
Kevätkylvöt ovat edenneet viimeisen kahden viikon aikana hitaasti koko maassa. Keskimääräisestä aikataulusta ollaan jäljessä noin viikon verran, kertoo ProAgria tiistain kasvukausikatsauksessaan.
Jos sateet jatkuvat ja kylvöt myöhästyvät, vehnä ja valkuaiskasvit vaihtuvat kauraan ja ohraan. ProAgrian mukaan myös rypsi on hyvä vaihtoehto viljelykiertoon. Toisaalta sateet ovat tehneet hyvää syyskasveille ja nurmille.
Pääosa herneestä, härkäpavusta ja myöhäisen kasvuajan viljalajikkeet on lähes kylvetty. Ensimmäiset kevätkylvöt ovat tulleet oraalle, mutta viileässä säässä orastuminen on hidasta.
Kylvöt ovat edenneet pisimmälle Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, missä kylvöistä on tehty noin 40 prosenttia. Myös Etelä-Suomessa kylvöjä tehdään vauhdilla. Varsinais-Suomessa kylvöistä on tehty noin puolet, mutta alueelliset erot ovat suuria.
Monin paikoin Itä-Suomea toukotyöt ovat lähtökuopissa ja Keski-Suomessa kylvöjä ei ole päästy kunnolla aloittamaan. Kymenlaaksossa pellot ovat kuivuneet huonosti kylvökuntoon, mikä on hidastanut kylvöjen etenemistä. Pohjois-Suomessa kylvöjä aloitellaan. Kainuussa ja Lapissa ei ole vielä päästy pelloille.
Syyskasvit voivat hyvin Etelä-Pohjanmaalla. Länsi-, ja Etelä-Suomessa tuhoutuneita syyskasvustoja on jouduttu kylvämään uudelleen ja esimerkiksi syysvehnän tilalle on laitettu kevätvehnää. Etelä- ja Varsinais-Suomessa elätellään vielä toivoa, että osa syyskasveista lähtisi kasvamaan eikä peltoja tarvitsisi kylvää uudelleen.
Nurmet ovat selvinneet talvesta kohtalaisesti. Nurmien lannoituksia on tehty eniten Länsi- ja Etelä-Suomessa, niitä on jouduttu myös täydennyskylvämään. Hanhet ovat tuhonneet nurmia erityisesti Etelä-Karjalassa.
Viileys pitää rikkakasvit rauhallisina. Syysöljykasveilla ensimmäiset kasvustot ovat kukintavaiheessa tällä viikolla ja ensimmäiset tuholaiset on nupuissa jo havaittu.
Lue myös:
Kasvihuoneissa poimitaan jo suomalaisten suosikkimarjaa ‒ viileys jarruttaa puutarhojen kasvukautta