Taustalla on viime vuosina yhä kovemmiksi äityneet hyökkäykset turkistarhoille ja yksittäisiin kauppoihin. Tarhaajat, kauppiaat ja heidän perheensä ovat saaneet tappouhkauksia ja kokeneet ilkivaltaa. On ollut jopa tuhopolttoja.
Lehden mukaan kansanedustajat vaativat hallitusta toimimaan parlamentin linjausten mukaisesti. Eläinaktivismiin liittyvän rikollisuuden rangaistuksia halutaan kiristää ja tarjota entistä tehokkaampaa suojelua uhkailun ja väkivallan kohteiksi joutuneille.
Ongelmana on, että iskut jäävät usein kahden toimijan, poliisin ja turvallisuuspoliisin, toimivaltuuksien väliin. Hallituksen tulee selkeyttää vastuita ja varmistaa, ettei näin käy jatkossa, totesi entinen oikeusministeri Beatrice Ask parlamentin keskustelussa.
Eläinaktivismin vastaiseen toimiin varattiin 40 miljoonaa kruunua, runsaat 4 miljoonaa euroa lisää ensi vuoden budjetissa. Summasta poliisi saa 21, oikeuslaitos 5 ja rikosseuraamusala liki 8 miljoonaa kruunua.