• HKScan laski sianlihan tuottajahintaa ‒ ”Emme saaneet muita mukaan korotuksiin”

    Lihatalon mukaan tuottajat eivät ole juuri kritisoineet hinnan alennuksia.
    Sianlihan hintaan vaikuttaa kulutuksen väheneminen.
    Sianlihan hintaan vaikuttaa kulutuksen väheneminen.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalous
    11.11.202211:00
    Terhi Torikka

    HKScan on laskenut viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana sianlihan tuottajahintaa yhteensä kuusi senttiä kilolta kahdessa kolmen sentin erässä.

    ”Teimme kesän alussa suunnitelman hintojen nostosta ja nostimme sianlihan hintaa elokuun aikana 25 senttiä, mutta emme saaneet muita mukaan”, HKScanin eläinhankinnasta vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä sanoo.

    Myöskään korotuksia ei saatu kauppoihin läpi niin paljon kuin ohjelmaa tehdessä ajateltiin.

    ”Vaikka saimme hinnan korotuksia läpi kauppaan, kuluttajat katsovat nyt tarkemmin, kuinka paljon esimerkiksi leikkelettä raaskitaan ostaa nykyisillä hinnoilla.”

    ”Vaikka saimme hinnan korotuksia läpi kauppaan, kuluttajat katsovat nyt tarkemmin, kuinka paljon esimerkiksi leikkelettä raaskitaan ostaa nykyisillä hinnoilla.”

    Jäppilä kertoo, että tuottajilta on tullut negatiivista palautetta hinnan alennuksista melko vähän. ”Kentällä on ollut tiedossa, että olemme maksaneet enemmän kuin muut.”

    Toinen hinnan laskuun vaikuttava tekijä on sianlihan hintataso Euroopassa ja pakkasvarastojen suuruus Suomessa.

    Lokakuun lopussa Suomessa sianlihan tuottajille maksettu keskihinta oli 2,22 euroa kilolta ja kaikkien EU-maiden keskimääräinen hinta 1,98 euroa.

    Uusikaupunkilainen sianlihantuottaja Timo Pirilä on harmissaan, että etenkin Atria toisena suurena lihatalona on vetänyt tuottajahinnoissa eri linjaa kuin HKScan.

    ”Atriassa maksimoidaan firman tulosta, ja sen maksavat tuottajat. Sianlihantuottajan pitäisi saada palkka tuottamisesta eikä osuuspääoman kautta”, Pirilä sanoo ja ihmettelee, miksi osuuskuntien päättäjinä vaikuttavat tuottajat ei tee asialle mitään.

    Pirilän sikoja ei myydä Atrian eikä HK:n ketjuun, mutta hän on huolissaan alasta yleisesti.

    ”Kummankaan suurimman lihatalon tuottajahinta ei ole pitkään aikaan enää kattanut investointikustannuksia eikä jättänyt varaa tuotannon häiriöihin varautumiseen.”

    Lisää aiheesta
    • Honkalan tilan tuotantosuunta vaihtui vuonna 2002. Silloin lehmät pantiin pois, ja porsaiden kasvatus alkoi, Pentti Honkala kertoo.

      Sikatilojen talous miinuksella: "Tilanne on karu, selviytymistaistelua” – tuottajan mielestä sianliha tarvitsisi kunnianpalautuksen

      Tilaajalle
    • Syntyville porsaille on paikoin vaikea löytää jatkokasvatuspaikkaa. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | Porsaat ruuhkautuvat, kun lihasikalat epäröivät uusien kasvatuserien ottamista: "Tilojen lopettamisia tulee, se on selvä”

    • Sikalainvestoinnit ovat Suomessa olleet viime vuosina harvassa. Katia Isoaho kulkee vastavirtaan.

      Lihantuotanto | Nuori yrittäjä teki 1,5 miljoonan euron sikalainvestoinnin keskellä maatalouden kustannuskriisiä

    • Japanilaisen maahantuontiyrityksen lihaosastolla työskentelevät Tamaoki Tatsuya (vas.) ja Toshiki Komatsu silmäilevät Keski-Nurmossa sijaitsevan Honkalan tilan porsaita.

      Lihantuotanto | Sianlihan vientiä Japaniin on mahdollista lisätä ‒ Honkalan tilan antibiooteista vapaa tuotanto tutuksi maahantuojille

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen