• Maatilojen yhtiöittämiset yleistyvät – ennakoinnilla voi voittaa paljon

    Yhtiöittämisessä on kyse paljon muustakin kuin vain verohyödyistä, mikä on syytä pitää mielessä, kirjoittaa talousasiantuntija Samuli Juurakko.
    Huolellisiin valmisteluihin on tärkeä käyttää aikaa maatilan yhtiöittämistä pohdittaessa. Kuvituskuva.
    Huolellisiin valmisteluihin on tärkeä käyttää aikaa maatilan yhtiöittämistä pohdittaessa. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous|Talous
    7.3.202415:30
    Yliö
    Samuli Juurakko

    Vaikka kaikista Suomen yrityksistä osakeyhtiöiden osuus on yli 40 prosenttia, maatiloista vain kolmisen prosenttia on osakeyhtiöitä. Tämä ei tarkoita, etteivätkö maatilat sopisi osakeyhtiöiksi.

    Vasta tällä vuosituhannella maatilojen rakenne on muuttunut sellaiseksi, että yhä useammin toimintaa on järkevä harjoittaa osakeyhtiönä.

    Hyvä nyrkkisääntö on, että osakeyhtiömuoto sopii maatiloille, joiden verotettava tulo on vuositasolla pysyvästi vähintään 50 000 euroa henkilöä kohden.

    Viime vuosina yhtiöittämisten määrässä on ollut kasvua ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän.

    Yhtiöittämisessä eli toimintamuodon muutoksessa osakeyhtiö jatkaa maatilan toimintaa ikään kuin lennosta. Maatilan omaisuudesta muodostetaan tase, jolla yhtiö lähtee porskuttamaan eteenpäin.

    Taseessa omaisuuden arvona käytetään poistamattomia hankintamenoja. Peltojen ja metsien kohdalla se tarkoittaa maksettua kauppahintaa ja rakennusten, koneiden sekä salaojien kohdalla taas verotuksen menojäännösarvoja.

    Jos omaisuuden arvo on suurempi kuin velkamäärä, muodostuu taseeseen omaa pääomaa.

    Jokaisella maatilalla tulisi olla selkeä viisivuotisnäkymä oman verotettavan tulon ja vakavaraisuuden kehittymisestä. Näin yhtiöittämisen verohyödyt, järkevä toteutusajankohta ja taseen antamat raamit sekä mahdolliset rajoitteet on mahdollista tunnistaa ajoissa.

    Voi olla, että maatilan verotettavassa tulossa on nousupainetta ja se pidetään kohtuullisena tekemällä aina täydet poistot.

    Jos omaisuuden arvo poljetaan poistoilla ja metsävähennyksillä liian alas velkamäärään nähden, oma pääoma voi jäädä liian heikoksi. Huonossa tapauksessa yhtiöittämistä ei tämän vuoksi voida toteuttaa.

    Jos maatilan visio toteutuu parhaiten osakeyhtiönä, olisi yhtiöittäminen järkevää tehdä silloin, kun oma pääoma on vahvimmillaan.

    Jokaisella maatilalla tulisi olla selkeä viisivuotisnäkymä oman verotettavan tulon ja vakavaraisuuden kehittymisestä.

    Edessä mahdollisesti siintävä sukupolvenvaihdos voidaan toteuttaa onnistuneesti, kun yhtiöittämisen lähtökohdat on selvitetty.

    Siihen, onko sukupolvenvaihdos järkevää toteuttaa ennen yhtiöittämistä vai sen jälkeen, ei ole yhtä oikeaa vastausta. Asia riippuu muun muassa suunnitellusta kauppahinnasta, aikataulusta, kokoonpanosta ja muista järjestelyistä.

    Jos luopuja haluaa itselleen maatilasta kohtuullisen hinnan, on sukupolvenvaihdos usein järkevää toteuttaa ennen yhtiöittämistä.

    Tavallisen maatilan sukupolvenvaihdoksessa kaupankäynnin kohteena ovat maa-alueet, rakennukset, koneet ja muu omaisuus, kun taas osakeyhtiön kohdalla kauppaa käydään osakkeista. Siksi maatilan hankintaan on mahdollista saada korkotukilainaa, mutta osakkeiden hankintaan ei.

    Vähintään kymmenen vuotta omistetun kiinteän omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on myyjälle verovapaa, mikäli ostaja on myyjän lapsi. Sama sääntö pätee osakkeisiin, mutta yhtiöittämisen myötä tuo laskuri lähtee nollasta liikkeelle, jolloin myynti ei onnistukaan ihan heti ilman tuloveroseuraamuksia.

    Yhtiömuoto tarjoaa puolestaan ketteryyttä sukupolvenvaihdoksiin. Osakkeita on varsin helppo lahjoittaa jatkajalle ja lahjaverohuojennus on yhtä lailla käytettävissä. Riittävän suurella omistusosuudella yhtiö saa käyttöönsä nuoren viljelijän edut, vaikka luopuja olisikin vielä mukana toiminnassa.

    Jos oma pääoma on vahva, voidaan luopujan ja jatkajan välisen rahaliikenteen sijaan toteuttaa myös muita pääomajärjestelyitä.

    Yhtiöittämisessä on kyse paljon muustakin kuin vain verohyödyistä, mikä on syytä pitää mielessä.

    On tärkeää muistaa, että osakeyhtiö ei voi antaa vakuuksia osakkeenomistajan yksityistalouteen. Muun muassa tämän syyn vuoksi on tärkeää käydä avointa vuoropuhelua oman pankin kanssa ajoissa ennen kuin mahdollista yhtiöittämistä ollaan viemässä toteutusvaiheeseen.

    Yhtiöittämisen kannalta on tärkeää tunnistaa yksityistalouden rahantarve. Jos yhtiön oma pääoma on heikko, palkanmaksu saattaa olla hetkellisesti ainut tapa yksityistalouden rahoittamiseen, jolloin ansiotulosta maksettava vero kohoaa helposti korkeaksi.

    Jos taas maatilan oma pääoma on vahva ja tulosta syntyy, voidaan rahaa jakaa palkan lisäksi osinkona tai sijoitetun vapaan oman pääoman palautuksena, mikä voi mahdollistaa huomattavat verosäästöt.

    Kaikki tähän mennessä mainitut asiat ovat lopulta vain pintaraapaisu aiheesta. Yhtiöittämisessä on kyse paljon muustakin kuin vain verohyödyistä, mikä on syytä pitää mielessä.

    Koska tarkasteltavia asioita on paljon, kannattaa yhtiöittämisessä varautua vähintään vuoden kestävään prosessiin ja aktiiviseen vuoropuheluun. Homman käynnistäminen helpottuu, kun yrittäjällä on selkeä tavoite, jota kohti mennä.

    Samuli Juurakko

    talousasiantuntija

    Wikli Group

    Lisää aiheesta
    • Jalkaoperaatiosta toipuva Ahti Ritola (edessä) oli omistajanvaihdoksen aloittamisen jälkeen vielä kahdeksan vuotta osakkaana naudanlihaa tuottavassa maatilayhtiössä, jonka omistus siirtyi vaiheittain tytär Anni-Maria Pitkälälle sekä tämän miehelle Juhana Pitkälälle.

      Talous | Maatilaosakeyhtiön sukupolvenvaihdos kannattaa toteuttaa vaiheittain – monia etuja kertarysäykseen verrattuna

      Tilaajalle
    • Osakeyhtiö kannattaa yleensä kaikissa kokoluokissa toiminimimaatilaa paremmin, mutta ihmelääkkeeksi kannattavuuden parantamiseen siitä ei ole.

      Talous | Osakeyhtiön on ajateltu sopivan vain isoille kotieläintiloille – tämä on väärä luulo

    • Pekka Eskola viljelee reilun 200 hehtaarin alalla viljoja, hernettä ja heinää siemeneksi. Siiloihin mahtuu koko vuoden sato. ”Ohrasato oli tänä vuonna viljelyhistoriani huonoin. Muiden kasvien sato oli sentään kohtuullinen.”

      Talous | Pekka Eskola yhtiöitti kasvinviljelytilansa, mikä tuo verohelpotusta ja uusia mahdollisuuksia – ”Osakeyhtiössä pellon arvo on sen ostohinta”

    • Arkistokuva myynnissä olleesta vasikkakasvattamosta. Tila ei liity jutun tapaukseen.

      Talous | Jatkajan maksukyky ja vakuudet puntaroidaan tarkasti, kun osakeyhtiötila suunnittelee omistajanvaihdosta

      Tilaajalle
    • Maksuperusteisessa kirjanpidossa kirjaamisperusteena on hetki, jolloin raha lähtee pankkitililtä tai raha tulee pankkitilille. Suoriteperusteisessa kirjanpidossa kirjaamisperusteena on maksupäivän sijaan se päivä, jolloin tuotannontekijä on vastaanotettu tai suorite luovutettu.

      Talous | Asiantuntija: Maatilojen maksuperusteinen verotus vaikeuttaa tilojen talouden arviointia

    Artikkelin aiheet
    maatilojen yhtiöittäminen
    verotus
    sukupolvenvaihdos
    osakeyhtiö
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle