
Uusi lannoitekausi on jo alkanut useissa Euroopan maissa, kertoo ruotsalainen maatalouslehti ATL.
Yara julkisti uudet hintansa Ruotsissa toinen kesäkuuta. Kausi on käynnistynyt myös muun muassa Tanskassa ja Saksassa.
Hinnat ovat ATL:n mukaan vuodentakaista kaudenaloitusta korkeammat, mutta matalammat kuin kuluvan vuoden loppukevään hinnat.
Viljan ja lannoitteiden hintasuhde on mennyt viljelijän kannalta huonompaan suuntaan, ATL kirjoittaa.
Nyt viljan hinnat ovat matalammat kuin vuosi sitten, kun taas lannoitteiden hinnat ovat korkeammat.
Suomessa uusi lannoitekausi ei ole vielä alkanut. Perjantaina Yaran verkkosivujen mukaan yhtiöllä oli myynnissä syyskylvöille tarkoitettuja lannoitteita sekä typpilannoitteita.
Fosfori oli toukokuussa kalleimmillaan sitten syksyn 2022.
Lannoitteiden raaka-aineet kallistuivat toukokuussa, selviää Maailmanpankin tilastosta.
Fosfori (DAP) maksoi toukokuussa 669 dollaria tonnilta. Huhtikuussa hinta oli 635 dollaria. Vuosi sitten toukokuussa 522 dollaria.
Fosfori oli toukokuussa kalleimmillaan sitten syksyn 2022.
Urea maksoi toukokuussa 392 dollaria tonnilta. Huhtikuussa hinta oli 387 dollaria. Vuosi sitten toukokuussa 285 dollaria. Kuluvan vuoden helmikuussa hinta kävi yli 430 dollarin.
Kaliumin hinta oli toukokuussa Maailmanpankin mukaan 363 dollaria tonnilta. Huhtikuussa se oli 352 dollaria ja vuosi sitten toukokuussa 307 dollaria.
Kaliumin hinta oli toukokuussa korkeimmillaan sitten kevään 2023.
EU:n on tarkoitus nostaa tiettyjen Venäjältä ja Valko-Venäjältä tulevien lannoitteiden tulleja heinäkuussa. Sen on odotettu nostavan lannoitteiden hintoja Euroopassa.
Ensi vuoden alusta voimaan tuleva hiilitullimekanismi, joka osuu EU:n ulkopuolelta tuotaviin lannoitteisiin, voi nostaa silloin hintoja lisää.
Kaasun hinta oli perjantaina nousussa Euroopassa.
Typpilannoitteiden valmistuksessa tarvittavan kaasun hinta oli perjantaina nousussa Euroopassa. Perjantaina hinta oli noin 38 euroa megawattitunnilta.
Huhtikuussa hinta käväisi alle 32 euron ja toukokuu liikuttiin noin 35 eurossa.
Nousua perjantaina aiheutti Israelin Iraniin tekemät iskut ja Iranin niihin vastaaminen.
Viikolla jo aiemmin nousupainetta hintaan toi normaalia lämpimämpi sää Manner-Euroopassa, jolloin energian kysyntä viilennykseen kasvaa.
Eurooppa ja Aasia kilpailevat niukasta nesteytetyn maakaasun (LNG) saatavuudesta.
Euroopassa kaasuvarastot ovat talven jäljiltä normaalia pienemmät, ja niitä pitäisi kasvattaa kesän aikana tulevaa talvea varten.
Eurooppa on entistä riippuvaisempi LNG:stä, kun Ukrainan kautta ei kulje enää venäläistä putkikaasua.