
Laitilalainen kananmunantuotantoon erikoistunut Munax Oy on saanut puoltavan päätöksen ympäristöluvalle, joka mahdollistaa tuotantomäärien kasvattamisen 480 000 kanapaikan nykykapasiteetista 640 000 kanapaikkaan. Tämä tarkoittaisi kahden uuden lattiakanalan rakentamista nykyisen kuuden yhteyteen Mynämäelle.
Munaxilla katsotaan tulevaan luottavaisesti, siitä huolimatta, ettei alalla toimiminen ole viime vuosina ollut helppoa. Toimitusjohtaja Matti Nyfors arvioi, että kananmunien kysyntä olisi jatkossa kasvamassa.
Eräs syy arvioon löytyy uusista ravitsemussuosituksista, joiden mukaan jokainen voi syödä huoletta yhden munan päivässä.
”Se tekisi 365 munaa vuodessa. Nyt suomalaiset syövät noin 200 munaa vuodessa, kun mukana on myös leivonnassa ja ruuanlaitossa käytetyt munat. Kananmuna on hyvä ja edullinen proteiinin lähde.”
”Kun virikehäkkituotannosta ollaan pikkuhiljaa luopumassa, saattaa niihin aikanaan tehtyjä investointeja olla vieläkin kuolettamatta.” Matti Nyfors
Nyfors toteaa, että osaltaan myös se, että virikehäkkituotannosta ollaan pikkuhiljaa luopumassa, lisää tarvetta uusille lattiakanaloille.
”Investoinnit, joita maatalousyrittäjien pitää tehdä ovat rajuja. Nyt kun virikehäkkituotannosta ollaan pikkuhiljaa luopumassa, saattaa niihin aikanaan tehtyjä investointeja olla vieläkin kuolettamatta. Kaikki eivät halua lähteä enää investoimaan uudestaan, jos tilalle ei ole esimerkiksi jatkajaa tiedossa”.
Munax tähyilee kasvun mahdollisuuksia myös viennistä, josta toimitusjohtajan mukaan jo nyt tulee osa liikevaihdosta.
Nyfors toteaa, että laajentamisinvestointeja suunniteltaessa on ennakointi lupa-asioissa välttämätöntä lupaprosessien ollessa hitaita.
”Yksin ympäristövaikutusten arviointiinkin kuluu jo puolestatoista kahteen vuotta.”
Ympäristövaikutusten arviointimenettely on edellytys ympäristöluvalle, joita myöntävät aluehallintovirastot.
Vaikka Munax Oy sai ympäristöluvan suunnittelemalleen laajennukselle marraskuussa, ei yritys ole vielä päättänyt mahdollisten uusien kanaloiden rakentamisaikataulusta.
”Katsotaan tilannetta rauhassa”, toimitusjohtaja toteaa.