• Eläinpalkkioiden sekä tärkkelysperuna- ja erikoiskasvipalkkioiden ehdot vahvistettu

    Ensi vuoden palkkiotasot ovat tässä vaiheessa arvioita, maa- ja metsätalousministeriö muistuttaa.
    Tärkkelysperunatuki on ensi vuonna arviolta 730 euroa hehtaarilta.
    Tärkkelysperunatuki on ensi vuonna arviolta 730 euroa hehtaarilta.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    30.12.202516:44
    Maija Ala-Siurua

    Valtioneuvosto on 30. päivä joulukuuta vahvistanut EU:n eläinpalkkioiden sekä tärkkelysperuna- ja erikoiskasvipalkkioiden vuoden 2026 ehdot ja alustavat tukitasot vuodelle 2026. Ehtoihin ei tullut muutoksia, joten vain palkkiotasot vahvistettiin. Ensi vuoden palkkiotasot ovat tässä vaiheessa arvioita, maa- ja metsätalousministeriö muistuttaa tiedotteessaan.

    Tuotantosidonnaista tulotukea eli EU:n eläinpalkkioita sekä tärkkelysperuna- ja erikoiskasvipalkkioita voidaan viime vuoden tapaan maksaa yhteensä noin 101,7 miljoonaa euroa.

    EU:n eläin- ja kasvipalkkiot vuonna 2026

    Viljelijän on edelleen huolehdittava siitä, että eläinten tiedot ovat jatkuvasti ajan tasalla eläinrekistereissä. Eläinten syntymät, poistot ja tilalle saapumiset on merkittävä rekisteriin seitsemän vuorokauden aikana tapahtumasta.

    Jotta eläin voisi saada palkkion tai korvauksen vuonna 2026, eläin oikeine tietoineen pitää näkyä rekisterissä niin sanottuna viitepäivänä.

    Viitepäivä teurashiehopalkkiossa on 10.1.2026 ja muissa nautaeläinpalkkioissa sekä uuhi- ja kuttupalkkioissa 31.1.2026. Teuraskaritsa- ja teuraskilipalkkiossa eläinten nopeakiertoisuuden takia on kaksi viitepäivää, jotka ovat 10.1.2026 ja 1.6.2026.

    Myös valtioneuvoston asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta on hyväksytty, ehdot ja tukitasot säilyvät samoina kuin vuonna 2025. Rahaa korvauksen maksamiseen tarvitaan arviolta noin 74 miljoonaa euroa, josta 43 prosenttia on EU:n rahoitusosuutta.

    Lisää aiheesta
    • Ensi vuodesta alkaen automaattisia päätöksiä voidaan tehdä AB-alueella maksettavien teurashiehopalkkion ja ulkosaariston nautapalkkion maksamisesta.

      Maatalousyrittäjät | Automaatti alkaa tehdä päätöksiä maataloustuista

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    eläinpalkkio
    tärkkelysperunapalkkio
    erikoiskasvipalkkio
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia