350 sivua suomalaisenlihan elämästäja kuolemasta
KIRJA
Toivottavasti teos herättää kuluttajat ajattelemaan syömänsä
lihan taustaa ja
kysymään siitä.«
Suomalaisessa kotieläintuotannossa on paljon hyvää monen muun maan tilanteeseen verrattuna. Siat saavat pitää häntänsä ja siipikarja kokonaisen nokkansa, eivätkä sonnivasikat synny turhaan.
Eläinten hyvinvointiin satsataan selvästi enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Silti löytyy lukuisia paikkoja yhteiskunnalliselle pohdinnalle ja toimintatapojen kyseenalaistamiselle.
Miten kukkountuvikot tulisi lopettaa, vai pitäisikö ne jättää kasvamaan lihaksi? Onko porsaiden kastrointi välttämätöntä, ja miten se tulisi tehdä? Milloin sähköpiiskan käyttö on soveliasta? Tarvitseeko nupoutettava vasikka kipulääkitystä?
Miten kotieläimet oikeastaan Suomessa elävät?
Näitä asioita toimittaja Elina Lappalainen nostaa pohdittavaksi teoksessaan Syötäväksi kasvatetut.
Haastatteluihin pohjautuvassa kirjassa kuvataan munivien kanojen, broilerien, sikojen, lypsykarjan ja lihanautojen elämää.
Elämän ohella isossa roolissa on kuolema.
Jokainen eläin ansaitsee arvokkaan päätöksen elämälleen, mutta viimeisten hetkien osuus koko elämästä on varsin lyhyt. Suhteessa siihen kuoleman osuus teoksessa tuntuu isolta. Toisaalta, onhan se olennainen osa lihan tuotantoa.
Kirjaa markkinoidaan tietokirjana, joka ”kertoo kaunistelematta, mutta kauhistelematta”.
Lupaus toteutuu varsin hyvin. Kirjoittaja tarkastelee asioita useista näkökulmista, lähes puolueettomasti.
Välillä ote kuitenkin lipsuu. Termit porsastehdas ja maitokone eivät tunnu aivan neutraaleilta.
Vahvimmin ääneen pääsevät kirjoittajan lisäksi eläinlääkärit. Mukana on valvontaeläinlääkäreitä, hyvinvointitutkijoita ja lihateollisuudessa työskenteleviä.
Tuottajia kuullaan vähän. Valopilkkuna esiin nousee maitotilan isäntä, joka pohtii hyvinvointikysymyksiä avoimen realistisesti. Hänenlaisiaan jää kaipaamaan myös muista tuotantosuunnista.
Karuimmin teos ehkä kohtelee lihateollisuutta.
Esiin nousevat huolestuttavasti muun muassa liiallinen sähköpiiskan käyttö ja teurastamoiden valvontatilastojen puute.
Se kuitenkin lienee aika monen lukijan tiedossa jo ennestään, että teurastetusta ruhosta valuu verta.
Myös mainonnalla luotavat epärealistiset mielikuvat saavat kovaa kritiikkiä. Niitä nähtyään on turha kummastella, miksi kuluttajien mielikuvat eivät vastaa todellisuutta ja kuilu tuottajiin kasvaa.
Lappalainen toivoo teoksensa herättävän kuluttajat ajattelemaan syömänsä lihan taustaa ja kysymään siitä.
Kuluttajana jokainen on avainasemassa vaikuttamaan valinnoillaan.
Syötäväksi kasvatetut on varmasti monelle kotieläintuotantoa tuntemattomalle hyvä väline hankkia tietoa valintojen tueksi.
Tuotantoa on käsitelty varsin kattavasti ja mukavasti soljuvaa tekstiä on miellyttävä lukea. Runsaat 300 sivua asiaa muutamine kuvineen ei tunnu pitkältä. Tosin kuvia varsinkin tuotannosta saisi olla enemmänkin.
Tiedonjanoisen on silti hyvä muistaa, että kokemusosiltaan kirja perustuu yhden henkilön pariin kymmeneen vierailuun maatiloilla ja teurastamoissa.
Tärkein anti lienee, että teos toivottavasti herättää asiallista keskustelua tärkeästä aiheesta.
TERHI TORIKKA
Elina Lappalainen: Syötäväksi
kasvatetut. 355 sivua. Atena.
Kirjailijan blogi:
www.syotavaksikasvatetut.fi/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
