• Tänään vietetään kansainvälistä palkokasvipäivää – teemapäivällä halutaan muistuttaa palkokasvien hyödyistä koko ruokajärjestelmälle

    Palkokasvien viljelyn lisääminen parantaa koko ruokajärjestelmän kestävyyttä ja sitä kautta auttaa ehkäisemään köyhyyttä, FAO muistuttaa.
    Hernekasvustoa Pöytyällä. Kuvituskuva.
    Hernekasvustoa Pöytyällä. Kuvituskuva. Kuva: PAsi Leino
    Maatalous
    10.2.202111:32
    Juhani Reku

    Tänään vietetään kansainvälistä palkokasvipäivää. Teemapäivää vietetään vuosittain 10. helmikuuta YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön aloitteesta. Ensimmäisen kerran palkokasvipäivää vietettiin vuonna 2018.

    Teemapäivällä halutaan FAO:n mukaan muistuttaa ihmisiä palkokasvien merkityksestä maailman elintarvikejärjestelmälle. Palkokasvit ovat eduksi paitsi ihmisten ravitsemukselle myös osa vastuullista ruuantuotantoa, FAO perustelee. Tähän viittaa myös tämän vuoden palkokasvipäivälle annettu motto: "Rakasta palkokasveja – terveellinen ruokavalio, terve planeetta".

    Ravitsemuksellisesti palkokasvit ovat monipuolisia proteiininlähteitä, joista saa myös tärkeitä hivenaineita.

    Palkokasvit sitovat ilmakehästä typpeä ja näin vähentävät lannoitetypen tarvetta. Ne myös parantavat maan kasvukuntoa ja parantavat maatalousympäristön biologista monimuotoisuutta. Se taas parantaa hyönteisten ja muiden eliöiden elinolosuhteita.

    Monilla alueilla viljelijät myös saavat palkokasveista paremman hinnan kuin viljoista, FAO perustelee.

    Monissa maailman maissa suuri syy ruokahävikkiin on raaka-ainesten pilaantuminen jo ennen kuin niitä ehditään valmistaa ravinnoksi. Palkokasvien etuna on hyvä säilyvyys.

    Lue myös:

    Viime viikolla julkistettu Nobel-palkinto palautti näkökulman rauhanteon ytimeen: Ilman ruokaa ja elinmahdollisuuksia konflikteja ei torjuta

    FAO: Ruuantuotanto on riippuvainen terveestä maaperästä – maatalouskemikaalit ja ilmastonmuutos uhkaavat eliöstöä

    Hedelmät ja vihannekset saivat kansainvälisen nimikkovuoden – koronapandemia korostaa tasapainoisen ruuantuotannon ja syömisen merkitystä

    Suomen aloitteesta vietetyn FAO:n kasvinterveysvuoden huipentuma peruuntuu – jo kertaalleen siirrettyä konferenssia ei koronan vuoksi voida Helsingissä järjestää

    Artikkelin aiheet
    Kansainvälinen palkokasvipäivä
    palkokasvit
    FAO
    ruuantuotanto
    ravitsemus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle