
EU-jäsenyyttä havittelee tällä hetkellä kahdeksan maata. Albanian, Bosnian ja Hertsegovinan, Kosovon, Pohjois-Makedonian, Montenegron, Serbian, Moldovan ja Ukrainan mahdolliset jäsenyydet vaatisivat merkittäviä muutoksia unionin instituutioihin, politiikkaan ja budjettiin.
Asiaa pohtii ranskalainen ajatushautomo Agridées loppuvuodesta ilmestyneessä raportissaan.
Tulevissa jäsenissä maatalouden rooli taloudessa ja työvoimassa on poikkeuksellisen suuri. Maiden jäsenyys kasvattaisi EU:n maatalousmaan määrää 27,5 prosentilla.
EU:lla on kokemusta jättilaajentumisista aiemminkin. Espanjan ja Portugalin liittyessä vuonna 1986 maatalousmaa lisääntyi yli 30 prosenttia.
Jäsenyys toteutettiin vaiheittain hintojen ja tukien tasauksella sekä tuontirajoitusten hallitulla purkamisella. Herkille tuotteille, kuten oliiviöljylle ja viinille luotiin erityisjärjestelyjä tuin ja markkinasäätelyin.
Itälaajentumisen yhteydessä vuonna 2004 mukaan tulivat Unkari, Puola, Tšekki, Slovakia, Slovenia, Viro, Latvia, Liettua, Kypros ja Malta sekä vuonna 2007 Bulgaria ja Romania. Yhteensä maatalousmaa lisääntyi 44 prosenttia. Maat siirtyivät pääosin sosialistisesta talousjärjestelmästä, ja niiden taloudellinen kehitystaso oli alhainen.
EU valmisti Keski- ja Itä-Euroopan maiden laajentumista erityisillä sopimuksilla, ohjelmilla ja hitaaksi porrastetulla tukijärjestelmällä. Maatalouden tuet avattiin uusille jäsenille asteittain. Investointituet olivat tärkeässä roolissa maiden talouskehityksissä.
Ukrainan maatalousmaan määräksi arvioidaan 25,9 miljoonaa hehtaaria.
Ajatushautomo ehdottaa, että Balkanin maiden EU-jäsenyyden pitäisi voida seurata samanlaista polkua kuin Itä- ja Keski-Euroopan maat ovat aiemmin kulkeneet.
Moldova on välimaastossa, mutta Ukrainan tapaus on ainutlaatuinen muun muassa sen maatalouden vuoksi.
Ukrainan maatalousmaan määräksi arvioidaan aluemenetysten jälkeen 25,9 miljoonaa hehtaaria. Vertailun vuoksi Suomen peltopinta-ala on vajaa 2,3 miljoonaa hehtaaria.
Miljoonat pientilat viljelevät viidennestä Ukrainan pelloista, mutta ylivoimaisesti suurin osuus viljelystä ja viennistä hallitaan valtavissa agro-holdingeissa, jotka on pääosin rekisteröity ulkomaille.
Holding-yhtiöitä kontrolloivat oligarkit ja kansainväliset sijoitusrahastot. Vain 3,8 prosenttia maatalousmaasta kuuluu alle 100 hehtaarin tiloille, mikä vastaa eurooppalaisten perhetilojen mallia.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) pinta-ala- ja tuotantotuet eivät sovi näille yrityksille, koska ne poikkeavat perustavanlaatuisesti EU-maatiloista, ajatushautomo summaa.
Ukrainan mahdollinen EU-jäsenyys tai syventävä yhteistyö riippuu pitkälti myös sodan päättymisestä ja poliittisesta tahdosta. Ajatushautomo on luonut Ukrainalle kolme liittymisskenaariota.
Ensimmäinen on täysjäsenyys. Maahan avautuisi vapaa liikkuvuus ihmisten, tavaroiden ja palveluiden osalta EU:n sisämarkkinoilla.
Ongelmana skenaariossa nähdään Ukrainan maataloustuotteiden virta EU:hun, jolloin perinteiset viejät, kuten Yhdysvallat ja mahdollisesti Mercosur-maat menettäisivät vientiosuuksiaan. Nämä maat voisivat vaatia EU:lta korvauksia ja uusien kauppaneuvotteluiden aloittamista.
Tässä skenaariossa ajatushautomo ehdottaa suojatoimia vanhojen jäsenmaiden tuottajille, kuten maataloustuotteiden pääsyn rajoittamista niiden alueille.
Toinen skenaario on syventävä yhteistyösopimus, jossa Ukraina ja EU harmonisoisivat talous-, oikeus-, ja turvallisuuspolitiikkaansa.
Tämä ei tarkoittaisi täyttä jäsenyyttä, mutta mahdollistaisi muun muassa sääntöjen ja standardien asteittaisen yhtenäistämisen, yhteistyön laajentamisen ja yhteisten hankkeiden käynnistämisen.
Sopimuksen avulla Ukraina voisi säilyttää vientimahdollisuutensa EU-maihin ja kehittää infrastruktuureja ja sääntelyä tulevaisuuden tarpeisiin.
Haasteena nähdään poliittiset ja taloudelliset riskit sekä vastustus EU-maissa.
Kolmannessa skenaariossa Ukraina liittyisi osittain ja asteittain, kuitenkin ilman täyttä jäsenyyttä. EU:ssa on jo useita esimerkkejä siitä, että kaikki jäsenmaat eivät ole mukana kaikissa järjestelyissä. Tällaisia ovat euro- ja Schengen-alueet.
Ehdotettu malli on enemmän kuin nykyinen yhteistyö, mutta kevyempi kuin täysjäsenyys. Se tarjoaa Ukrainalle selkeän paikan eurooppalaisessa perheessä ilman välitöntä byrokraattista taakkaa.
Ukraina saisi tarkkailijajäsenen aseman EU:n tärkeimmissä toimielimissä. Se voisi osallistua päätöksentekoon ilman äänioikeutta. Mallilla pyritään välttämään tilanne, jossa yksi EU-maa voisi kaataa Ukrainan jäsenyyden kansanäänestyksellä sekä vähentää ulkoista geopoliittista kitkaa.