

Viimeisen parin kuukauden ajan Apetit on maksanut rypsistä ja rapsista vanhasta sadosta 450 euroa tonnilta, selviää Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) verkkosivuilta. Pörssihinta Pariisin Euronextissä uudelle sadolle on kuitenkin lähes koko toukokuun pyörinyt 473–488 eurossa. Siitä on voinut syntyä vaikutelma, että Apetit maksaa suomalaisille viljelijöille reilusti alle pörssihinnan. MT:een yhteydessä ollut lukija kertoo, että Suomessa ja Virossa hinnat ovat olleet samat, vaikka öljykasvit ovat Suomessa alituotettuja verrattuna Viroon.
Apetit korjasi vanhan sadon hintaa ylöspäin vasta viime viikon alussa, 480 euroon. Miksi Apetitilla kesti niin kauan reagoida pörssihintojen nousuun, hankintapäällikkö Mikael Ingman?
”Pörssihinta vanhalle sadolle Pariisin Euronextissä on vaihdellut 412–447 eurossa. Hintojen vertailu suoraan on hankalaa. Uuden sadon hinta on korkeampi sekä pörssissä että Apetitilla.”
Hinnoitteluun vaikuttavat viljelijöille maksettavat sopimuspalkkiot, laatulisät, toimituspaikka ja toimitusajankohta.
Apetit ei hinnoittele suoraan pörssihinnan mukaan, vaikka maailmanmarkkinaa tietysti seurataan tiiviisti. Jos hintoja vertaa yksittäisenä päivänä, voivat ne poiketa toisistaan merkittävästikin, sillä pörssissä hinta voi heitellä päivästä riippuen kymmeniä euroja.
”Sillä yritetään samalla vaimentaa pörssihintojen hälinää. Keväällä meillä alin hinta oli 430 euroa tonnilta, kun hinta pörssissä oli samaan aikaan alle 400 euroa tonnilta”, Ingman huomauttaa.
Vertailu on hankalaa myös siksi, että julkisesti kerrottava hinta on vain yksi hinta. Hinnoitteluun vaikuttavat viljelijöille maksettavat sopimuspalkkiot, laatulisät, toimituspaikka ja toimitusajankohta.

Viime torstaina Virossa rypsin ja rapsin päivän hinta oli ostajasta riippuen 470–473 euroa tonnilta. Viime vuosi oli myös Virossa haastava ja sato jäi reilusti alijäämäiseksi, minkä takia hinnat ovat nyt korkealla, Ingman sanoo.
”Lisäksi Viron hinnoittelu poikkeaa Suomesta siinä, että siellä hinnat ovat voimassa keskipäivästä iltapäivään kello 16 asti ja sen jälkeen hinnoittelu sulkeutuu. Seuraavana päivänä hinta voi olla taas jotain muuta.”
Öljykasvimarkkina on tällä hetkellä soijavetoinen. Etelä-Amerikan soijan heikot sääolosuhteet vetävät pörssihintaa ylöspäin.
EU:ssa tuotettiin viime kaudella 20 miljoonaa tonnia öljykasveja, ja tase jäi ylijäämäiseksi. Ennuste tälle kaudelle näyttää noin 18 miljoonaa tonnia, jolloin tuotanto ja kulutus menisivät tasan.
”Se pitää markkinaa varpaillaan, ja pienetkin sääolosuhteiden muutokset vaikuttavat hintaan”, Ingman sanoo.
”Viime vuosi oli myös Virossa haastava ja sato jäi reilusti alijäämäiseksi, minkä takia hinnat ovat nyt korkealla.”
Ingman ei halua ennustaa sitä, mihin suuntaan nyt nousussa ollut rapsin hinta lähtee kehittymään. Muutamia pointteja hän kuitenkin nostaa esiin.
”Kotimarkkinassa alkukesän kuivuus huolettaa sekä viljelijää että ostajaa.”
Vaikka Keski-Euroopassa satotilanne näyttää nyt vielä hyvältä, on sielläkin puintikauteen reilusti aikaa.
”Isommassa kuvassa on kysyntäpuoli. Jos Euroopassa isot puristajat kääntävät myllynsä soijalle, rapsin kysyntä tippuu. Sen vuoksi tulevia hintoja on mahdotonta lähteä arvailemaan.”