen tekemisestä.
Tuottajaorganisaatio on maataloustuottajien yhteenliittymä, joka on hakenut hyväksynnän tuottajaorganisaatioksi. Suomessa hyväksynnän myöntää Ruokavirasto.
EU:n tuottajaorganisaatiojärjestelmän tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden asemaa markkinoilla ja järjestelmä antaa niille oikeuksia, joita kilpailulainsäädäntö ei muuten salli.
Tuottajaorganisaatio voi esimerkiksi tehdä jäsentensä puolesta sopimuksia tuotteiden myymisestä eli se saa toimia maataloustuotteiden markkinoilla yhtenä toimijana jäsentensä puolesta.
Jäsenten on myös mahdollista sopia keskenään tuotantomääristä ja optimoida tuotantoaan.
Lainsäädäntö antaa tuottajaorganisaatioille tiettyjä oikeuksia hinnoista sopimiseen, mutta ViljaTavastia ei pysty yksin kääntämään viljamarkkinoita.
”Osuuskunnan viljelijöillä on viljelyssä noin 10 prosenttia Suomen vilja-alasta, ei silloin pysty markkinoiden hintoja päättämään”, Kovero sanoo.
Tuotantomääristä ViljaTavastia ei ainakaan tässä vaiheessa aio antaa jäsenilleen suosituksia.
”Viljelijät määrittävät itse, mikä on parasta heidän tilallaan. Heillä on siitä paras tieto.”
Tuottajaorganisaatio statuksesta voi olla hyötyä, jos tulevaisuudessa osuuskunta lähtee tekemään yhteisvarastoja viljalle.
”Jos samassa varastossa olevat usean eri viljelijän viljat myydään yhtenä eränä, silloin tuottajaorganisaatio astuu kuvaan.”
”Tuottajaorganisaatioksi hakeminen ei ollut mitenkään valtava ponnistus. Ruokavirasto oli avulias ja siinä luotiin samalla malli ensimmäiselle vilja-alan tuottajaorganisaatiolle”, Kovero toteaa hakuprosessista.
Jäsenistöltä on tullut kiitosta sen jälkeen, kun hyväksyntä oli myönnetty. ”Valinta on koettu mielekkääksi”, Kovero toteaa.
Osuuskunnan jäsenistä tuli samalla tuottajaorganisaation jäseniä.
”Yksikään jäsen ei ole lähtenyt sen jälkeen pois, mutta uusia sen sijaan on tullut”, Kovero kertoo.
Viljelijä saa olla vain yhden saman alan tuottajaorganisaation jäsen. Ainakaan vielä muita vilja-alan tuottajaorganisaatioita Suomessa ei ole. Viljelijä saa kuitenkin olla jäsenenä toisen alan, esimerkiksi vihannespuolen, tuottajaorganisaatiossa.
Suomessa on nyt yhteensä 10 tuottajaorganisaatiota. ViljaTavastia on niistä suurin lähes 650 jäsenellään.
ViljaTavastia perustettiin vuonna 2016 välittämään viljakauppoja. Perustajajäseniä oli tuolloin 134, nyt pitkälle yli 600 ympäri Suomen. Nykyjäsenillä on puitavia viljakasveja yhteensä noin 81 000 hehtaaria.
ViljaTavastia on erikoistunut jäsentensä sadon markkinointiin ja tuotantopanosten hankintaan. Se on viljelijöiden omistama ja hallitsema.