• Tuore ruoho japuna-apilasäilörehulypsättävätomega-maitoa

    Maatalous
    25.11.201315:00
    Satu Lehtonen

    Miten lypsykarjaa kannattaisi ruokkia, jotta sen maito sisältäisi enemmän terveellisiä tyydyttymättömiä rasvahappoja?

    Tätä selvitti MMM Anni Halmemies-Beauchet-Filleau väitöstutkimuksessaan. Halmemies-Beauchet-Filleau on toiminut Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n ja Helsingin yliopiston tutkijana.

    Maitotuotteet ovat länsimaisessa ruokavaliossa merkittävä tyydyttyneiden rasvahappojen lähde. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ruokintamalli, joka vähentää tyydyttyneiden rasvahappojen ja lisää tyydyttymättömien rasvahappojen, erityisesti öljyhapon (omega-9) ja alfalinoleenihapon (omega-3), osuutta maidossa.

    Noin puolet maitorasvasta syntyy lehmän maitorauhasissa ja toinen puoli on peräisin rehun rasvoista.

    Suurin osa rehun tyydyttymättömistä rasvahapoista biohydrogenoituu eli tyydyttyy pötsissä. Lisäksi pötsissä muodostuu rehun käydessä rasvan esiasteita, joista syntyy maitorauhasissa tyydyttyneitä rasvahappoja.

    Rehun säilöntämenetelmän vaikutusta tutkittiin syöttämällä lehmille niittorehua, heinää, painorehua ja happosäilöttyä rehua. Terveellisin rasvakoostumus saatiin laidun- tai tuoreella niittorehulla.

    ”Tuore ruoho vähentää tyydyttyneen palmitiinihapon ja lisää tyydyttymättömän öljyhapon osuutta maitorasvassa heinäruokintaan verrattuna”, Halmemies-Beauchet-Filleau kertoo.

    Heinäruokinnassa puolestaan korostuu maitorauhasista peräisin olevien tyydyttyneiden rasvahappojen osuus. Heinä- ja säilörehuruokintojen keskinäiset erot maitorasvan koostumuksessa olivat pieniä.

    Lisäksi tutkittiin, miten heinäkasvisäilörehun vaihtaminen puna-apilasäilörehuun vaikuttaa ja miten kasviöljylisä ruokinnassas toimii.

    ”Heinäkasvisäilörehun korvaaminen puna-apilalla vähensi suoraviivaisesti rasvahappojen tyydyttymistä pötsissä ja lisäsi alfalinoleenihapon pitoisuutta maitorasvassa”, Halmemies-Beauchet-Filleau toteaa.

    Myös maltillinen kasviöljylisä muutti maitorasvan koostumusta edelleen ihmisravitsemukselle suotuisammaksi.

    Halmemies-Beauchet-Filleaun väitöskirja tarkastetaan 29.11. Helsingin yliopistossa.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidon rasvakoostumus
    lypsykarjan ruokinta
    omega rasvahapot
    puna-apila
    tutkimus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle