• Hillakauppa kävi vilkkaasti Ranualla

    Ranuan hillamarkkinat järjestettiin viikonloppuna 40. kerran. Markkinat viisinkertaistivat kunnan asukasmäärän hetkellisesti. Hillavuosi on ollut mainio ja markkinoilla kävi kauppa.
    Maatalous
    4.8.201317:55
    MT toimitus

    Hillamarkkinoiden markkinapäällikkö Keijo Pernu kertoo markkinoiden sujuneen hyvin aurinkoisessa säässä.

    Viikonlopun kävijäarvio on reilut 20 000 henkeä. Torimyyjiä oli yli 200.

    Hillaa myytiin kahden päivän aikana 5 000–6 000 kiloa. Markkinoiden juhlavuoden kunniaksi torimyyjät palkittiin lauantaina illallisella.

    ”Ilman torimyyjiä koko tapahtumaa ei olisi”, Pernu muistuttaa. Illallisella oli kaksi myyjää, jotka ovat olleet mukana jokaisilla hillamarkkinoilla.

    ”Torimyyjät ovat haistaneet, että Ranualla on nyt ylimääräistä rahaa käytettävissä, sillä on ollut hyvä hillavuosi”, Pernu naurahtaa.

    ”Lapsetkin keräävä hilloja, ja karkkikauppiaalla on ollut täällä hyvä myynti.”

    Hillatitteleitä jaettiin

    Markkinoilla valittiin Hillatytöksi ranualainen Viivi Sarajärvi.

    ”Viivi on kevään ylioppilas, hänellä on positiivinen elämänasenne ja hän osaa esiintyä. Ja onhan tuo nättikin”, kuvailee Pernu.

    Marjatohtorin tittelin saivat Matti ja Seija Pauna. Marjatohtori edistää marjastusta. He marjastavat paljon ja näyttävät, että vanhempikin ihminen voi saada kunnon marjasadon. He ovat marjastaneet monta vuotta”, selittää markkinapäällikkö.

    Rovaniemen kehitys Oy ja Ranuan kunta valitsivat vuoden hillatuotteeksi rovaniemeläisen Choco Delin metsämarjatäytteiset suklaatuotteet.

    Hillamarkkinat järjesti Lions Club Ranua.

    Artikkelin aiheet
    hillamarkkinat
    Ranua
    hilla
    marjastus
    tapahtumat
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle