• Käytännönläheisyys ja opiskelijaedut yllättivät maahanmuuttajan – ”Koulutus ei ole ollut sitä mitä odotin, mutta hyvällä tavalla”

    Keravalla asuva amerikkalaistaustainen Atira Bailey-Page matkustaa päivittäin useamman tunnin opinahjoonsa.
    Tilaajalle
    Yhdysvalloista lähtöisin oleva Atira Bailey-Page on yllättynyt positiivisesti suomalaisista ammattikorkeakouluopinnoista.
    Yhdysvalloista lähtöisin oleva Atira Bailey-Page on yllättynyt positiivisesti suomalaisista ammattikorkeakouluopinnoista.  Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    2.8.202619:00
    Fanny Niittymaa
    Hattula

    Yhdysvaltalainen Atira Bailey-Page aloitti englanninkieliset hortonomiopinnot Lepaalla ensimmäisen ryhmän mukana kaksi vuotta sitten.

    Rakkaus toi Bailey-Pagen Suomeen vuonna 2021. Hän tapasi yhdysvaltalaisyliopistossa suomalaisen miehen, he menivät naimisiin ja muuttivat Suomeen. Yliopistotutkinto jäi vuoden verran kesken Yhdysvalloissa koronaviruksen vuoksi.

    Muutaman vuoden Suomessa oltuaan Bailey-Page etsi netistä englanninkielisiä koulutusohjelmia ja löysi Lepaan uuden hortonomikoulutuksen. Ala kiinnosti, sillä hän on opiskellut aikaisemmin biologiaa Yhdysvalloissa. Vanhat SAT-testitulokset olivat vielä käyttökelpoisia, ja hän pääsi aloittamaan opinnot syksyllä 2024.

    Osalla opiskelijoista on pitkä matka Lepaan kampukselle. Bailey-Pagekin kulkee opintoihin Keravalta, mutta pitää sitä vaivan arvoisena.
    Osalla opiskelijoista on pitkä matka Lepaan kampukselle. Bailey-Pagekin kulkee opintoihin Keravalta, mutta pitää sitä vaivan arvoisena.  Kuva: Rami Marjamäki

    Moni asia suomalaisessa korkeakoulussa on tullut yllätyksenä.

    ”Koulutus ei ole ollut sitä mitä odotin, mutta pelkästään hyvällä tavalla. En ollut ajatellut, että tämä olisi niin käytännönläheistä, koska en ymmärtänyt yliopiston ja ammattikorkeakoulun eroa”, Bailey-Page kertoo.

    Yhdysvaltalaisen ja suomalaisen korkeakoulun ero on suuri. Suomessa tehdään enemmän ryhmätehtäviä ja käytännön harjoituksia.

    ”Kirjalliset tehtävät tehdään täällä vapaammin. USA:ssa opettajat kertoivat todella tarkkaan, miten tehtävät pitää tehdä. Suomessa opettajat tarjoavat materiaalit ja tehtävät, ja ne saa suorittaa siten, miten itse ymmärtää tehtävänannon”, Bailey-Page kertoo.

    Yliopistokulttuurissa on myös muita eroja. USA:ssa koulun henki ja henkeä nostattavat tapahtumat ovat olennainen osa kokemusta. Suomessa samanlaista kulttuuria ei ole.

    ”Koulutus ei ole ollut sitä mitä odotin, mutta pelkästään hyvällä tavalla. En ollut ajatellut, että tämä olisi niin käytännönläheistä.”

    Atira Bailey-Page

    Yllätyksenä tuli myös koulun sijainti. Hakuvaiheessa Bailey-Page luuli, että koulu sijaitsee Hämeenlinnassa. Opintojen alussa hän asui Lahdessa, josta oli yli kahden tunnin matka Lepaalle. Nyt koti on Keravalla, josta hän matkustaa ensin junalla Hämeenlinnaan ja jatkaa siitä bussilla Lepaalle.

    ”Monen tunnin matkustaminen joka päivä on raskasta, ja joudun heräämään todella aikaisin päästäkseni tänne, mutta se on vaivan arvoista, koska opinnot ovat mielekkäitä ja haluan todella opiskella täällä”, Bailey-Page hymyilee.

    Suurin osa luokkakavereista asuu lähempänä Lepaata esimerkiksi Parolassa tai Hämeenlinnassa, mutta jotkut jopa Helsingissä asti.

    Bailey-Page kiittelee suomalaista opiskelijakorttijärjestelmää, jonka ansiosta opiskelijat otetaan huomioon lähes kaikkialla ravintoloista museoihin.

    Opiskelu on hyvin käytännönläheistä.
    Opiskelu on hyvin käytännönläheistä.  Kuva: Rami Marjamäki

    Perheperusteisen viisumin ansiosta Bailey-Page ei joudu maksamaan lukukausimaksuja. Sen ansiosta hän ei joudu hakemaan opintojen oheen töitä.

    Opintoihin kuuluvan harjoittelun päättymisen jälkeen suunnitelmissa on levätä ja kerätä voimia ensi lukuvuotta varten.

    Tutkinnon jälkeinen tulevaisuus on vielä auki. Yksi vaihtoehto on jatkaa opintoja ja suorittaa maisterintutkinto kasvitieteestä.

    Lisää aiheesta
    • Suurin osa Lepaan kampuksen kansainvälisistä opiskelijoista saapuu Aasian maista. Lisäksi opiskelijoita on Afrikasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.

      Puutarhatuotanto | Epävakaa maailmantilanne haastaa Lepaan vieraskielistä hortonomikoulutusta − tällaisia taustoja opiskelijoilla on

      Tilaajalle
    • Pinaatti on korjuuvalmista kolmen viikon kuluttua kylvöstä.

      Puutarhatuotanto | Ruusuiset unelmat vaihtuivat maistuvaksi pinaattimatoksi: Näin pyöritetään menestyvää puutarhayritystä

      Tilaajalle
    • kotimaisessa kasvihuoneviljelyssä jo laajasti käytössä olevia kaupallisia ratkaisuja ei palkita kilpailussa. Kuvituskuva Piltin kauppapuutarhalta. Baby pinaattia keräämässä Marta Wasilewska ja Oleksandr Panchenko.

      Puutarhatuotanto | Kauppapuutarha-ala hakee kilpailukykyä innovaatiokisalla – palkintojen arvo kymppitonnin

    Artikkelin aiheet
    hortonomi
    ammattikorkeakoulu
    maahanmuuttaja
    opiskelijaetu
    Lepaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle