• Kauran vienti veti loppuvuonna vilkkaasti

    Yleisin kohdemaa on Saksa.
    Tilaajalle
    Maatalous|Kasvintuotanto
    7.2.202517:45
    Heli Lehtelä

    Suomesta vietiin ulkomaille heinä–marraskuussa vuonna 2024 73 miljoonaa kiloa enemmän kauraa kuin vuotta aiemmalla verrokkijaksolla, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr.

    Tullin ulkomaankauppatilastoista käy ilmi, että kuluneella kaudella kauraa on viety 214 miljoonaa kiloa, kun vuotta aikaisemmin vientiä tehtiin samalla ajanjaksolla 141 miljoonaa kiloa.

    Marraskuussa 2024 kauran päävientikohde oli Saksa. Kauraa vietiin marraskuussa myös Belgiaan, Sveitsiin, Espanjaan ja Puolaan.

    Viljasato oli syksyllä yhteensä 3,18 miljardia kiloa ja vuodessa viljaa kotimaassa kuluu yhteensä 2,67 miljardia kiloa.

    Lisää aiheesta
    • Tänä syksynä kaurasato oli suuri ja ylitti 1,2 miljardia kiloa.

      Maatalous | Kauran vienti kasvaa sen rehukäyttöä suuremmaksi

      Tilaajalle
    • Nimensä mukaisesti Dobeles sijaitsee Dobelessa, runsas 70 kilometriä Latvian pääkaupungista Riiasta lounaaseen.

      Elintarviketeollisuus | Suomesta viedään luomukauraa Latviaan – osapuolet eivät paljasta hintaa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle