• Mansikka on kaikille tuttu, mutta tunnetko haskapin ja saskatoonin?

    Tulevaisuudessa marjavalikoima täydentynee myös amerikankarpalolla.
    Tyrni on osa Suomen runsasta marjavalikoimaa.
    Tyrni on osa Suomen runsasta marjavalikoimaa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Kasvintuotanto
    26.12.202213:00
    Satu Lehtonen

    Mansikka, mustaherukka ja vadelma ovat kolme Suomen eniten viljeltyä marjaa – tässä järjestyksessä. Mutta meillä on viljelyssä myös lähes toistakymmentä muuta marjaa, Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto kertoo.

    Mansikan ja mustaherukan yhteisala kattaa noin 85 prosenttia marjojen kokonaisalasta. Lopun 15 prosenttia jakaa kiinnostava kirjo. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi tyrni, karviainen, pensasmustikka, saskatoon, puna-, valko- ja viherherukka, vadelma, haskap, marja-aronia ja karhunvadelma.

    Tulevaisuudessa marjavalikoima täydentynee myös amerikankarpalolla. Sen viljelyä Suomen oloissa tutkitaan parhaillaan Helsingin yliopistossa Viikissä.

    Mutta se haskap? Se on lähtöisin Japanista ja tunnetaan myös nimillä marjasinikuusama ja hunajamarja. Maailmalla sitä arvostetaan terveysvaikutustensa takia. EU-alueella se sai myyntiluvan vuonna 2018.

    Haskapia viljellään Suomessa ainakin Kepilä 10 -luomumarjatilalla Heinolassa.

    Saskatoon eli marjatuomipihlaja on monelle haskapia tutumpi. Saskatoon-nimeä käytetään marjatuomipihlajan viljelyyn valikoiduista ja nimetyistä lajikkeista.

    Saskatoonista tunnetaan muun muassa Linnan Marjatila Lohjalla.

    Amerikankarpalo on sukua Suomen soilla kasvaville iso- ja pikkukarpaloille. Sitä viljellään laajoilla alueilla etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Marjat ovat suuria, noin viinirypäleen kokoisia.

    Lisää aiheesta
    • Leif Blomqvist on pedersöreläinen taimistopuutarhuri ja tietokirjailija.

      Piha ja puutarha | Herukka ja mansikka, palsamiköynnös, hunajamarja ja punamarjakanukka ‒ Suomi on marjojen luvattu maa

    • Pensasmustikkaviljelmä voi tuottaa satoa vuosikymmeniä.

      Kasvintuotanto | Pensasmustikasta voi joutua odottamaan satoa viisikin vuotta, eikä viljelmän perustaminen ole halpaa: ”Hehtaarikustannus on 30000‒40000 euroa taimien koosta riippuen”

      Tilaajalle
    • Katri Paakki ja Samuli Mäenpää halusivat asumaan maalle omaan rauhaan. Kaupan päälle tuli yli hehtaarin ala pensasmustikkaa.

      Kasvintuotanto | Lämmin sää kypsytti pensasmustikan – Ohrakasken tilalla herkkumarjaa korjataan itsepoimintana

    • Oleksandr Odnovorchenko (vas.) saapui Alanteen tilalle viikkoa ennen juhannusta. Olena Ivanashko (kesk.) ja Yana Hladka ovat olleet tilalla pitempään.

      Maatalousyrittäjät | Mansikkatilan arkea varjostaa sota – tulijoita töihin olisi, mutta majoituspaikkoja ei ole ukrainalaisille tarpeeksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle