• Yaran tehtaat saarrettu – lannoitetoimituksia siirtyy maaliskuulle

    Lannoiteyhtiö Yaraan kohdistuu uusia työtaistelutoimia.
    Arkistokuva Yaran Uudenkaupungin tehtaalta.
    Arkistokuva Yaran Uudenkaupungin tehtaalta. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Politiikka ja talous
    4.2.202509:03
    Tuure Kiviranta

    Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) aloitti maanantaina 3. helmikuuta Teollisuusliittoa tukevan käsittelysaarron, joka vaikuttaa muun muassa raideliikenteen tavarakuljetuksiin.

    Käsittelysaarron kohteena ovat muun muassa Yara Suomen lannoitteiden rautatiekuljetukset Siilinjärveltä Uuteenkaupunkiin.

    Saarrosta johtuen osa Yara Suomen helmikuun lannoitetoimituksista siirtyy maaliskuulle, Yara kertoo tiedotteessaan.

    Saarto päättyy lauantaina 8. helmikuuta, ellei neuvotteluissa päästä tulokseen sitä ennen.

    Lakko ei vaikuta Yara Econ Nokian tai Viitasaaren toimituksiin, eikä myöskään AdBluen toimituksiin.

    Teollisuusliiton kuusipäiväinen lakko, joka pysäytti kaikki Yaran tehtaat Suomessa, päättyi 1. helmikuuta, jonka jälkeen Yara Suomen tuotantojen käynnistys on aloitettu.

    Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on edelleen voimassa, mikä voi vaikuttaa tuotantoon, Yara kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Yaran lannoitteet eivät tällä viikolla kulje, sillä tehtailla ei ole lastaajia.

      Talous | Lakko pysäytti Yaran tehtaat

    • Arkistokuva Yaran Uudenkaupungin tehtaalta.

      Talous | Lakko uhkaa Yaran kaikkia Suomen tehtaita

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle