• Ukraina tiukentaa eläinten hyvinvointisääntöjä – toive EU-jäsenyydestä vauhdittaa muutoksia

    Ukrainan maataloudella on ollut vuosia aikaa sopeutua uusiin määräyksiin.
    Ukraina yhdenmukaistaa lainsäädäntöään EU:n kanssa. Kuvituskuva.
    Ukraina yhdenmukaistaa lainsäädäntöään EU:n kanssa. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Ulkomaat
    8.1.202604:00
    Piia Lehojärvi

    Ukrainassa astuivat voimaan uudet vaatimukset tuotantoeläinten hyvinvoinnille 1. tammikuuta lähtien. Tarkoituksena on mahdollinen vienti EU:hun sekä lakien yhdenmukaistaminen Euroopan kanssa mahdollista EU-jäsenyyttä varten.

    Muutokset koskevat kaikkia maan siipikarja-, sika- ja maitotiloja. Ukrainan maatalouden toimialajärjestöt ovat esittäneet lukuisia pyyntöjä uusien määräysten lykkäämiseksi, mutta viranomaisten kanta on ollut horjumaton. Määräykset tulivat voimaan vuosina 2021–2024, joten viranomaiset katsovat, että toimialalla on ollut tarpeeksi aikaa sopeutua.

    Uusissa määräyksissä kielletään esimerkiksi yli kahdeksan viikon ikäisten vasikoiden pitäminen yksilökarsinoissa ja säännellään vasikoiden karsinoiden vähimmäiskokoa. Jatkossa esimerkiksi alle 150 kiloa painavat vasikat tarvitsevat vähintään 1,5 neliömetriä tilaa. Sama määrä määritellään Suomessa valtioneuvoston asetuksessa nautojen suojelusta.

    Yli 110-kiloisille sioille pitää jatkossa olla neliömetrin verran tilaa, mikä on jokseenkin linjassa Suomen määräysten mukaan, painorajojen ja lattiapinta-alojen portaikko poikkeaa hieman toisistaan. Ukrainassa vaaditaan jatkossa sioille luonnollisen käyttäytymisen mahdollistavia materiaaleja, kuten olkea, heinää tai sahanpurua. Ritilälattian palkkien väliselle leveydelle on asetettu selkeät standardit, kuten Suomessakin.

    Ymmärrämme, että suurimmat haasteet liittyvät karjatilojen modernisointiin ja eläintiheyden vähentämiseen niissä.

    Vitaliy Kryuchkov

    Ukrainassa uudet määräykset eivät koske kaikista pienimpiä tiloja eivätkä esimerkiksi viihteessä tai laboratorioissa käytettäviä eläimiä. Luomutiloille on olemassa erilliset vaatimukset.

    Hallituksen edustajien mukaan kustannuksia voidaan myös korvata valtion varoilla. Maan talousministeriö kehittää parhaillaan asianmukaista strategiaa kotieläintalouden kehittämiseksi, kirjoitti Ukrainan maatalousalaa seuraava Kurkul lokakuussa 2025.

    Kurkulin mukaan eläinten hyvinvoinnin noudattamiseen liittyvä valvonta on aiheuttanut kysymyksiä. Viranomaiset kertovat, että tarkastuksia suoritetaan jatkossa valvontasuunnitelman mukaan.

    "Ymmärrämme, että suurimmat haasteet liittyvät karjatilojen modernisointiin ja eläintiheyden vähentämiseen niissä. Näitä ovat myös ilmanvaihtoon, tiettyihin eläinlajeihin, valaistukseen, ruokintavaatimuksiin ja niin edelleen liittyvät kysymykset", sanoo Kurkulin artikkelissa Vitaliy Kryuchkov, joka on maan maatalousministeriön eläinten hyvinvoinnista vastaavan osaston johtaja.

    Lisää aiheesta
    • Sota on vaikeuttanut ukrainalaisten viljelijöiden arkea. Kansainvälinen apu pyrkii tukemaan maaseudun elpymistä.

      Ulkomaat | Fao: Ukrainan maatalous tarvitsee kipeästi apua

    • Eurooppa-tutkija Timo Miettinen ei usko, että Ukraina pystyisi vuodessa aikaansaamaan EU:hun liittymiseksi vaadittavia uudistuksia. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Ulkomaat | Voisiko Ukraina todella liittyä EU:hun jo vuoden 2027 alussa? – Tutkija sanoo, että ratkaisu olisi ennenkuulumaton

    • Leikkaukset kohdistuisivat eri tavoin eri tuotantosuuntiin. Kuvassa kylvötöitä tänä keväänä.

      Maatalouspolitiikka | Puolet viljelijän yrittäjätulosta voi kadota – maatalousbudjetin 20 prosentin leikkaus osuisi kipeimmin viljatiloihin ja naudanlihaan

      Tilaajalle
    • Ukrainassa on valtavat peltoalueet. Maa on koko maailman mittakaavassa merkittävä viljantuottaja.

      Maatalouspolitiikka | Tällaisia vaikutuksia Ukrainan EU-jäsenyydellä olisi maatalousmarkkinoihin: Vehnäpellot siirtyisivät kohti Mustaamerta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ukrainan EU-jäsenyys
    eläinten hyvinvinvointi
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle